Synnytyksestä on kulunut nyt neljä viikkoa, tunteet alkavat tasoittua ja tuntuu siltä, että voin kirjoittaa synnytyksestä ilman itkua. Niin paljon tuohon maailman mullistavimpaan asiaan sisältyi tunteita että huhhu, sanonpa vain. Haluan jakaa oman synnytystarinani ja kokemukseni siitä syystä, että sain itse jonkinlaista käsitystä synnytyksen kulusta etukäteen muiden blogeista synnytyskertomuksia lukemalla. Vertaistukea siis. Synnytyskertomuksien lukeminen oli yksi tapa valmistautua synnytykseen etukäteen. Jokainen synnytys on erilainen, mutta mielestäni oli todella hyvä valmistautua synnytykseen myös muiden kokemuksia lukemalla. Huomasi kuinka erilaisia kokemukset voivat olla. Vaikka synnytys on luonnollinen asia, niin silti ensisynnyttäjänä siitä tiesi aika vähän etukäteen.

Tämä teksti sisältää kaunistelematonta ja rehellistä tekstiä synnytyksestä. Älä lue pidemmälle, jos et halua tietää tai synnytysjutut tuntuvat ilkeiltä. :)

Aloitan synnytyskertomuksen yliaikaiskontrollista, jossa sovimme synnytyksen käynnistyksen Kätilöopiston sairaalassa 42+0 päivälle, jollei synnytys käynnisty itsestään ennen sitä. Muistan edelleen sen fiiliksen kun menin 41+6 iltana nukkumaan ja toivoin, että seuraavana yönä jotain tapahtuisi. Hyvä että sain edes unen päästä kiinni, kun toivoin niin, että synnytys käynnistyisi itsestään eikä tarvitsisi mennä käynnistykseen. Käynnistys ajatuksena nimittäin jotenkin hirvitti minua.

Aamulla sitten heräsimme uuteen päivään, eikä mitään ollut sinäkään yönä tapahtunut. Klo 11:00 meille oli aika varattu käynnistykseen ja meille oli neuvottu ottamaan kaikki tavarat mukaan sairaalaan. Tältä matkalta emme lähtisi kotiin ilman vauvaa. Söimme aamupalan rauhassa, pakkasimme tavarat ja lähdimme sairaalaan. Olo oli odottava ja tietenkin myös hieman jännitti, meitä molempia. Ehkä tänään tai huomenna saisimme nähdä lapsemme. Toisaalta oli outoa mennä ”varattuna aikana” synnyttämään.

11:00

synnytyskertomus-hillas-blog1

Päivystyksessä pääsin käyrille, lääkäri tutki tilanteen ja päätti miten synnytys käynnistettäisiin.

Klo 11 meidät vastaanotti sairaalassa mukava lääkäri, joka tutki kohdunsuun tilanteen ja tilanteen ”kypsyyden”. Tilanne oli niin hyvä, että synnytys päätettiin käynnistää lääkkeettömästi ballonki-menetelmällä. Se on näin kansan kielellä vedellä täytetty pallo, joka asetetaan kohdunsuun ja vauvan pään väliin ärsyttämään kohdunsuuta, jotta synnytys käynnistyisi spontaanisti tai ainakin saisi kohdunsuun avautumaan, jotta sikiökalvot voidaan puhkaista. Lääkäri kertoi, että ballonkin asettamisen jälkeen voimme lähteä vielä kotiin odottelemaan. Hän kysyi, haluammeko jäädä sairaalaan vai mennä mielummin kotiin. Valitsimme oman kodin. Sairaala kun ei ole kaikista rentouttavin paikka ympäristönä.

13:00

Kotiin pääsimme puolen päivän aikaan. Söimme lounaan ja sen jälkeen minä päätin ottaa hetken rauhassa ja nukuin. Ajattelin, että jos valvomme ensi yön synnyttäen niin nyt on hyvä hetki levätä. Iltapäivän aikana aloin huomata supistuksia, ballonki oli siis alkanut toimia ja teki tehtäväänsä. Supistukset eivät olleet kovin kipeitä, mutta niitä tuli säännöllisesti. Ilta kuudelta ballonki ”syntyi” pois eli se oli tehnyt tehtävänsä. Tässä kohtaa olimme ihan että jes ja hurraa huutoja. Soitimme sairaalaan ja he käskivät meidän tulla takaisin sairaalaan.

19:00

Pakkasimme taas tavaramme ja ajoimme Kätilöopistolle. Tällä kertaa tiesimme, että lähdemme vauvan kanssa kotiin. Emme tosin aavistaneet, että vauva syntyisi vielä saman vuorokauden aikana. Kätilöopiston sairaalassa meidät vastaanotti ihana kätilö, hän oli aivan mahtava ja niin empaattinen. Tiesi millainen fiilis on olla 2 viikkoa yliajalla ja tulla kotoa jälleen uudelleen sairaalaan odottelemaan, että mitä seuraavaksi tehdään. Olin tässä vaiheessa päivystyksen puolella, koska synnytys ei ollut vielä käynnistynyt toden teolla. Kätilö soitti lääkärille, joka sanoi aluksi, että antaisi minun nukkua rauhassa yön yli ja seuraava toimenpide tehtäisiin vasta aamulla, jos mitään ei yön aikana tapahtuisi. Kätilö kuitenkin pyysi lääkäriä tulemaan tarkistamaan tilanteen.

Tässä vaiheessa näköjään vielä nauratti. Daniel ikuisti tämän kuvan muutama tunti ennen kuin vauva oli sylissä.

Tässä vaiheessa näköjään vielä nauratti. Daniel ikuisti tämän kuvan muutama tunti ennen kuin vauva oli sylissä.

20:00

Kahdeksalta lääkäri tuli, teki sisätutkimuksen ja totesi kohdunsuun olevan 4 cm auki. Lääkäri kertoi, että tilanne on jo aika hyvä. Ballonki oli siis todella tehonnut. Hienoa. Tässä kohtaa lääkäri päätti puhkaista kalvot ja uskoi synnytyksen lähtevän varmastikin käyntiin sillä. Kalvojen puhkaisu ei tuntunut missään, mutta pian lämpimät lapsivedet valahtivat. Siinä hetkessä ajattelin, että nyt se on menoa, enää ei voi perääntyä. Kätilö kertoi, että lapsivesien menon jälkeen kohdun paine muuttuu ja kohtu usein ”ymmärtää” alkaa supistella. Ja niinhän siinä tapahtui. Säännölliset supistukset alkoivat puoli yhdeksältä ja muuttuivat kaiken aikaa kovemmiksi. Selvisin niiden kanssa tässä vaiheessa vielä hyvin päivystyksen sängyllä makoillen ja käytävillä kävellen.

21:30

Synnytys oli tässä vaiheessa kunnolla käynnissä. Supistukset tulivat säännöllisesti voimakkaina ja sattuivat siinä määrin, että kätilö neuvoi minua menemään päivystyksessä kuumaan suihkuun helpottamaan oloa. Koska olimme päivystyksen puolella, niin Danielin olisi pitänyt lähteä klo 22:00 kotiin nukkumaan – päivystykseen ei saa jäädä puolisoita. Tämä tuntui minusta pahalta, koska tuntui kauhealta ajatukselta jäädä niissä kivuissa yksin sairaalaan. Onneksi sairaalassa oli tilaa ja kätilöt antoivat Danielin jäädä – fiksu ratkaisu. Daniel kävi hakemassa autosta omat tavaransa ja sen 10 minuutin aikana minun tilani suihkussa muuttui täysin. Huutelin kivuissani, enkä päässyt enää suihkun lattialta jaloilleni. Kutsuin nappia painamalla kätilön paikalle, joka totesi, että täällä taidetaan synnyttää. En tainnut vastata mitään, ajattelin vain että niin taidetaan. Samalla Daniel tuli takaisin. Kätilö soitti synnytyssalien osastolle ja sanoi, että täältä tulisi yksi synnyttäjä nyt.

22:00

Daniel ja kätilö pukivat sairaalamekon päälleni suihkun lattialla ja nostivat minut pyörätuoliin. Itse en muista pukeneeni mitään päälleni, jälkikäteen olen sitten näitä asioita kysellyt Danielilta. heh. Omat muistikuvani alkavat tästä kohtaa eteenpäin olla aika hämäriä. Muistan, että matka synnytyssaliin tuntui ikuisuudelta, vaikkei se ollut. Synnytyssalissa minut vastaanotti uusi kätilö ja kätilöopiskelija. En pystynyt heitä enää siinä vaiheessa tervehtiä. He eivät tosin olleet ihan heti kartalla tilanteestani ja ehdottivat jumppapalloja ja tens-laitetta synnytyskipuihin sekä muita lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä. He kyselivät myös hieman toiveitani synnytyksen kulun suhteen, mutta en enää pystynyt paljoakaan kertomaan. Olo jumppapallon päällä kävi hetkessä täysin sietämättömäksi ja pyysin siirtyä synnytyssängylle. Siinä olinkin samassa asennossa loppuun asti, täysin päinvastoin mitä olin etukäteen kuvitellut. Ajattelin, että minähän hyvä kuntoisena nuorena naisena jaksan kokeilla erilaisia asentoja ja menetelmiä lievittää kipua. Pyh, siinä ei paljoa synnytyslauluja laulettu tai hypitty jumppapallon kanssa… Tässä kohtaa taisin vaipua jonkinlaiseen synnytyskuplaani ja muistan vain pieniä osia tapahtumista. Kivut olivat kovat.

Valvotun yön jälkeen seuraavana päivänä Daniel ja vauva.

Valvotun yön jälkeen seuraavana päivänä Daniel ja vauva.

Perhehuoneemme

Perhehuoneemme

22.15

Huusin sen verran kovaa kivuissani, että kätilöt tarjosivat minulle ilokaasua. Olin tästäkin ajatellut etukäteen, että tuskin minä huudan. Ja pah, sitä ihminen huutaa kun sattuu, niin se vain on ainakin minun kohdallani näköjään. Kätilöt halusivat aloittaa ilokaasulla, koska kestin kuulemma supistuksia kuitenkin siinä vaiheessa hienosti. Hienosti..? Oma oloni oli siinä vaiheessa aivan jotain muuta, mutta päätin selvitä yksi supistus kerrallaan vaikken koskaan ollut sellaista kipua kokenutkaan. Kipu oli niin täysivaltaista ja tuntui koko kropassa. Muistan tärisseeni kauttaaltaan ja tarttuneen ilokaasumaskiin kaksin käsin aina supistuksen alkaessa. Se vei kivulta kovimman kärjen pois.

Ilokaasun voimalla selvisin seuraavan puolituntia, jonka jälkeen kivut kävivät niin koviksi, että huutelin josko saisin epiduraalin eli selkäydinpuudutuksen. Kätilöt olivat tehneet sisätutkimuksen ja olin jo 8 cm auki. Siinä vaiheessa kätilöt sanoivat, ettei epiduraalia ehditä enää antaa (koska sen laittaminen ja vaikutus kestäisi liian kauan), ainoa mikä helpottaisi oloa olisi lapsen synnyttäminen. Niissä kivuissa ajatus tuntui hetken kauhistuttavalta, mutta joissain pään sisällä päätin selvitä, eihän muutakaan voinut. Se siis samalla tarkoitti, että tämä vauva syntyisi ilman kivunlievitystä. Muistan myös, että supistuksen aikana kielsin Danielia koskemasta minuun, koska kosketuskin sattui liikaa. Yleensä rakastan kosketusta, mutta supistuksen aikana en voinut sietää sitä.

Seuraavana päivänä synnytyksestä sain nukuttua vähäsen.

Seuraavana päivänä synnytyksestä sain nukuttua vähäsen.

23:00

Klo 23 aikoihin (en todellakaan itse muista näitä aikoja, mutta olen lukenut jälkeenpäin sairaalan papereista ja synnytyskertomuksestani asioita) tunsin tarvetta alkaa ponnistaa ja kipu muutti paikkaa. Suoraan sanottuna tuntui kuin takapuoli repeäisi. Daniel oli kaiken aikaa paras tuki, juotti minulle vettä, piteli ilokaasumaskia supistusten pienissä väleissä (ne olivat todellakin pieniä) ja tsemppasi sekä loi minuun uskoa että kyllä tästä selvitään. Olin hiestä märkänä ja minulla oli kova jano.

23:15

Kätilö tuki minut taas ja antoi luvan alkaa ponnistaa kun minua kerran ponnistutti. En ensikertalaisena tiennyt mitä ponnistaminen on, mutta niin sitä vaan siinä tilanteessa ihmisluonto tietää mitä tehdä. Kätilöt neuvoivat suuntaa ja tukivat jalkoja. Minä huusin ja puhkuin, pidätin henkitystä supistuksen aikana ja muistan kivun olleen sietämätön tässä kohtaa, koska meninhän edelleen panadolin voimalla. Ponnistin kaikilla voimilla vauvaa ulos ja ajattelin että tämän takia on urheiltu ja tehty vatsalihaksia. Laitoin kaiken peliin, mutta synnytys ei silti edistynyt. Kätilö kertoi, että vauvan pää kyllä tulee ponnistuksen aikana todella lähelle, mutta ponnistuksen jälkeen menee takaisin sisäänpäin. Vauva siis junnasi synnytyskanavassa. Synnytys oli edennyt niin nopeasti, että paikat eivät olleet ehtineet venyä mukana ja vauva joutui hieman ahdinkoon.

23:35

Ponnistusvaiheessa synnytys ei etene ja synnytyssaliin kutsutaan synnytyslääkäri sekä pari kätilöä lisää. Siinä vaiheessa jalkopäässäni oli viisi henkilöä ja Daniel vierelläni tsemppaamassa. Tämän muistan, ja ajattelin samalla, että nyt ei ihan kaikki ole ok, kun lääkärinkin ilme oli hieman totinen. Lääkäri sanoi, että vauvan sydänäänet hieman laskevat supistuksen aikana, koska vauva on siellä pienessä ahdingossa. Asentoani muutettiin, ja lääkäri sanoi, että saan vielä yhden ponnistuksen kokeilla, jos ei vauvan pää synny, niin sitten autetaan imukupilla. (hetken jo pelkäsin, että joudutaanko tässä sektioon) Tässä kohtaa olin omassa maailmassa, kivut olivat todella kovat. Menin silti hetkeksi hieman paniikkiin, kun ajattelin ettei vauvalla ole kaikki hyvin. Päätin kuitenkin luottaa lääkäriin ja kätilöihin – tein työtä heidän ohjeiden mukaan ja keskityin. Tässä kohtaa minulle laitettiin piikillä vähän paikallispuudutusta, jonka jälkeen kätilö leikkasi epistomian eli teki leikkaamalla vauvalle lisää tilaa. Kivut olivat niin massiiviset, etten edes kunnolla tuntenut että vauvalle tehtiin leikkaamalla lisää tilaa.

23:45

Lääkäri asetti imukupin vauvan päähän ja käski minua ponnistamaan seuraavan supistuksen aikana ja sitten vauva otettaisiin yhteistuumin ulos. Tuntui, että kaikki hääräsivät jotain jalkopäässäni. Yhdellä supistuksella syntyi pää, jonka jälkeen odotettiin hetki ja seuraavalla sipistuksella kätilö auttoi lopun vauvan kroppaa syntymään. Samalla kun vauvan vartalo syntyi, kuuli kätilö napsahduksen ja ääni kuului siitä, että repsesin leikkauskohdasta vielä vähän lisää. Tässä vaiheessa kivun määrä kuitenkin vähäni huomattavasti, kun vauva oli saatu ulos. Alapäässäni oli kuitenkin siinä vaiheessa 2 asteen repeämä ja vuodin verta.

23:50

23:48 vauva syntyi, kuulimme ensimmäisen parkaisun ja katsoimme Danielin kanssa toisiamme hämärässä synnytyssalissa, missä kirkkaat valot osoittivat sinne missä tapahtui. Hän on meidän lapsi, käsittämätöntä. Tuon kaiken synnytyshuudon ja kipujen jälkeen tilanne muuttui täysin. Tämä maaginen hetki, joka sisälsi valtavan määrän tunteita. Suurimpana kuitenkin helpotus, huojennus ja suunnaton onni. Daniel sai leikata napanuoran, jonka jälkeen sain vauvan hetkeksi rinnalleni. Tuo hetki oli jotain aivan mieletöntä ja itken edelleenkin kun vain ajattelen sitä. Vauva oli rinnallani kuitenkin vain pienen hetken, koska repeämät oli saatava ommeltua ja verenvuoto oli parasta saada loppumaan. Lääkäri päätti, että repeämät ommellaan leikkaussalissa eikä synnytyssalissa ja sitten minua lähdettiin viemään leikkaussaliin.

Hän on täällä.

Hän on täällä.

00:00

Tämä kohta oli minulle synnytyksessä henkisesti kaikista rankin. Juuri synnyttämäni vauva otettiin rinnaltani pois ja jouduin lähtemään yksin leikkaussaliin. Onneksi tiesin, että vauva jäi turvallisesti Danielin ja kätilöiden kanssa. Silti itketti ja tuntui tosi pahalta. Taisin olla hieman järkyttynyt kaikesta tapahtuneesta muutenkin. Synnytysalissa itkin sitä tilannetta, itkin sitä että Daniel ja vauva olivat muualla ja itkin myös sitä että leikkaussalin henkilökunta oli minulle täysin vieras. Siellä sain onneksi selkäytimeeni piikillä spinaalipuudutuksen, joka lopulta vei tunnon koko alakropastani ja samalla kivut olivat kokonaan poissa. Tuo hetki tuntui siinä kohtaa niin hyvältä fyysisesti, en tuntenut mitään. Lääkäri ompeli minut, minulle laitettiin katetri ja hoitajat silittivät päätäni ja pitivät kädestäni kiinni. Sekin itketti, kaikki taisi itkettää, kertoo siitä tunnelatauksesta, joka oli aika mieletön.

01:00

Leikkaussalista minut siirrettiin heräämöön, missä puudutus alkoi vähitellen loppua ja samalla kroppani alkoi täristä kauttaaltaan ja tuntui etten pystynyt hallitsemaan tärinää. Hoitajat kertoivat sen olevan normaalia ja sanoivat, että parasta on antaa tärinän tulla ja pitää kroppa rentona. Puolen tunnin jälkeen synnytyksen kätilö soitti heräämöön ja kysyi saisivatko he tulla vauvan ja Danielin kanssa jo äidin luokse. Sehän sopi ja pian he tulivatkin. Siinä vaiheessa olo alkoi helpottaa.

2:00

Vauva oli pesty, mitattu, tukittu ja kapaloitu ja sen jälkeen vauva oli saanut olla Danielin paidan sisällä ihokontaktissa. Nyt vauva tuotiin minulle ja kätilö asetti hänet rinnalleni. Vauva oli jo edellisen tunnin imenyt Danielin sormea, joten vauva oli jo valmis nokkimaan rintaani ja otti pian imuotteen rinnasti ja alkoi opetella imemistä. Tuo oli jälleen hetki, jota en tule unohtamaan koskaan. Heräämössä oli hiljaista, vain hoitajat, kätilö ja meidän perhe. Vauva oli ensimmäistä kertaa rinnallani ja kaikki ihmettelivät ja katselivat sitä. Kätilö auttoi ja jutteli meidän kanssa synnytyksestä. Kätilö myös sanoi, että synnytys oli todella nopea, rankka, mutta selvisimme siitä tiiminä hienosti. Olimme siinä kaikessa rauhassa, kunnes jossain vaiheessa lapsivuodeosaston hoitaja tuli hakemaan meitä ja kuljetti vauvan ja minut perhehuoneeseen, Daniel käveli vieressä.

3:00

Pääsimme omaan perhehuoneeseen, uusi kätilö kävi tervehtimässä meitä, kyseli kuulumisia, neuvoi ja kertoi, että milloin vain saamme kysyä ja pyytää häntä huoneeseen. Sitten hän lähti ja me jäimme hämärään huoneeseen kolmistaan. Ihmettelimme kaikki toisiamme, haistelimme juuri syntynyttä lastamme, itkimme vähän lisää ja mietimme, että kyllä tämä elämä on ihmeellistä. Tästä nyytistä pidämme maailman parasta huolta, hän on jo nyt meille rakkainta mitä voi olla.

Sellainen oli meidän synnytyskertomuksemme. Näin jälkeenpäin tunteet tasoittuvat, mutta edelleen kun asiaa miettii, niin sisältäähän tapahtuma isoja tunteita, jotka muistamme vielä pitkään, varmasti lopun elämää. Tämä tarina oli mukava kirjoittaa muistoksi, voi sitten myöhemmin lukea uudelleen kun kaikki ei ole enää niin hyvin muistissa. Vaikka synnytys oli omalta kohdaltani rankka niin fyysisesti kuin henkisesti, oli se silti elämäni tähän asti hienoin kokemus. Synnytys kesti sairaalapapereiden mukaan vaajaat 4 tuntia. Palkinnoksi saimme 3770 g ja 50 cm mittaisen ihanan tyttövauvan, joka tuhisee parhaillaan vierelläni kolmen tunnin aamupäiväuniaan. <3

”It’s said that women in labour leave their bodies… They travel to the stars to collect the souls of their babies, and return to this world together.

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

 

  1. Nina 16.11.2016 at 14:53 - Reply

    Kiitos kun kerroit oman kokemuksen <3 Itku tuli lukiessa ja oma synnytys muistui mieleen. Muistan niin hyvin tuon ponnistusvaiheen epätoivon kun lapsi ei tule ulos ja jouduttiin leikkaamaan… Onneksi tyttö tuli ehjänä ulos! Onnea vielä teidän prinsessasta!! <3
    http://www.vauva.fi/blogit/be-mom/synnytyskertomus

    • Kävin myös lukemassa sinun tarinasi, samanlaisia fiiliksiä sielläkin. <3 Mutta sinullakin kaikki eteni nopeasti. Ja vaikka vähän jouduttiinkin leikkaamaan, niin se oli teidän molempien etu, kuten meilläkin. Ihanaa että kaikki meni hyvin ja nyt nautiskellaan näistä uusista tulokkaista. Ja välillä valvotaankin niiden kanssa. ;) hehe.

  2. Monna 16.11.2016 at 16:26 - Reply

    Voi hyvä luoja näitä kylmiä väreitä!! Vaikka olinkin jo kuullut sulta sun synnytyksestä, oli tän lukeminen aikamoinen kakku. Huh!
    Mutta nyt on ihana tyttö jo kuukauden ja kaikki hyvin. ❤️

    • Juuri niin, onneksi aika kultaa muistot ja nyt raskaus ja synnytys takanapäin. :) Meidän pikkuiset kasvaa kovaa vauhtia, pian ne ei enää pieniä olekaan. <3

  3. Heni 16.11.2016 at 17:28 - Reply

    Voi että, kiva kun kerroit synnytystarinasi☺ jännittynein ja iloisin fiiliksin odotan oman raskauden etenemistä ja keväällä koittavaa synnytystä! Oliko Kätilöopistolla helppoa saada perhehuonetta? Meillä todennäköisesti luvassa sama synnytyssairaala.

    • Moi Heini ja kiva kun kommentoit. Ensisynnyttäjien on käsittääkseni helppo saada perhehuone. :) Ja sellaista kannattaa toivoa heti sairaalaan mennessä, niin osaavat ottaa huimioon. Tsemppiä sinne!

  4. Karoliina 16.11.2016 at 18:02 - Reply

    <3 Eikö ollutkin terapeuttista kirjottaa? :) Mullakin meinasi itku tulla, vaikka olin jo kuullut tarinan..Hienosti vedit ja ihanaa, että nyt voi keskittyä vauva-arkeen, kun iso koettelemus on takana ja kaikki hyvin! <3

    • Oli todellakin, kuten sanoit. Kannatti kirjoittaa, koska tässä sen huomaa miten muutkin ovat kokeneet samoja asioita. Nyt on uudet jutut vauvan kanssa edessä, onneksi ei noin rankat ja hikiset. hehehe. :)

  5. Riitta 16.11.2016 at 20:59 - Reply

    Kiitos,että jaoit kokemuksesi.Kyyneleet tulivat silmiini ja muistot omien lasten syntymistä vaikka niistä on aikaa…esikoinenkin jo 33 vuotias ja nuorinkin lähestyy kolmea kymppiä.

  6. Mie 16.11.2016 at 22:37 - Reply

    Kiitos kertomuksesta ❤️ Eksyin instan kautta lukemaan. Sun ponnistusvaihe kuulosti aivan samalta kuin omani keväällä. Itse en leikkuriin asti joutunut mutta tuli myös repeämiä.
    Aivan kylmät väreet meni kun luin kirjotusta ja pystyin eläytymään täysin :) itellä synnytyksestä jäi aika ikävä ja järkyttynyt kuva enkä oo sitä päässyt oikein purkamaan missään.. mutta näillä mennään. Ihanaa talven jatkoa teidän perheelle!

    • Kiitos kommentista ja niin meitä on täällä useampia, joiden synnytys on mennyt vähän samalla kaavalla. Harmi kuulla, että sulle synnytys jäänyt ikäväksi muistoksi, olisihan se hyvä päästä asiaa käsittelemään tai ainakin jonkun kanssa jutella siitä. Mutta mukava kun jaoit ajatuksesi. Ihanaa joulun odotusta sinne! <3

  7. amjk 17.11.2016 at 08:46 - Reply

    Onnea vieläkin ihan hirveästi! Ja kiitos, kun jaoit tarinan. Ihana lukea näitä, meillä on viimeinen kolmannes alkamassa. En ole halunnut nähdä yhtään synnytysvideota ja koitan välttää ne loppuun asti. En koe saavani mitään irti siitä, että näkisin jonkun vieraan ihmisen synnytyksen. (Näkeminen on henk koht se ”paha juttu”, kun kohtuullisesta verikammosta olen vähitellen siedättynyt..) Sen sijaan on todella mielenkiintoista lukea erilaisista synnytyksistä, koska yhtään samanlaistahan ei ole. Aika luottavaisilla mielillä olen toistaiseksi, koska itse tuossa voi aika vähään vaikuttaa ja sairaalassa on ammattilaiset asialla. Ja mukana on (toivottavasti) oma mies, joka näkee jo nenäkarvani asennosta, mistä kiikastaa milloinkin. Siis jos itseltä ei kommunikointi onnistu..

    Sitä tuohon lenkkipostaukseesikin olin jo kommentoimassa, että aloittelija todellakin on jännän äärellä. Mitä ihmettä sille käärölle pukee päälle helmi-maaliskuulla, jos ulos mennään. Ja tarvitaanko vaatteiden ja toppahaalarin lisäksi vielä lämpöpussia.. Ja mistä tietää, onko sillä kuuma vai kylmä.. Digitaalinen paistimittari haalarin alle?

    Nimimerkillä lämpimät terveiset täältä 60 km yläjuoksulta, jos vielä Jeppiksessä olette :)

    • Se on totta, mäkin loppuvaiheessa välttelin synnytysvideoita, halusin mieluummin pysyä omassa positiivisessa kuplassani. Mutta matkan varrella tuli kyllä videoitakin katseltua ja ennenkaikkea luettua synnytyskertomuksia. :)

      Ihmeen hyvin sitä on alkanut oppia, miten pukea vauva sopivalla tavalla. Kerran kun pukee liian paljon ja vauvalla on ollut hiki päässä, niin seuraavalla kerralla ainakin menee paremmin. hehe. Mutta ei se vauvakaan liikaa vaatetta päälleen tarvi, vähän enemmän kuin itselle, niin se on yleensä ok. Terkkuja sinnekin! :)

  8. Tiina 17.11.2016 at 09:48 - Reply

    Kiitos kokemuksesi jakamisesta :) Odotan itse esikoista syntyväksi huhtikuussa ja erilaisia kokemuksia on mukavaa lukea vaikka jokaisen synnytys aina omanlaisensa onkin. Onnea vielä pienestä <3

    • Kiitos onnitteluista. <3 Se on todellakin niin, että kaikki synnytykset ovat erilaisia. Mutta hyvä vähän tietää mitä se voi olla. Paljon tsemppiä synnytykseen sitten kun sen aika koittaa ja iloista loppuraskautta. :)

  9. Piia/juoksuttaa 17.11.2016 at 13:49 - Reply

    Voi että, melkein pääsi itku täälläkin. Synnytykset voivat olla hyvin erilaisia, mutta paljon tunnistin tässä samaa, mitä koin itsekin. Esim. Epiduraalia en ehtinyt saamaan minäkään, synnytyksen jälkeen piti käydä paikkailtavana ja se kunnon tärinä sen jälkeen oli aika paha, kun ei saanut kroppaa rennoksi ollenkaan. Pitää itsekin yrittää purkaa omaa kokemusta muutamalla sanalla blogiin.

    • Kiitos kommentista Piia, näemmä sielläkin siis samanlaisia kokemuksia ja nopeasti edennyt hommat teilläkin. Se tekee kyllä hyvää jakaa omia ajatuksiaan tänne blogiin. :) Iloista vauva-arkea teillekin! <3

  10. HMS 17.11.2016 at 14:38 - Reply

    Oi mikä synnytyskertomus! Kuulostaa rankalta ja sitä se varmastikin on ollut. Hienosti vaikutat toipuneen henkisesti ja pikkuhiljaa myös fyysisesti. Paljon onnea! Kaunis tyttö ❤

    Itselläni on takana kolme synnytystä, joista kaksi ensimmäistä meni suht saman kaavan mukaan: sisätutkimus –> epiduraali –> ja ennen kuin se on alkanut vaikuttaa niin silmänräpäyksessä viimeiset sentit avaituivat niin, että ilman puudutusta piti ponnistaa.
    Kolmas oli erilainen, mm. koska lapsi oli avotarjonnassa. Kätilön suosituksesta otin spinaalin. Ekaa kertaa ikinä sain tuntea miltä puudutus tuntuu. Koko kroppa tärisi ja kihelmöi kuin muurahaisia olisi kävellyt ympäri kroppaa. Aika kamala tunne. Supistukset loppuivat eikä vauhtia tahtonut saada tipastakaan, koska kanyyli taisi nojata verisuonen seinämää vasten. Jos halusin tipan kulkevan niin piti muistaa pitää ranne tietyssä asennossa. Puudutus lakkasi ja synnytys tuntui taas edistyvän. Siinä piti ensin yrittää rutistaa lapsi laskeutumaan??! Ja tämän jälkeen vielä jaksaa ponnistaa kun tilaa avotarjonnassa tarvitaan rutkasti enemmän. Ensimmäistä kertaa ikinä kesken minkään synnytyksen epätoivon tunne hiipi mieleeni. Muistan vieläkin sen kivun, epätoivon, äärirajoilla olemisen tunteen, vaikka kaikki meni lopulta hyvin, ponnistus kesti vain 20 min enkä edes revennyt. Taisin antaa synnytykselle numeron 9. Siinä pienessä helpotuksen huumassa ja onnellisuuden puuskassa.
    Vasta jälkikäteen asia on alkanut vähän pelottaa ja ahdistamaan kun synnytystä ajattelee. Jotenkin se arvio synnytyksestä ja jälkitarkastuskin tulevat niin nopeasti etten siinä ajassa ollut alkanut käsitellä prosessin kulkua vaan vasta jälkeenpäin ovat pettymyksen ja pelon tunteet nousseet pintaan.
    Eli mitä koetan tässä sanoa tai neuvoa on, että kannattaa yrittää käydä synnytystä mielessään läpi, vaikka tekisikin mieli painaa se taka-alalle ja nuuhkuttaa vain vauvaa. Tarvittaessa keskustella siitä viimeistään jälkitarkastuksessa ettei asiat jää mieleen kummittelemaan.

    Neljättä nyt odotan ja pohdin, että painanko vain eteenpäin ajatuksella ”onhan synnytyksestä ennenkin selvitty, hyvin se sujuu” vai olisiko sittenkin syytä käydä pelkopolilla juttelemassa…

    Ihanaa vauva-arkea teille!

    • Kiitos kommentistasi! :) Se on tosiaankin niin, että asiaa kannattaa käydä omassa päässä tai keskustellen jonkun kanssa läpi. Itse ainakin huomasin, että pari viikkoa synnytyksen jälkeen asiat olivat paljon mielessäni, nyt 6 viikkoa synnytyksen jälkeen on vasta alkanut huomata, että asia ei enää yhtälailla mietitytä ja aika kultaa muistot. Mutta myös minä annoin heti synnytyksen jälkeen arvosanan 8 synnytykselleni, vaikka nyt en enää antaisi. Olin kai lähinnä helpottunut, että se oli ohi. :D hehe.

      Tsemppiä sinne loppuraskauteen ja jos yhtään siltä tuntuu, että pelkopolilla käynti auttaisi ja tekisi sinulle hyvää, niin mene ihmeessä. Sitä varten se on. Vaikka uskon kyllä, että kaikki menee nyt neljännen kanssakin hyvin. <3

  11. LK 17.11.2016 at 14:50 - Reply

    Huh, hienosti selviydyt haastavalta kuulostavasta synnytyksestä!! Kiitos, että jaoit kokemasi!

  12. iines 17.11.2016 at 15:45 - Reply

    Onnea vielä vauvelista tänne myös! Sulla kyllä kertakaikkiaan eteni melko sutjakkaasti tuo synnytys, onneksi kaikki kuitenkin meni loppupeleissä hyvin <3 Mulla myös käynnistettiin synnytys toukokuussa, ballongilla myös, itselleni oli ehkä pieni pettymys kun ei saanutkaan sitä spontaania synnytystä, mutta toisaalta kuitenkin iloinen että alatiesynnytys onnistui normaalisti. Ja kuitenkin nykyään monet vauvat syntyy juuri käynnistyksellä tai sektiolla, joten loppupeleissä mitä väliä.

    Jouduin myös menemään viimeiset tunnit (eli just sen viimeisen vaiheen kun vauva laskeutuu sinne kanavaan) ilman kivunlievitystä kun uusi epi olisi voinut entisestään pitkittää koko hommaa ja ei jösses sentään, siis ne kivut oli kyllä aivan infernaaliset! :D Jotenkin siinä vaan menee semmoiseen tsemppi-modeen, toisaalta ei oikein muuta voikaan kun keskittyä vaan puskemaan baby pihalle! Aika nopsaa kyllä unohtanut koko homman, enkä edes muista miltä ne supistukset tuntuu hahah! Jos kiinnostaa, niin mun synnytyskertomus löytyy täältä: http://www.it-aint-hard-to-tell.com/2016/06/synnytys-ja-kuinka-se-sitten-menikaan.html

    Ihanaa vauva-arkea!!! :)

    • Kiitos Iines kun jaoit tarinasi. Kävin lukemassa sinun tarinasi ja siinä oli todellakin paljon samaa kuin omassani. Rankkaa hommaa tuo uusien ihmisten tekeminen. :D Teidän vauva-arkea on myös ihana seurata Instassa ja blogissa, kaikkea hyvää teille. :)

  13. Triin 22.11.2016 at 22:39 - Reply

    Kiitos kun kerroit tarinasi :) itselläni kävi sillai, että sain kolmannen asten repeämän… ja sinun tarina muistutti omaa synnytystäni. Kaikki kuitenkin meni loppujen lopuksi hyvin, tyttö vauva on aivan ihana ja vaikka minun alapää ei ikinä näytä enää samalta, olen palautunut hyvin fyysisesti sekä henkisesti… Ihanaa vauva-arkea teille <3

    • Hei Triin ja kiitos kommentistasi. Sinullakin ollut rankka synnytys, mutta ihana kuulla että olet palautunut hyvin sekä fyysisesti että henkisesti. Se on tosi tärkeä juttu, myös tuo henkinen puoli. :) Ihanaa vauva-arkea sinnekin, jos sielläkin pieni vauva edelleen. <3

  14. Satu 23.11.2016 at 09:11 - Reply

    Nyt on kyllä pakko kommentoida kun eksyin kertomustasi lukemaan, toi niin vahvasti mieleen oman synnytyksen, josta tänään kulunut tasan 11 viikkoa. Synnytykseni käynnistettiin myös ballongilla jonka jälkeen 4cm auki ja kalvojen puhkaisu. Epiduraalia en ehtinyt saada synnytyksen edettyä niin vauhdilla ja ponnistusvaiheessa episiotomia + imukuppiulosautto sikiön sydänäänimuutosten vuoksi. Aloin kyynelehtimään lukiessani juuri tuota kohtaa kun olet itse kamalissa tuskissa aivan uupuneena ja sitten kuulet sanottavan että sikiön sydänäänet laskee, se paniikki mikä siitä tuli! Meillä selvisikin sitten tytön syntyessä että oli ollut avotarjonnassa ja siksi siis tarvinnut normaalia enemmän tilaa syntyäkseen. Neljän ja puolen tunnin synnytyksen palkintona maailman rakkain tytär ja nyt alan vihdoin olla (fyysisesti) kokonaan parantunut :) Se on kyllä jännä miten oma muisti on suurelta osin kadonnut synnytyksen ajalta, jouduin myös kysymään mieheltäni tapahtumista, joka oli kyllä itsekin aika sekaisin 😅

    • Hei Satu ja kiitos että jaoit oman tarinasi. Kuulostaa todellakin hyvin paljon samalta kuin minun. Huh. Toisaalta nyt tuntuu hyvältä että jaoin oman tarinan ja olen saanut tänne kommettiboksiin paljon viestejä, joissa jaetaan kokemuksia. Muillakin on tosiaan samanlaisia kokemuksia. Sitä on tosiaan synnytyksen aikana niin omissa maailmoissa, että moni asia selviää vasta jälkeenpäin. :)

      Paljon onnea sinnekin tuoreelle äidille, vaikka synnytys olikin rankka, sai siitä palkinnoksi suurimman ihmeen ja ihanuuden. <3

  15. SM 26.11.2016 at 01:19 - Reply

    Ihana, positiivinen kirjoitus sinulta! Onnittelut tassa samalla koko perheelle!! Synnytys voi olla hyvinkin traumaattinen kokemus ja minulle se oli. Lapsi syntyi suhtellisen nopeasti, kuten sinunkin. Pyysin kivunlievitysta, mutta muuta ei ollut antaa kuin ilokaasua ja se naamari oli semmoinen vanhanajan ’kaasunaamari’ joka tuntui ahdistavalta enka voinut sita kayttaa (synnytin ulkomailla jossa asuttiin silloin. Ita-Aasiassa). Olin niin sekaisin siita kivusta, etta mistaan ei tullut mitaan.. en osannut/pystynyt ponnistamaan oikein ja vauva vedetiin ulos imukupilla. Jossain vaiheessa kaytettiin katetria ja katilo yritti ottaa minulta silmalasit pois (joita ilman olisin ollut sokeana kivun ymparoimana), mutta onneksi siina vaiheessa mies sanoi, etta annetaan silmalasien olla. Monet ihailevat luomu synnytysta ja vastustavat kivunlievitysta, mutta kylla se on upeaa jos pystyt kontrolloimaan kipua joka tosiaan voi ottaa vallan. Jalkeenpain jain ihmettelemaan, etta koska olen vahva ja en ollenkaan kipuherkka, etta kuinka se meni niin pieleen. Se on totta, etta sen kivun unohtaa (osittain varmaan siksi, etta moista kipua on vaikea kuvitella), mutta en ole unohtanut sita kauhun ja jarkytyksen tunnetta synnytyksen jalkeen, kun se oli ohi. Vauva oli viety pesulle ja odotin huoneeseen siirtoa. EI KOSKAAN ENAA . Traumasta toipuminen vei tosi kauan ja vaati monet keskustelut. Ja vauva on nykyaan teini. Paras asia minun maailmassani.

    • Oi, ikävä kuulla tuollainen kokemus, mutta kiitos kun jaoit. Se voi tosiaankin olla traumaattinen kokemus, jos kaikki menee toisin kuin itse osaisi edes kuvitella. Tärkeintä olisi että synnytyksen aikana olisi kuitenkin turvallinen olo. Minulla ainakin sellainen olo säilyi läpi synnytyksen, vaikka kovissa kivuissa olinkin. Koko ajan tiesin, että kyllä tästä selvitään. Mutta lapsi on tosiaan parasta elämässä, sinulla jo teini! Niin se aika menee, nautitaan siitä. <3

  16. […] toinen on muutaman päivän päästä liikkeellä voi se toiselle olla kaukainen haave. Itselläni synnytys sujui nopeasti, mutta siitä palautuminen on vienyt enemmän aikaa. Ensimmäiset kaksi viikkoa […]

  17. […] kiitos kaikille edelliseen Synnytyskertomus blogitekstiini kommentoineille niin blogissa, Instagramissa kuin Facebookissa. Vastailen kaikkiin […]

  18. […] Synnytys oli minulle aikamoinen pikamaraton. Nopea mutta rankka. Vietimme vauvan kanssa ensimmäiset neljä viikkoa aikalailla kotona. Päivän aikana vauvan hoitaminen oli ihan riittävä ”urheilusuoritus”. Varsinkin alkuvaiheessa kun unirytmi oli mitä oli ja alakertani oli saanut kokea kovia synnytyksessä. Kävelin muutaman kerran kauppaan ja haukkaamaan raitista ilmaa ulkona, mutta muuten leikkaushaavan kanssa oli otettava rauhassa. Varsinkin iltaisin särky oli kovaa, kun oli ollut jalkeilla koko päivän. Minulle sanottiinkin sairaalassa, ettei alkuun ole mikään kiire liikkumaan, vaikka liikunta voi joiden kohdalla jopa helpottaa kipua. Minulla niin ei ollut, joten otin mieluummin rauhassa ja makoilin vauvan kanssa kotona. Paino kuitenkin tippui niidenkin viikkojen aikana ja turvotus laski. […]

  19. Riikkahannela 4.3.2017 at 22:39 - Reply

    Pakko kommentoida, vaikka ei enää tuore postaus olekkaan :) Oon ehkä imetyshöyryissä tän lukenut, mutta nyt oikein ajatuksen kanssa uudelleen. Kiva kun kerroit tarinasi! Siinä oli paljon samaa kun meilläkin. Meillä myös ahdinkoa synnytyskanavassa, kaksi sykkeidenlaskua, rankka 50min ponnistusvaihe, imukuppisynnytys ja paljon lääkäreitä ympärillä. Selvisin parilla tikillä, mutta sitten jäikin istukka jumiin ja käsin irrotus ja menetin 1,5l verta… ja siihen päälle vauva suorinta tietä keskolaan vauvojen teholle happivaikeuksien ja infektion takia ja siellä ensimmäiset kaksi yötä :( Hieno, mutta rankka kokemus. Liekö ehkä vielä käsiteltävää itselläkin kun aiheesta voisi jutella ikuisuuden ja ensimmäiset 3,5kk mietin sitä päivittäin. Nyt tyttö 6,3kk, onneksi loppu hyvin kaikki hyvin :)

  20. Rk 28.2.2018 at 22:30 - Reply

    Aivan ihana synnytyskertomus, kauniisti kirjoitettu, ihanin mitä oon ikinä lukenu <3

    • Hilla 5.3.2018 at 13:56 - Reply

      Heippa RK ja voi kiitos kaunis! Ihana kuulla, että teksti herätti tunteita. <3

  21. Elina 1.3.2018 at 13:37 - Reply

    Huh, tämä synnytyskertomus kävi tunteisiin! Olipa hyvin kirjotettu tarina. Oma laskettu aikani on enai viikolla ja jännittää, millaisen tarinan minä saan kerrottavaksi :) Löysin blogisi muutama kk sitten ja tykkään siitä tosi paljon!

    • Hilla 5.3.2018 at 13:56 - Reply

      Kiitos Elina! Ehkä olet ennättänyt jo synnyttää tai lapsi vielä odotuttaa itseään. Onnea tai tsemppiä siis sinulle! <3

  22. Hilla 28.2.2021 at 14:16 - Reply

    Heippa Anna, kiitos huolenpidosta, mutta tuo ei ole heti. Se oli vain sellainen sairaalan rannekkeen koodi. Lapsi saa oman hetun vasta myöhemmin, ei syntymän yhteydessä. Siitä pidetään huolta, ettei hetu näy kuvissa. Terveisin Hilla

  23. kärsimätönäiti 7.3.2021 at 17:47 - Reply

    Molemmat sun syntymäkertomukset on niin kauniita <3 Oman synnytyksen (toivottavasti) lähestyessä palasin lukemaan näitä, enkä malttaisi odottaa…Pakko kysyä, miten jaksoit pysyä (teksteistä päätellen) molemmissa niin positiivisena vaikka meni yli ajan, vai oliko sullakin henkistä romahdusta havaittavissa? T. kärsimätön

    • Hilla 17.3.2021 at 13:08 - Reply

      Heippa Sara ja pahoittelut, että vastaan kommentiisi vasta nyt. Kenties kärsimätön äiti on jo päässyt odottelusta ja vauva on jo maailmassa… :) Mutta hei, tunnistan tuon, kärsimättömyyden, jopa huolen, kun menee yliajalle. Päivät tuntuu pitkiltä ja pari viikkoa on ikuisuus. :) Kaikkea hyvää sinne, kerro ihmeessä kuulumisia, jos siellä on vauva saapunut maailmaan. Ja jos ei, niin paljon tsemppiä tähän loppuun. :) /Hilla

Seuraa Instagramissa