Jaoin eilen Instagramissa ajatuksia lapsiperheen arkeen liittyen. Ajatuksia, jotka saivat alkunsa lehtijutusta, jossa perhe-elämästä puhuttiin selviytymisenä. Kehotettiin kestämään, aika kyllä parantaa. Halusin tuoda rinnalle toisenlaisen näkökulman: sen, että kyllä meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa, tehdä valintoja ja rajata omalle hyvinvoinnilleen tilaa. Tänään ja huomenna.

Postauksen taustalla kannustin näkemään tavallisen arjen onnen ja ne pienet arvokkaat hetket, vaikka välillä olisi rankkaa, raskasta ja saappaissa kilo hiekkaa. Postaukseen tuli runsaasti kommentteja ja niiden lisäksi sain paljon yksityisviestejä, joista tämän blogitekstin loppu muodostuu. Päätin tehdä näkyväksi ajatuksia, joita sain seuraajiltani yksityisviesteillä.

Osa oli kanssani eri mieltä ja sekin on täysin ymmärrettävää. Eniten kritisoitiin sitä, että kaikki eivät ole samalla viivalla elämässä ja omat etuoikeudet tulisi tunnistaa paremmin jne. Tiedostan sen, mutta jokaista näkökulmaa ja erilaista tilannetta ei mitenkään voi yhdessä tekstissä ottaa huomioon. Tai toisin sanoen, sitten ei voisi sanoa yhtään mitään.

Jos parhaillaan elää raskasta vaihetta omassa elämässä, voi tunteet nousta pintaan lukiessaan ajatuksia siitä, miten asenteella, sanoilla tai omilla rajoilla voi elämäänsä vaikuttaa. Se on inhimillistä, mutta samaan aikaan jokainen on vastuussa omista tunteistaan, joita erilaiset tekstit herättävät.

Kenties suomalaisuuteen ja suomalaiseen perhe-elämäpuheeseen voi joissain tilanteissa liittää kuvaavasti sanonnan: Kel onni on, se onnen kätkeköön. Mutta minä kannustan nyt jakamaan! Se ei ole keneltäkään pois.

Omaa tavallisen hyvää elämää ei tarvitse selitellä, vähätellä tai piilottaa vakan alle. Kun kertoo tyytyväisyydestä omaan elämään tai iloitsee arjesta lapsien kanssa, ei tarvitse heti perään kertoa kuinka etuoikeutettu on. Tai kuinka kiitollinen on siitä, ettei elämässä ole isoja haasteita. Se, että puhuu onnellisuudesta, ei vaadi yhtään disclaimeria peräänsä.

Suurin osa meistä tavan tallaajista on kuitenkin ihan keskiverto suomalaisia perheitä ja iloakin pitää voida saada jakaa. Paha olo ei poistu sillä, että kukaan ei saisi jakaa hyvää. Ja samaan aikaan, meillä kaikilla on murheita, menetyksiä, vaikeuksia ja huolia. Ei kukaan ole niistä vapaa, kuten välillä harhaisesti luullaan. Minunkin elämästä. Senkin olen huomannut.

Sosiaalisen median sisällöntuottajana, ja äitiysaiheita osittain kanavissani jakavana, olen pistänyt merkille, että valittaminen on enemmän sallittua perhepuheessa kuin onnen ja ilon korostaminen. Kuinka nurin kurista! Positiivisuus, onni ja myönteisyys voi triggeröidä, rankkojen hetkien jakaminen taas nähdään lohduttavana vertaistukena, mitä se tottakai myös on. Tämä siis pohdintaa yleisesti perhepuheesta.

Näiden sanojen jälkeen keräsin tähän seuraajieni myönteisiä ajatuksia ja viestejä perhe-elämään liittyen. Jätin negailut sikseen, keskityn nyt hyvään. Tekstit ovat seuraajiltani Instagramin yksityisviestin kautta saamiani, anonyymisti jaettuna.

Kel onni on, se onnen jakakoon

”Nyt kun oma pikkulapsiaika on vahvasti jo takana, ja lapset jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä, niin joskus tulee mietittyä, että miten se meni? Tottakai välillä oli raskasta, välillä tosi raskasta, ja sitten taas ihanaa! Mekin rempattiin taloa, pyöritettiin omaa firmaa ja muut klassikot siihen päälle! Nut kun ajattelen sitä aikaa, niin parhaimmaksi muistoiksi on ehdottomasti jääneet ulkoilut äitikavareiden ja lasten kanssa, perheen metsäretket, se kun ehti iltaisin rauhassa ulkoilun jälkeen laittaa pakkasposkille sämpylöitä, lämpöisen kylvyn ja pitkän iltasadun. Ihan perusarki on jäänyt eniten mieleen. Sain lapset nuorena, joten en tiedä oliko se onni, ettei oikein ollut omaa aikaa ennen sitä ollutkaan, mitä olisi edes niin kaivannut. Nykyään sitä aikaa on taas mielin määrin.”

”Juuri näin! Onhan niitä väsyneitä päiviä ja hetkiä kun pitää enemmän selvitä siitä eteenpäin lyhyellä tähtäimellä, mutta en minäkään tätä kokonaisuutena näe ollenkaan selviytymisenä. Saan olla äiti upeille tyypeille ja saan heiltä paljon! Ei se ole niin, että lapset vain ottaa ja vie, elämme yhdessä. Se lisääntyy, mihin keskittyy!”

”Ihanaa kun sanoit ääneen, sillä olen samaa mieltä. Minäkin olen varmasti etuoikeutettu, mutta uskon, että omilla valinnoilla ja asenteella on paljon vaikutusta. Me ollaan esimerkiksi karsittu harrastuksista (koko perheen), koska olen ollut töissä ja työharjoittelussa viisi päivää viikossa. Väitän että sillä, että meidän iltoihin ei kuulu aikataulutettuja harrastuksia, on ollut valtava merkitys kaikkien jaksamiseen. Kohta valmistun ja sitten pohdin tarkkaan, kannattaako tehdä töitä viisi päivää viikossa vai olisiko mahdollista keventää? Myös se, että tekee asioita joista nauttii ja saa iloa, auttaa jaksamaan! Sen huokailu, että on raskasta, ei auta yhtään.”

”Elämässä saattaa tulla sairautta ja muita mikä vaikuttaa miten kokee perhe elämä. Mut niissäkin hetkissä tiedostamalla, että nyt riittää kun vain hengittelen. Ja etsii murun murusia, mikä tuottaa iloa tai helpotusta arkeen. Ei elämän lähtökohtaisesti mielestäni edes tarvitse olla aina täydellistä onnea. Kun kokee haasteita. Ne onnen hetket kokee vielä voimakkaammin ja osaa olla pienestäkin hyvin kiitollinen. Ja kiitos kun jaat arjestasi murusia ja ajatuksia nekin tuottaa iloa täällä.”

”Mä taas olen AIVAN samaa mieltä sun kanssa mitä kirjoitit. Niin paljon on siitä kiinni miten pikkulapsi vaiheeseen osaa asennoitua ja miten sen ottaa. Jos lapset on kokoajan ”vain viemässä sulta jotaikin, aikaa/energiaa/tms, niin en yhtään ihmettelekään huonoa tuulta. Harva osaa suhtautua hektiseen vaiheeseen ja nähdä joka päivä kuinka paljon pienet vaativat lapset antaakaan oppia ja opetusta ja muistoja ja sisältöä elämään.”

”Hyvä teksti oli. Aika moneen asiaan voi vaikuttaa, vaikka olisikin sairautta yms. haastetta. On hyvä oppia pyytämään apua ja tunnistaa omat rajansa haasteiden keskellä. Tiedostaa, että tämän päivän valinnat vahvasti vaikuttavat tulevaisuuteen. Myös se, miten tähän hetkeen suhtautuu vaikuttaa tulevaisuuden toivon näköalaan. On hyvä oppia löytämään voimavaroja haastavankin elämän vaiheen keskellä. Tosi hyviä näkökulmia nostat esille.”

”Ah, tämäkin on mielenkiintoista, miten aina kolahtaa nämä jutut joihinkin. Oikein jäin täällä pimeässä lastenhuoneessa istuessani miettimään, että kuitenkin aika harvalla on elämässä sellaista poikkeustilannetta, ettei voisi vaikuttaa oman elämänsä suuntaan omilla valinnoilla. Esimerkiksi nyt ihan vaikkapa varhaiskasvatusoikeus. Meidänkin keskiluokkainen ehkä hieman tavallista etuoikeutetumpi perhe istui piirtämään mindmappia otsikolla ”mitä tarvitaan että pärjätään” kun kuultiin, että meille tulee kolmas lapsi. Että ei vaan kärsitä vaan tehdään suunnitelmia ja muovataan arkea sellaiseksi, että se toimii. Ja koska meitä ei ole lykästänyt lähellä asuvien isovanhempien osalta, ollaan surutta käytetty subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen. Tai ihan