Se olo, kun deletoi kameralta kaikki tärkeät kuvat vahingossa

Minun piti tänään tulla kirjoittamaan tänne blogiin eräästä kivasta aiheesta, mutta en nyt pääse sellaiseen hyvään ja positiiviseen moodiin ja olotilaan, että se olisi mahdollista. Päätin sen sijaan tarttua aiheeseen, joka on enemmän totta juuri nyt.

Tänään aamulla säädin kamerastani asetuksia ja siinä samalla painoin vahingossa: tyhjennä kameran asetukset ja samalla KAIKKI kuvat deletoituivat kameralta. Siinä meni samalla erään projektin valokuvat, jotka olin käynyt vapaa-ajalla ottamassa, kauniissa säässä ja olin niihin vieläpä erittäin tyytyväinen. Mutta sen siliän tien nekin katosivat.

Joku voisi sanoa, että muutama kuva, älä siinä itke. Mutta sellainen ei tällaisessa tilanteessa oikein auta.

Kun harmittaa, niin harmittaa. Kun harmittaa paljon, harmittaa paljon.

Sen positiivisemman aiheen sijaan päätin kirjoittaa tänään siitä, mikä parhaillaan on mielessä. Vastoinkäyminen, sen aiheuttamat tunteet ja niistä yli pääseminen.

Ensimmäinen tunne oli epäusko. Kävikö oikeasti näin? Saanko kuvat pelastettua? Kun olin tajunnut, että en, oli seuraava tunne iso harmi, ärsytys. Sitten tuli suru ja vähän itkuakin. Kyyneleet vierivät poskilla, kun tajusin, että sama työ on todellakin tehtävä uudelleen, eikä edes takeita siitä, että se onnistuisi niin hyvin kuin viimeksi. Sitten alkoi taas ärsyttää ja keppi kasvoi otsaan. Kuinka osasin olla niin tumpelo, surkea, tunari.

Loppujen lopuksi päätin lähteä aamupäivän rasteille suunnistusmetsään selvittämään fiilistäni.

Rastiväli rastiväliltä olo alkoi parantua. Huomasin, kuinka ratkaisukeskeisesti yritin kaiken aikaa keksiä päässäni tilanteelle ratkaisua. Milloin saisin kuvat otettua uudelleen, miten fiksaan aikatauluni, miten ehdin saada kuvat valmiiksi ennen deadlinea. Miten saan sovittua henkilön kanssa uuden tapaamisen ja mitenköhän saan kuvat onnistumaan uudelleen yhtä hyvin?

Pääsin metsästä pois, ihme kyllä löysin kaikki rastitkin, vaikka ajatukset olivatkin olleet ihan muualla.

Samalla päähäni oli selkeytynyt myös toinen kartta: miten tästä vastoinkäymisestä jatkan eteenpäin.

Älä jää tuleen makaamaan! Ei itku auta markkinoilla! Ja mitä muitakin sanontoja näitä on.

En kiellä harmia, en kiellä kiukkua, en kiellä suruakaan, mutta ei niihin tunteisiin silti kannata jäädä vellomaan. Tunnustan tositilanteen: kaikki kuvat hävisivät, mutta sen jälkeen on vain alettava toimia.

Ensi viikon sunnuntaina tämäkin tilanne on jo onneksi muisto muiden joukossa. Historiaa, tilanne, josta selvisin, vaikka hetkellisesti olo olikin tympeä ja olisin voinut polkea maata kuin uhmaikäinen taapero.

Äitini oli lukenut juuri kirjaa: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan ja siteerasi siitä kirjasta minulle yhtä kohtaa juuri äsken. Sekin vähän helpotti. Ajatus siinä oli se, että loppujen lopuksi ongelmat ja niistä selviäminen on osittain elämän suola ja sokeri. Välillä mennään ylös ja alas. Kyllä kaikki aina ratkeaa, jotenkin. Välillä pitääkin ärsyttää.

Ja kyllä, on elämässä suurempiakin asioita, kuin yhdet hävinneet valokuvat. Mutta tällaisia tunteita ne voivat herättää ja niistä päätin tänään kirjoittaa.

Fiksasin oman, rennon sunnuntaipäivän aikatauluni uuteen uskoon ja saamme tänään otettua kuvat vielä uudelleen. Aikataulut menivät yhteen, joten eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Näiden suunnistuskuvien hymy on osittain feikattua, koska ihan ei ollut noin voittajafiilis kuin kuvat ehkä antaa ymmärtää. 😉

Ihanaa sunnuntaita kaikesta huolimatta ja juurikin siksi!

-Hilla

You may also like

2 kommenttia

  1. Hei, minulle kävi joku aika niin että lapsi oli puhelinta räpeltäessä onnistunut poistamaan kaikki kuvat. Siinä oli lasten kuvat melkein vuoden ajalta eikä niitä ollut missään muualla. Olin aivan järkyttynyt että sinnekkö ne kuvat meni, enkö todella saa niitä takaisin. Mutta eräs tietokoneasentaja kylältämme osasi kun osasikin kaivaa ne kuvat takaisin, kun ne onneksi oli ollut muistikortilla eikä itse puhelimessa. Lopulta hän siis sai kaikki kuvat palautettua muistikortille – toki tämä maksoi muistaakseni joku 40e mutta tässä tilanteessa se oli sen arvoista. Ymmärsin että näissä jutuissa se kuvien määrä ja se että kuinka monta tuntia hommassa menee määrittelee hinnan, mulla oli kuvia paljon ja hommassa meni n.5h. Että suosittelen vielä kyselemään josko jossain osattaisiin auttaa sinuakin palauttamaan ne kuvat 🙂

    1. Moikka Anniina ja kiitti, että sinäkin vielä vinkkasit. Sain Facebookin kautta myös parilta ihmiseltä viestiä, että kyllä kuvat olvat pelastettavissa, jos on vähän valmis maksamaan. Tällä tarinalla oli siis onnellinen loppu, jota en ole ehtinyt vielä blogissakaan kertoa. Mutta ostin siis ohjelman, jonka avulla sain kuvat palautettua takaisin muistikortille ja sieltä sitten koneelleni. 🙂 Valokuvien hetkiä kun on vaikea jälkikäteen elää uudelleen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *