Olimme tänään aamupäivän ulkoilemassa Vaattunkikönkään retkeilyalueella, joka kuuluu Napapiirin ulkoilualueisiin. Ihailimme Rovaniemen alkavaa ruskaa ja kävelimme kaikessa rauhassa retkeilyreittiä, jonka varrella oli siltoja ja koskien ylityksiä.

Aamulla vielä satoi vettä, mutta lähtiessämme kävelemään sää kirkastui ja saimme viettää ihanan, syksyisen ulkoilupäivän yhdessä. Puimme kaikille villapaidat päälle, kumisaappaat jalkaan ja vettä pitävää takkia päälle. Reppuun pakkasimme termoskahvit ja pitsan jämät, jotka olimme leiponeet perjantai-iltana. Kaikki maistuu ulkona hyvältä.

Tulimme Rovaniemelle eilisiä suunnistuksen SM-viestejä varten. Daniel juoksi hienon suorituksen siellä ja minunkin piti olla viivalla, mutta perjantaina alkanut (kauhea) flunssa muutti osaltani suunnitelmia. Eipä tuo haitannut kun siskoni asuu täällä, niin olemme saaneet kaikessa rauhassa vain olla ja viettää aikaa yhdessä. Ja kummitäti on tietenkin saanut riittämiin leikittää Pikkuässää.

Tämän hetken taaperon hittileikkejä on muun muassa puhelimeen puhuminen ja sinne kovaäänisesti ”haloo” sanominen. Puhelun jälkeen hän sitten kertoo ja selittää, mitä ja kenen kanssa on puhelua puhunut. Useimmiten puhelimessa on ollut muma, eli mun äiti.

Ruskan maustamia värejä

Jossain vaiheessa tämän päivän retkeä siskoni sanoi, että tänne metsiin pitäisi tulla useammin kävelemään. Nyökyttelin siinä, koska olen asiasta samaa mieltä ja lapsen kanssa on kyllä tullut ulkoiltua menneen vuoden aikana paljon. Joskus melkein tuntuu, että kaikki vapaa-aika kuluu hiekkalaatikon reunalla. Sieltä hiekkalaatikon reunalta kannattaa kyllä laajentaa reviiriä metsiin ja ulkoilualueille. Meillä ainakin lapsen kanssa käveleminen on paras tapa ottaa hänestä energiaa irti. Ulkoilun jälkeen lounas maistuu hyvin ja päiväunille hän nukahtaa hetkessä.

Reilut kaksi tuntia kului raikkaassa ulkoilmassa ja saimme käydä keskenämme mukavia keskusteluja merkityn reitin varrella. Tämä Lapin alkava ruskakin on kauniissa vaiheessa juuri nyt. Lehtipuut erottuvat keltaisina vihreiden havupuiden joukosta. Joissain puissa alkaa jo hieman näkyä punertavaa sävyä.

Tässä Siskot vastaa 12 kysymykseen -postauksessa Vilma-siskoni taisi vastata aika osuvasti, miten yleensä vietämme yhdessä aikaa. Ja tälläkin kertaa meni aikalailla samalla, hyväksi todetulla kaavalla. Näin Vilma tuossa postauksessa vastasi: Tämä on helppo! Laitetaan ruokaa, leivotaan ja urheillaan! Check, check, check. Urheilu tosin on tällä kertaa mun flunssan takia ollut vain kevyttä kävelyä, mutta ulkoilua siis kuitenkin. Mihin sitä tavoistaan pääsee, eikä tarvitsekaan.

Meillä on ollut aivan ihana viikonloppu. Välillä vain sydäntä riipaisee, kun sisko asuu näin ”kaukana”. Suomen rajojen sisäpuolella kuitenkin, mutta on tänne Rovaniemelle niin pitkä matka, ettei tavallista arkea tässä vaiheessa elämää voi jakaa. Sellaisia nämä elämänvaiheet ovat, joskus ollaan lähempänä ja joskus fyysisesti kauempana.

Tärkeintä kuitenkin on, että mulla on tämä ihana sisko, jolle voin aina soittaa ja tiedän hänen aina olevan mun vierellä, vaikka fyysisesti kaukana asuukin. Näiden ruskan maustamien kuvamuistojen kautta pääsen takaisin tämän viikonlopun tunnelmiin rakkaiden tyyppien kanssa.

Meidän vielä alle 2-vuotias jaksoi hienosti kävellä reilut 3 kilometriä. Välillä ihmeteltiin kosken kuohuja ja kuralammikoita.

-Hilla

  1. H 16.9.2018 at 23:14 - Reply

    Olen seurannut blogiasi aktiivisesti jo pidemmän aikaa. Olet aikaisemminkin postannut kuvia Rovaniemeltä ja ne ovat näyttäneet jotenkin tutuilta. Viimeisimmät ig-päivitykset laittoivat suun loksahtamaan: siskosi ilmeisesti asuu samassa asunnossa kuin minä jokunen vuosi sitten! Mikä yhteensattuma! 😁

    • Hilla 20.9.2018 at 09:27 - Reply

      Voi että, kyllä maailma on pieni. :D Hehee! Jos kuvissa näytti tutulta, niin näin varmaan on. :) Ihana koti on. <3

  2. Jossu 17.9.2018 at 10:16 - Reply

    Oih että mitä kuvia – mikä tunnelma ja alkuruska niissä näkyykään! Itse en noloa kyllä koskaan ole käynyt Suomen pohjoispäässä, mutta JOSKUS haluan vielä lähteä Lappiin vaeltamaan nimenomaan ruska-aikaan ja nähdä näitä samoja maisemia ihan livenä <3 Endorfiinikoukun Elina oli äsken miehensä kanssa käynyt taas vaeltamassa ja voi jösses mikä fiilis noista kuvista välittyy! Tulee ihan partioajat mieleen, jolloin tule vaellettua enemmänkin. Nyt "vanhemmiten" on mukavuudenhalu hieman rajoittanut menoa – meidän beibi B:stä nyt puhumattakaan – mutta voisihan sitä oikaista ja vuokrata mökin, josta sitten tekisi päiväretkiäkin :) Silloin jäisi myös pois paine ja pakko jaksaa kävellä X määrä kilometrejä per päivä – voisi mennä fiiliksen mukaan!
    Ihailen ihan hurjasti teidän perheen filosofiaa, joka välittyy ihanasti myös pikku-Selmurille – ja olen päättänyt jo aikoja sitten että jos meille lapsi suodaan, niin haluan tarjota hänelle samaa. Nykyään yhä useampi lapsi liikkuu futiskentillä tms ohjatuissa harkoissa, mutta vierastaa hyötyliikuntaa ja luonnossa oleilua. Itse liikuin pienenä pääosin nimenomaan edellämainituilla tavoilla ja parhaat lapsuudenajan muistot liittyvät vahvasti perheen kanssa yhdessä tehtyihin reissuihin – oli ne sitten omalla veneellä saaristoon tehtyjä tai omassa metsässä notskilla makkaraa paistaen <3
    Kävin itsekin eilen vanhempieni metässä koiran kanssa kääntymässä (hirviä peläten..) ja meinasin pannuttaa liian isot lantsarit jalassa, mutta voi että miten jo pienikin retki ja hetki lähimetsäänkin rauhoittaa mieltä (ellei pelkäisi niitä hirviä niin hitokseen :D) ja tarjoaa väriloistoa meille, ketkä emme nyt ihan pohjoiseen asti voi karata sitä ihailemaan ;)
    Nyt vauva huutaa jo ruokaa – kivaa maanantaita! :)

    • Hilla 20.9.2018 at 09:32 - Reply

      Heippa ihanuus! Katselin kanssa Elinan kuvia Lapista ja ne oli niin ihania. Olen pitkään miettinyt, että joskus vielä säästän kesälomastani vähän syksyyn ja sitten lähdetään viikoksi vaeltamaan, ja juuri sillä tyylillä, jonka mainitsit. Joku mökki jostain ja sitten voisi tehdä päivävaelluksia. <3 Vaikka lapsi olisi pieni, niin sellainen varmaan onnistuisi. Ja siinä sitä oppisi. :)

      Ja kyllä, olen sun kanssa täysin samaa mieltä. Parhaat ja vahvimmat muistot lapsuudesta on niistä hetkistä, kun tehtiin yhdessä jotain. Kaikkea ei tosiaan tarvi harrastaa, vaan läheltä löytyy kaikkea. Mä olen jo ajatellut vähän pidemmällekin, ettei lapselle tarttis olla kovin montaa harrastusta, vaan sen sijaan ehtisi olla kotona, ulkona, luonnossa, kutsua kavereita kylään ja olla vaan.

      Sä kirjoitat niin ihanalla tavalla sun kuulumisia. Mukavaa päivää teille, näyttäis ihanalta syksypäivältä haukata raitista ulkoilmaa vaikka vaunujen kanssa. <3 Puss ja sulle ja vauvalle haleja! :)

Seuraa Instagramissa