Välillä pohdiskelen, että minun Instagramin välityksellä voi saada sellaisen kuvan, että treenaan ja liikun todella paljon ja monta kertaa viikossa. En ole täällä blogissanikaan pitkiin aikoihin kertonut tarkemmin, miltä viikkoni treenien osalta näyttävät. Sen kautta saisi varmasti paremman kuvan minun viikoittaisista liikuntamääristä.

Liikkuminen on tärkeää minulla, mutta sanomattakin on selvää, että tässä kohtaa elämässäni liikun silloin kun aikaa on ja silloin kun tekee mieli. Instagramissa jaan sitten kuvia treeneistäni endorfiinihuuruisena, mutta tietenkin on päiviä kun ei ehdi tai jaksa liikkua. Yritän muutaman treenikerran suunnitella kalenteriini etukäteen, jotta varmasti pääsen liikkumaan ja voimme mieheni kanssa myös sopia vauvanhoidosta. Ainakin pari kertaa viikossa olisi kiva treenata yksin, ilman esimerkiksi juoksuvaunuja tai päästä metsään suunnistamaan.

Täytin vielä muutama vuosi sitten treenipäiväkirjaa. Se oli jäänne kilpaurheiluvuosiltani, jolloin treenejä tuli seurattua päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuositasolla. Jotenkin treenipäiväkirjan täyttäminen oli jokapäiväinen rutiini – kävin treenaamassa ja iltaisin sitten täytin tietokoneella, mitä olin tehnyt. Muistan hyvin kuinka kesti hetken aikaa päästä tuosta rutiinista eroon. Se oli jotenkin selkäytimessä. Urheilenko minä nyt vain omaksi iloksi? Eikö näitä liikkumisia tarvitse raportoida minnekään tai kenellekään? Eikö tuntimääriäni seuraa kukaan? Jollain tapaa se oli myös todella vapauttavaa, kun jokaista liikuntasuoritusta ei tarvinnut kirjata jonnekin. Sen jälkeen liikkumista en ole kertaakaan tehnyt sen takia, että olisin kerännyt treenipäiväkirjaan tunteja. Joskus sitäkin nimittäin tuli tehtyä.

Kait etsiskelen parhaillaan jotain kultaista keskitietä. Koska treenipäiväkirjassakin on paljon hyvää. Millainen olisi kuntoilijan treenipäiväkirja? Kannattaako kuntoilijan seurata harjoitteluaan?

Treenipäiväkirjasta pystyy seuraamaan liikuntamääriä, palautumisen määrää, omaa rasitusta ja verrata kunnon kehitystä omiin treenimääriin. Jos on treenipäiväkirjan mukaan käynyt lenkillä, voi esimerkiksi testijuoksustakin odottaa parempia tuloksia.

Minulla ei parhaillaan ole kovinkaan hyvää käsitystä omista liikuntamääristä. Toisaalta ne myös vaihtelevat aika paljon viikosta toiseen. Mutta ehkäpä juuri siksi olisikin hyvä kirjata jotain ylös. Muistaisi jälkeenpäinkin mitä on tullut tehtyä. Eikä tarvitse sitten kesän juoksukisoissa ihmetellä jos kulkee tai ei kulje. On jotain, mitä katsoa myös taaksepäin.

Olen siis jollain tavoin ajatellut palauttaa treenipäiväkirjan täyttämisen omaan harjoitteluuni. Millainen olisi kuntoilijan treenipäiväkirja? Mielestäni vaikka sellainen, että kirjoittaisin viikon treenit jääkaapin oveen ylös. Mitä olen tehnyt ja kuinka kauan. Yksinkertaisesti ja helposti. Niin, ettei se veisi minulta kovin kauaa aikaa, mutta treenit tulisi laitettua ylös.

 

Tänään eletään huhtikuun kolmatta päivää, joten tästä eteenpäin aion kerätä jääkaapin oveen ruutupaperille omat treenini. Voin sitten viikko tai kuukausitasolla kertoilla niistä täälläkin, jos tämä kaunis idea minulta onnistuu käytännön tasolla. Ehkäpä ruutupaperi jääkaapin ovessa motivoi myös niinä päivinä, kun olen herännyt yöllä vauvan ähinään kymmenen kertaa ja lenkkareiden sijaan tekisi enemmän mieli tarttua suklaalevyyn. Tiedä häntä.

Tässä kooste parista viime viikosta:

Viikko 12 / Isyysloman viettoa pohjoisessa, joten tuli hiihdettyä

  • kaksi 2 tunnin hiihtolenkkiä
  • 1 tunnin rauhallinen hiihtolenkki
  • 2 tunnin vaunulenkkiä kävellen
  • yksi puolen tunnin juoksulenkki
  • Vuokatti Hiihto / 30 km hiihtoa reippaasti/kovaa

Viikko 13 / tavallinen kuntoilijan viikko minulle

  •  yksi polkujuoksulenkki 1 h 2o min
  • kaksi 40 minuutin juoksulenkkiä
  • yksi kuntopiiri kotona keskivartalolle
  • 1 pitkä vaunulenkki kävellen
  • 3 lyhyempää vaunulenkkiä

Täytätkö sinä treenipäiväkirjaa?

Tämä viikko tulee sisältämään ainakin pari suunnistusta, juoksulenkin ja vaunulenkkejä. Ja yhden ohjaamani juoksutreenin, johon sinullakin on mahdollisuus osallistua. Lähtö Ison Omenan Peak Performancen liikkeestä huomenna klo 18:30, teemme tunnin yhteistreenin keskittyen juoksutekniikkaan. Lisäinfoa yhteislenkistä täällä. Paina ihmeessä osallistun, jos olet tulossa mukaan.

Ohjaan juoksutreenit neljän seuraavan viikon aikana ja joka kerralla kokoonnutaan Ison Omenan Peak Performancen liikkeellä.

tiistai 4.4 klo 18:30
tiistai 11.4 klo 18:30
keskiviikko 19.4 klo 18:30
keskiviikko 26.4 klo 18:30

Tule mukaan, jos kaipaat juoksuseuraa tai esimerkiksi vinkkejä juoksutekniikkaan. Ja saat täytettä omaan treenipäiväkirjaasi. ;)

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

ps. kuvat ovat muutaman viikon takaa, onneksi täällä etelässä ei ole enää lunta. :)

  1. 17 3.4.2017 at 16:21 - Reply

    En täytä treenipäiväkirjaa, mutta seuraan sporttrackerin avulla kävely-, juoksu ja pyöräilylenkkejä. Oon kirjottanu yleensä jonkun pienen tekstin miten kulki, jos on ollu poikkeava sää, jos on ollu liikuntaseuraa, oliko lenkki tunteiden purkua tai menikö joku tavote rikki. Näin on kätevää nyt esim. kattoa kesän treenejä ja muistella,mutta myös verrata tähän. Niitten lukeminen on myös motivoivaa!😊

    • Mun äitikin kehuu Sport Trackeria ja sillä on se joka lenkillä melkeimpä mukana. Hyvä tapa sekin, jälkeenpäin pystyy nähdä, että mitä onkaan tullut tehtyä. :) Se on myös kiva, kun joka lenkistä jää gps-viiva, voi ihan katsella missä on tullut mentyä. :)

  2. Heini 3.4.2017 at 21:51 - Reply

    Mä oon käyttäny heiaheiaa useamman vuoden! Ensin koneella ja nyt jo pitkään appina puhelimella, on kyllä tosi kätevä ja nopea, suosittelen!

  3. J 3.4.2017 at 22:40 - Reply

    Mä pidän usein lenkeillä mukana juoksukelloa kun tavoitteenani on kehittyä. Koitan kuitenkin välttyä siltä, että ehdollistuisin liikaa juoksukelloon ja sen tarjoamaan dataan, joten välillä menen ihan tarkoituksella lenkille ilman sykemittaria tai muitakaan laitteita. Ne lenkit on usein vapauttavia, kun ei tule kokoaikaa tuijotettua kellosta keskinopeutta ja sykettä.

    • Kyllä, juoksukellokin on hyvä kaveri seuraamaan kuntoa ja kehitystä. Mutta välillä on tosiaan myös hyvä lähteä ihan vain fiiliksen mukaan lenkille, ilman että tarvitsee tuijottaa vauhteja tai kilometrejä. Se on aivan totta! Ja kyllä, minullakin on kello, mutta joka lenkille en sitä halua tai jaksa ottaa mukaan :)

  4. Anna 6.4.2017 at 20:45 - Reply

    Kilpaurheiluvuosien jälkeen en moneen vuoteen käyttänyt mitään, mutta nyt, kun olen osallistunut muutamiin polkujuoksukisoihin, olen ottanut Suunnon kellon aina lenkille mukaan ja synkkailen sen aina välillä Movescountiin. Sen avulla pysyy hyvin kärryillä määristä ja tehoista, eikä tartte tehdä muuta kuin synkata.

    • Heippa Anna! Mullakin on kyllä kello, Suunnon myös ja Movescount. Jotenkin en vain ole saanut kelloa joka kerta käteeni. Tai otan sen vain ”oikeeseen” treeniin, en kävelylenkeille tms. Mutta ehkä mä voisin kanssa yrittää ottaa kelloa useammin mukaani. :) Ihanaa viikonloppua!

  5. […] Tarvitseeko kuntoilija treenipäiväkirjaa? […]

  6. […] Tarvitseeko kuntoilija treenipäiväkirjaa? […]

Seuraa Instagramissa