Yhteistyössä kauneushoitola Sara H. kanssa.

Jostain syystä viime aikoina epäpuhtaan ihon ongelmat, hormonaaliset epätasapainot, niistä aiheutuvat ihon tukkeumat ja aikuisiän akne ovat olleet ystäväpiirissäni ja blogeissakin puheenaiheena – tuntuu että meistä naisista aika moni kärsii tänä päivänä näistä päänvaivoista. Epäpuhtaan ja hormonaalisesti oikuttelevan ihon hoitoon olen itse löytänyt apua muutamista asioista, jotka ajattelin jakaa myös teille – kaikille niille, jotka samojen asioiden kanssa painiskelette.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

yonka-paris-ihonhoito-sara-h2

Noin vuosi sitten ihoni meni hormonaalisten muutosten takia lyhyessä ajassa minun mittapuullani huonoon kuntoon. Muutamassa viikossa epäpuhtaudet lisääntyivät kasvoillani silminnähden ja ihoni meni sellaiseen kuntoon, että meinasi vetää mielenkin matalaksi. Ihotautilääkäri lopulta totesi kysymyksessä olevan aikuisiän aknen, josta kirjoittelin blogiin vuoden vaihteessa. Kun on nuoruusiän tottunut hyvään ihoon, on se aika iso kolaus kun iho meneekin yht’äkkiä selvästi huonommaksi – vaikka mitä tekisi.

Viime kevät menikin sitten ihoa hoitaessa ja näppyjen kanssa selvitessä. Töissä verhosin epäpuhtaan ihon meikkivoiteella ja kotona hoidin ihoa välillä varmaan liikaakin. Kokeilin muutoksia ruokavaliossa ja kävin erilaisissa kasvohoidoissa. Söin lisäravinteita ja käytin rahaa erilaisiin tuotteisiin. Kaikenlaista tuli testattua. Paremmalla ja huonommalla menestyksellä.

Hyviksi havaittuja ja tehokkaita ihonhoitovinkkejä hormonaalisesti oikuttelevalle iholle on onneksi olemassa ja ajattelin tässä postauksessa jakaa omat parhaat vinkkini. Jos siis leuassasi, otsalla, poskissa tai suun ympärillä iho tuntuu elävän ihan omaa elämäänsä (tukkeutumat, näppylät, epämääräinen röhelö, joskus kipeäkin sellainen), on ongelma hyvin todennäköisesti hormonaalista. Minulla asia oli juuri näin. Teini-iässä epäpuhtauksia oli silloin tällöin kasvojen t-alueella, mutta hormonaaliset epäpuhtaudet ilmestyivät juurikin ennen niin pehmeisiin poskiini ja suun ympärille.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vinkkini hormonaalisen aknen hoitoon

Aika. Ihon paraneminen vaatii aikaa, eikä mikään tapahdu yhdessä yössä. Vaikka epäpuhtaudet ja finnit ilmestyisivätkin lyhyessä ajassa, kannattaa varautua, että muutos kohti parempaa tasapainoa vie oman aikana. Kun tämän asian hyväksyy, on näppyjen kanssa helpompaa olla ja selvitä.

Älä ylihoida ihoasi. Tämä oli omalla kohdallani virhe – hoidin ihoani nimittäin liikaa. Liian vahvoilla tuotteilla ja liian usein. Kuorintaa, puristelua, mitä näitä nyt on. Iho kuitenkin tarvitsee suojakseen oman luontaisen bakteerikantansa ja rasvaisuuden, joita ei tulisi ylihoitaen poistaa ihon pinnalta. Helposti siinä alkujärkytyksessä kokeilee kaikenlaista ja lopputulos voikin olla entistä huonompi iho liian rajujen hoitotuotteiden tai ihon jynssäämisen seurauksena. Maltti on siis valttia ihon hoidossakin.

Ruokavalion tutkiminen ja puhdistaminen. Hormonaaliset iho-ongelmat eivät useinkaan johdu ruokavaliosta, mutta oikeanlaisella ravinnolla voi silti tukea ihon paranemista. Näin ainakin itse uskon. Kun iho oli viime vuonna pahimmillaan, jätin kokonaan sokerit ruokavaliostani, kosmetologini vinkistä. Sokeri on aknebakteereille polttoainetta ja antaa vain lisää bensaa liekkeihin. Kuukauden verran kokeilin myös maidotonta ja viljatonta ruokavaliota, mutta en huomannut niillä asioilla vaikutusta ihooni, joten palasin takaisin kaikkiruokaiseen ruokavaliooni, johon kuuluu niin maustamaton jugurtti kuin pasta-ateriat. Sokerin kulutusta sen sijaan kannataa miettiä, jos iho kukkii.

Kosmetologin ja ammattilaisen apu. Olen tämän vuoden aikana käynyt tasaisin väliajoin erilaisissa kasvohoidoissa ja kosmetologin luona hoidattamassa ihoani. Lisäksi ihotautilääkäri antoi minulle yhden antibiottikuurin, mutta siitä ei ollut kovinkaan paljon apua. Näin jälkikäteen on helppo jossitella, mutta jättäisin antibiottikuurit ottamatta ja koittaisin ensin hoitaa ihoani luonnonmukaisin keinon. Ja muistuttaisin itseäni kärsivällisyydestä. Esimerkiksi kirkastava hedelmähappokuorinta -hoito sopii mainiosti epäpuhtaalle aikuisiholle. Hoidon jälkeen iho tosissaan hehkuu ja tuntuu kosteutetulta.

Oikeat hoitotuotteet omalle iholle. Ihonhoitotuotteet kannattaa valita oman ihon mukaan. Iholaatuja on erilaisia, kuten myös hoitotuotteita. Toisilla pintakuiva, toisilla rasvainen, toisilla epäpuhdas, mutta silti kuiva, jollain sekaiho. Nämä asiat on helppo ottaa huomioon, kun valitsee omat ihonhoitotuotteet osaavan kosmetologin kanssa. Kosmetologi Sara H. on hoitojen ohella tutustunut ihooni ja osannut sitä kautta valita iholleni parhaiten sopivat tuotteet. Tällä hetkellä käytössäni ovat ranskalaisen Yon-Ka-sarjan luonnonmukaiset tuotteet. Tässä seuraavaksi alla yksityiskohtaiset tiedot tuotteista sekä Saran perustelut, miksi hän on valinnut juuri nämä tuotteet minun kotihoitotuotteiksi.

Gel Nettoyant – puhdistusgeeli, 200 ml

Hellävarainen puhdistusgeeli kaikille ihotyypeille. Samettisen vaahdon muodostava geeli poistaa tehokkaasti vesiliukoisen silmä- ja kasvomeikin ihoa kuivattamatta. Sisältää muun muassa ihoa pehmentävää iiristä ja punalevää sekä,virkistäviä eteerisiä öljyjä mm. laventeli, kurjenpolvi ja litsi.

”Valitsin tämän tuotteen sinulle, jotta voit huoletta käyttää meikkiä ja puhdistaa kasvot tehokkaasti mutta hellävaraisesti ennen hoitotuotteiden levittämistä. Tuote ei ole liian pesevä eikä kuivata ihoa. Ihanan raikas geeli puhdistaa ja tasapainottaa myös epäpuhtauksiin taipuvaa ihoa. 95% raaka-aineista luonnollista alkuperää.”

Lotion Yon-Ka PS -hoitosuihke 200 ml

Fytoaromaattinen hoitosuihke kuivalle iholle. Kosteuttaa, virkistää, tasapainottaa ja rauhoittaa. Sisältää Yon-Ka sydämen (laventeli, kurjenpolvi, rosmariini, sypressi ja timjami) eteeristen öljyjen lisäksi kosteuttavaa kasviperäistä glyseriiniä. Suihkutellaan reilusti puhtaille kasvoille ja imeytetään kevyesti sormin sivelemällä ennen hoitovoiteen levitystä. Must have Yon-Ka tuote ja kaikkien asiakkaideni suosikki! 99% raaka-aineista luonnollista alkuperää.

”Valitsin tämän tuotteen sinulle, koska hoitonesteellä on tärkeä rooli ihon kosteuttajana. Lisäksi se auttaa hoitovoiteita imeytymään paremmin kun levität ne ennen kuin hoitoneste on täysin imeytynyt. Tällöin pienempi määrä voidetta riittää.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yon-Ka Serum 15 ml

Vitamiinipitoinen uudistava ja heleyttävä öljyseerumi ehkäisee ihon kuivumista, ravitsee ja suojaa vapailta happiradikaaleilta. 99% raaka-aineista luonnollista alkuperää.

”Valitsin tämän tehotiivisteen sinulle, sillä se auttaa ihoa uudistumaan ja sopii hyvin käytettäväksi esim. aknen jälkeen kun iho kaipaa erityisen uudistavaa tehotiivistettä.”

Hydra Nro 1 Creme -kasvorasva 50 ml

Super kosteuttava ja korjaava voide kuivalle ja herkälle iholle. Erittäin miellyttävä ja hyvin imeytyvä koostumus kosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti. Kosteuttavina ainesosina mm. alo vera, kasviperäinen glyseriini ja hyaluronihappo. Viinirypäleensiemenöljy, hasselpähkinäöljy ja voipuun voi korjaavat ihoa. Ruusun, kamomillan, jasmiinin ja Yon-Ka sydämen eteeriset öljyt tasapainottavat ja rauhoittavat ihoa. 95% raaka-aineista luonnollista alkuperää.

”Valitsin voiteen sinulle koska se on niin ihanan tehokosteuttava ja pitää huolta ihon kosteustasapainosta myös kylmempien ilmojen saapuessa. Riittävän kosteuttavat tuotteet ovat hyvinvoivan, kauniin ja kuulaan ihon tärkein juttu.”

Gommage 305 -rakeeton kuorintavoide 50 ml

Hellävarainen rakeeton, kasviperäinen kuorinta joka puhdistaa, kuorii, kosteuttaa, kirkastaa ja tasapainottaa. Ihanan raikas tuoksu limetin ja borneolin eteerisistä öljyistä. Must have Yon-Ka tuote! Kirkastaa, heleyttää ja tasoittaa ihon sävyä välittömästi.94% raaka-aineista luonnollista alkuperää.

”Valitsin tuotteen sinulle käytettäväksi 1-3 kertaa viikossa, sillä se kirkastaa ja puhdistaa sekä kuorii hellävaraisesti, jolloin myös hoitouotteett pääsevät imeytymään paremmin. Levitä puhtaille ja kuivalle kasvoille noin teelusikallinen gommagea ja sivele kevyesti,  kunnes se alkaa hieman kuivahtaa ja rullaantua iholta hipsuina. Jatka kevyttä sivelyä kunnes tuotetta ei enää irtoa. Jos iho tuntuu imaisevan kaiken, levitä uusi ohuempi kerros. ”Hipsuttelun” jälkeen pyyhi kevyesti hoitonesteellä kosteutetulla vanulla/suihkuta hoitoneste ja imeytä loput ihoon sivelemällä. Kuorinta sopii myös huulille ja silmänympärysiholle.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki Yon-Kan tuotteet ovat ns. fytoaromaattisia eli pohjautuvat kasvien osiin ja eteerisiin öljyihin. Sarjan kehittäjät ovat olleet aromaterapian uranuurtajia Ranskassa. Yon-Kan laboratoriot ja tehdas sijaitsevat Pariisissa, jossa kaikki tuotteiden kehityksestä valmistukseen tapahtuu.

Siinä oli siis omat vinkkini selviytymään hormonaalisesti oikuttelevan epäpuhtaan ihon kanssa. Fiilis voi aika ajoin olla hyvinkin turhautunut, mutta oikeanlaisella hoidolla ja tuotteilla on todellakin merkitystä – niin olen itse kokenut. Tällä hetkellä ihoni voi paremmin kuin pitkiin aikoihin ja olen siitä tosi iloinen ja onnellinen. Kasvojen iho on kuitenkin sellainen asia, jota katsoo päivittäin peilistä ja muistuttaa olemassa olostaan. Myös meikkaaminen on ihan erilaista, kun meikin saa tehdä puhtaalle ja hyvinvoivalle iholle. <3

yonka-paris-ihonhoito-sara-h1

Jos sinua kiinnostavat Yon-Ka -tuotteet, niin niitä on mahdollista käydä ostamassa Saran kauneushoitolasta torstaisin shoppailutunnin aikana 18:30-19:30 Helsingin Kruununhaassa. Sara muutenkin neuvoo mielellään ihonhoitoon liittyen ja osaa antaa neuvoa oikeanlaisten tuotteiden valintaan juuri sinun ihollesi.

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

Kauneushoitola Sara H.

Mariankatu 26 (Kruununhaka)
00170 Helsinki
info@sarahimmanen.com
+358505950145

Energistä uutta viikkoa! <3

-Hilla

 

 

  1. Clarissa 3.10.2016 at 09:22 - Reply

    Tuttu ongelma. Mullakin oli tässä juuri vaihe että taisin ylihoitaa. Mitään vahvoja aineita en käyttänyt mutta kun ihosta otti omat rasvat pois, löi jotkut superkosteuttavat päälle ja kuori ahkerasti niin ihoni meni tosi tukkoon. Nyt pari käyntiä kosmetologilla niin kunnon ihon puhdistuksella saatiin edes vähän paremmaksi.. Kärsivällisyyttä vaatii joo…

    • Kiva kun kommentoit Clarissa. Se taitaa olla juurikin niin, että ihon ylihoitaminen on nykyaikana vähän liiankin helppoa, kun kaiken maailman purkkeja ja purtiloita on joka lähtöön. Ja hyväähän sillä kai yrittää, vaikka oikeasti tekeekin enemmän hallaa sillä rassaamisella. Hyvä, että olet saanut kosmetologilta apua! Ja jep, kärsivällisyyttä se vaatii, mikään ei muutu yhdessä yössä. Ihanaa alkanutta viikkoa! :)

  2. Nepu 3.10.2016 at 10:52 - Reply

    Kiitos kivasta blogista! Hienoa, että olet saanut ihon kuntoon. Koetko, että raskaus on vaikuttanut tähän? En muista, oletko kirjoittanut asiasta, mutta voisiko ihon kunnon yhtäkkinen huononeminen liittyä sinunkin kohdallasi hormonaalisen ehkäisyn lopettamiseen? Olen kuullut monella käyvän näin ja itsekin olen huomannut, että siirryttyäni e-pillereistä kuparikierukkaan iho meni alkuun tosi huonoksi.

    Lisäksi kysyisin, yritittekö lasta pidempään vai osuiko onni kohdallenne nopeasti? Ymmärrän, mikäli et halua vastata näin henkilökohtaiseen kysymykseen.

    • Mukava kuulla Nepu, että tykkäät blogista. :)

      Kyllä, raskaus on juurikin syynä ihon muutoksiin. Tai siis oikeammin muutokset hormonaalisessa ehkäisyssä. Siitä se tosiaan useimmilla naisilla johtuukin. Harmi kuulla, että sullakin kokemuksia samasta asiasta, mutta oletko saanut ihoa paremmaksi jo?

      Sanotaan vaikka näin, että onni osui kohdallemme melko helposti. <3 Mukavaa viikkoa sinulle ja kiva kun jätit kommentin. :)

  3. Anna 3.10.2016 at 14:37 - Reply

    Tuttu juttu…Olen kärsinyt aknesta 14-vuotiaasta saakka. Silloin tuli paha akne otsaa ja vieläkin on tosi pieniä arpia siitä. Välillä iho on taas rauhoittunut ja sitten uudestaan puhjennut. Nyt aikuisiällä akne on tullut poskiin ja otsassa ei ole yhtään finnejä. Inhottavaa, kun ne finnit on vielä sellaisia tosi syviä ja muodostaa onkaloita niin ei lähdekkään ihan heti…mutta tällä hetkellä onneksi vain pari finniä, toivottavasti ei lähde pahentumaan. Mutta annan vinkkejä mitkä olen itse kokenut hyväksi:
    – Kannattaa antaa ihon hengittää. Olin 18-vuotiaana kunnon pakkelinaama, koska häpesin huonoa ihoani ja yritin peittää mahdollisimman paljon…no voitte arvata lopputuloksen…ei hirveän luonnollisen näköinen meikki :D ja uskon sen vaikuttavan ihoni kuntoon. Nykyään kuljen lähes aina ilman meikkiä arkena ja iho on alkanut voimaan paremmin.
    – Ruokavalio. Kannattaa olla vaikka kk ilman jotain ruoka-ainetta, esim. maitoa. Olen huomannut ihon kunnossa muutoksia, kun jättänyt sokerin minimiin, alkoholin, vehnätuotteet ja lisännyt vitamiineja, kasviksia ja paljon vettä ja maitohappobakteerit. Suolistolla on iso merkitys hyvinvointiin.
    -Stressi vaikuttaa myös hormonitasapainoon. Olen ollut työssä mikä oli tosi kiireistä, stressaavaa ja ei kunnon taukoja. Ihoni kukki silloin pahimmillaan…uskon, että kun mieli on tasapainossa myös keho voi hyvin.

    Tsemppiä kaikille huonosta ihosta kärsiville! Tiedän, miten se vaikuttaa itsetuntoon mutta muistakaa, että loppujenlopuksi se on vain esteettinen haitta, asiat voisi olla huonomminkin. Aurinkoista syksyä! :)

    • Heippa Anna ja mukava kun sinäkin jaoit omat vinkkisi.

      Olen myös itse viikonloppuisin antanut ihon hengittää ilman meikkiä, mutta arkipäivinä en osaa mennä töihin ilman meikkiä. Mutta iso peukku sinulle, jos ihosi on siinä kunnossa, että pystyt antaa sen olla luonnollinen ja ilman meikkiä myös arkena. :) Tekee iholle varmasti hyvää.

      Veden juominen on myös tosi tärkeä juttu, sitä en tullutkaan itse maininneeksi. Ihoa kun kosteutetaan sisältä päin ja samalla myös kuona-aineet erittyvät paremmin kropasta pois, kun juo vettä riittävästi. Myös huomiosi stressiin liittyen pitää varmasti paikkansa. Stressaantuneena erittää erilaisia hormoneja ja niillä voi hyvinkin olla vaikutusta siihen, että näppyjä alkaa ilmaantua enemmän. Sitä vaan kun osaisi ottaa tämän elämän aina yhtä lunkisti. ;) Ihanaa syksyä sullekin Anna!

      Kiisto tsempeistä ja mukava kun näistä asioista puhutaan ja saa vaihtaa ajatuksia teidän lukijoiden kanssa. <3

  4. Satu 3.10.2016 at 15:55 - Reply

    Niin tuttua ja niin ärsyttävää. Itsekin pillerit lopetettuani sain kaveriksi huonon ihon, jonka kanssa olen yrittänyt päästä yhteisymmärrykseen. Kesällä iho oli hetken parempi, mutta nyt taas tuntuu, että finniä pukkaa. Eikä tässä enää mikään teini olla, siksi asia harmittaakin. Mutta hyviä vinkkejä ja minuakin tosiaan kiinnostaa luonnonmukaiset tuotteet ihon hoidossa. :) Tsemppiä sinnekin!

    • Tsemppiä sulle tosi paljon ihon kanssa. Tiedän niin hyvin olosi. Ei ehkä lohduta nyt, mutta kyllä se siitä paremmaksi muuttuu kun on kärsivällinen. <3 Luonnonmukaiset tuotteet tuntuvat minustakin turvallisemmilta käyttää, varsinkin jos iho on tulehtunut ja huonossa kunnossa. Iloa ja aurinkoa sun keskiviikkoon. :)

  5. Marianne 3.10.2016 at 15:58 - Reply

    Heips!

    Mielenkiinnolla luen postauksia tästä aiheesta. Tuntuu että tosiaankin tuttu aihe monille nuorille naisille. Yhtä oikeaa vastausta ei varmaankaan ole, mutta aika auttaa hormonaalisten vaihteluiden tasaantumiseen. Hyvä hoito siinä sivussa on tietenkin tärkeää. Kiitos sinun vinkeistä.

  6. […] Epäpuhtaan ja hormonaalisesti oikuttelevan ihon hoidosta […]

  7. […] Epäpuhtaan ja hormonaalisesti oikuttelevan ihon hoidosta […]

  8. […] lokakuussa kaulan iholleni puhjenneesta aknesta. Finnit alkoivat lisääntyä syyskuun alussa leukaperissä ja kuukausi sen […]

Seuraa Instagramissa