Kaupallinen yhteistyö Veken Kaluste|Veke.fi

Viimeiset neljä iltaa olen istunut terassilla illan pimentyessä, lapsen jo nukkuessa sikeitä sängyssään. Olen istunut nojatuolissa ja kuunnellut heinäsirkan sirinää. Katsellut puiden takaa laskevaa aurinkoa, joka viime hetkellä muuttuu kirkkaan punaiseksi, kunnes tipahtaa horisontin taa. Katsellut kukkien yksityiskohtia, miettinyt mennyttä päivää ja tuumaillut sen vaiheita. Terassilla on ollut lämmin, vaikka kello on lähennellyt yhtätoista.

Tuollaisina iltoina ei tekisi mieli mennä nukkumaan, vaikka seuraavan päivän herätyskello jo muistuttaa olemassa olostaan. Tuntuu, että haluaisin kahmia kesää sisääni joka solulla tuollaisina hetkinä. Nauttia lämpimistä kesäilloista, kun niitä Suomen leveysasteilla meille tarjoillaan. Ja niin olen tehnytkin. Istunut nojatuolissa ja pohdiskellut usein myös sitä, miten oikeassa paikassa nykyään asumme.

Vielä muutama viikko sitten en olisi puutarhakalusteilla voinut istua, sillä meillä ei ollut sellaisia. Oli vain tyhjä terassi vailla kodikkuuttaan, jonka kalusteet sille antavat. Toki silloinkin vietimme ulkona paljon aikaa, mutta lähinnä terassin reunalla istuen.

Kesällä kodikas terassi on kuin toinen olohuone

Meidän puutarhakalusteet saapuivat viime viikolla. Tämän viikon aikana olemme saaneet viimeiset kalusteet koottua kasaan. Terassisista tuli kuin yksi lisähuone. Ihana olohuoneen jatke, varsinkin näillä helteillä, kun voi puoli-ilkosillaan hiiviskellä omalla pihalla ja hypätä välillä lapsen uima-altaaseen vilvoittelemaan. Juoda lasillisen kylmää pihalla sinisen taivaan alla ja ihmetellä Suomen kesän lämpöä, illan jo pimentyessä.

Kerrostalosta rivitaloon, paritaloon tai omakotitaloon muuttamisessa harvalla siirtyvät puutarhakalusteet muuton mukana. Ei meilläkään, sillä edellisessä kodissa sellaista kalustoa ei tarvittu, ei kerrostalon parvekkeella ollut tilaa. Nyt tilanne on toinen. Tämä oli ensimmäinen koti, jonne olemme saaneet hankkia kunnon grillin ja nyt myös ison ruokailupöydän, terassimaton, aurinkovarjon sekä lepotuolit.

Meidän kotia ympäröi kahdesta suunnasta kookas puinen terassi, joten tilaa tässä on kuin tanssiparketilla konsanaan. Terassille osuu aamuaurinko ja sitten taas iltapäivällä alkaa paistaa ja lopulta saamme nauttia ilta-auringosta. Päivän kuumin aurinko keskipäivällä ei takapihallemme osu, mutta se on toisaalta ihan hyvä.

Ulkoelämää ja puutarhakalusteita

Lapsuuden kodissani meillä siirryttiin aina kesäaikaan ulkoruokintaan, mikä tarkoitti sitä, että lähes kaikki ruokailut hoituivat pihalla. Grillikin oli usein kuumana, milloin ruualle, milloin letuille. Nyt, vuosikymmen myöhemmin, saan jatkaa samaa juttua omalla pihallani oman perheen kanssa. Ja se on kivaa se!

Tilasimme nämä kaikki puutarhakalusteemme Veke.fi -verkkokaupasta. Veke on huonekalujen vähittäiskauppa Pohjois-Suomessa, Ranualla. Verkkokauppa toimii koko Suomessa ja myymälät löytyvät Rovaniemeltä ja Ranualta, tulevan syksyn aikana myös Oulusta. Kaikki puutarhakalusteet saapuivat yhdellä toimituksella, pakettina kotiin kuljetettuina. Ulkoistin kokoamisen vieläpä Danielille, joten minä olen päässyt helpolla. ;)  Sain vastata lähinnä siitä tuotteiden valinnasta!

Puukalusteet ovat aina olleet mun lemppareita, näyttävät kauniilta ja tuntuvat luonnollisilta. Toisaalta minua viehättää muiden materiaalien helppohoitoisuus, kun ei sitä aikaa liiemmin tässä elämänvaiheessa siihen jynssäämiseen ja vuosihuoltoon ole. Arvoin siis kahden vaiheilla, ihanaa luonnollista puuta vai helppohoitoisempaa metallia ja puujäljitelmää. Päädyin molempiin.

Pöydän ympärille mahtuu isompikin sakki kesäpäivää viettämään

Ruokapöydäksi hankimme tämän 6 hengen Hillerstorp Hånger -ruokailuryhmän, joka on siis yhdistelmä muovia ja maalattua metallia. Näin ollen talven tullen voimme säilyttää pöytäryhmän pressun alla terassillamme, eikä sille tarvitse keksiä talveksi muuta varastopaikkaa. Minulla oli myös toiveena saada vaalea tai valkoinen pöytäryhmä, joka nousisi esiin tummaksi käsitellystä terassistamme. Näin ollen pöytäryhmän ei tarvinnut olla puunvärinen, valkoinen oli helpompi löytää muusta materiaalista.

Tämän pöydän ympärille mahtuu isompikin sakki ruokailemaan tai iltaa istumaan, se oli oleellinen kriteeri pöytää valitessamme. Pöytäryhmää varjostaa halkaisijaltaan kolme metrinen aurinkovarjo, beigen värisenä. Myös varjon halusin vaaleana, jotta kokonaisuus pysyisi vaaleana. Pöytäryhmän alla on ulkokäyttöön soveltuva Envy Lola -muovimatto. Pienen lapsen kanssa terassin matto on siitä hyvä, ettei kaikki taaperolta tippuva ruoka mene terassin raoista sen alle ja houkuttele eläimiä ruokabileisiin. Ainakin osa tippuvasta ruuasta jää maton päälle ja on siitä helppo siivota pois.

Tämä EcoFurn Ekotuolisetti, jotka aurinko- ja lepotuoleina meillä ovat käytössä, ovat sen sijaan maalattua täyspuuta. Ne pääsevät sitten myöhemmin talvisäilöön autotalliimme. Ekotuolin valmistamiseen on käytetty vain puuta ja narua, ja niissä on tosi hyvä istua, vaikka tilausvaiheessa sitä ulkomuodon osalta vähän epäilin. Ainakin minun takapuoleni niihin mukavasti soljahtaa. Nämä ovat kauniit tuolit, ja luulenpa, että ensi kesänä jatkan tätä sarjaa ostamalla pari nojatuolia lisää. Näitä on useammassa värissä, sellaiset tummaksi petsatutkin ovat kyllä kauniit. Tähän pakettiin kuului nämä kaksi tuolia sekä tuo rahi/pöytä niiden väliin.

Tämä kesä on ollut tähän saakka ylittänyt kaikki odotukseni ja toiveeni. Tuntuu, että niin monena aamuna on saanut herätä siniseen taivaaseen ja auringon paisteeseen. Eikö tunnukin siltä, että kesä olisi kestänyt tavallaan jo vaikka kuinka pitkään?

Ja tämän kesän lomattomana viettäneenä, voin tsempata kaikkia töihin palaajia ajatuksella, että kesäillat ovat niin pitkiä. Elokuussa ei kannata masistella lomien loppumista, vaan nauttia ihanista kesäilloista, joista varmasti saamme vielä nauttia. Ainakin nämä puutarhakalusteet tarjoilevat siihen mitä parhaimman ympäristön!

Veken Kalusteella on parhaillaan hyvät kesäalet käynnissä, joten kurkista ihmeessä valikoimaan, jos jotain tarvitset.

Mukavaa viikonloppua!

t.Hilla

Veke Instagramissa @veke.fi #olekuinkotonasi #vekefi

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

Pinterstissä @hillasblog

Bloglovin @hillasblog

Seuraa Instagramissa