Kuvissa näet 18 vuotta vanhat kodinhoitohuoneen kaapistot, jotka päätimme säästää ja päivittää tähän päivään maalaamalla ne. Kodinhoitohuoneen kaapistojen maalaaminen oli rempassa hyvä veto ja näin jälkeenpäin olen tyytyväinen siihen, millaiset kaapistojen ovista tuli.

Suurin syy vanhojen kaapistojen pitämiselle oli kustannuksissa säästäminen, eipä tarvinnut ostaa uusia vanhojen saadessa lisäaikaa. Säästyihän siinä myös aikaa, kun pintarempan jälkeen siirsimme vain vanhat rungot ja maalatut ovet takaisin, eikä tarvinnut niiden osalta miettiä uusia vaihtoehtoja. Teimme lisäksi muutamia fiksauksia kokonaisuuteen ja kerron niistäkin tässä postauksessa tarkemmin.

Kodinhoitohuone on osa kylpyhuoneen pukeutumistilaa, samassa yhteydessä on pieni wc ja kodarista avautuu ovi kylpyhuoneeseen ja saunatilaan. Kodinhoitohuoneesta on myös kulku takapihalle ja oven edessä on kurasyöppö, jonne on mukava tuoda lasten kengät ulkoilun jälkeen kuivumaan.

Kirjoitin elokuussa 2020 blogiin postauksen: Millainen on toimiva kodinhoitohuone? Etsimme silloin uutta kotia ja yksi suurimmista haaveistani oli toimiva kodinhoitohuone (kyllä, sellaisestakin voi unelmoida :D). Edellisessä kodissa eteinen oli pieni ja kodinhoitohuonetta ei ollut ja usein sitä kaipasin. Tein silloin Instagramissa kyselyn, millainen on toimiva kodinhoitohuone ja tuo blogipostaus on yhteenveto niistä vastauksista.

Koen, että meillä on nyt ihan unelmien kodari, vaikka emme uutta taloa rakentaneet (jossa valintoihin voisi itse vaikuttaa) ja säästimme rempassa vanhat kaapit. Pääasia taitaa siis olla ylipäätään tila. Se, että nyt kodinhoidolle on paikka, pyykeille on paikka. Ei enää kuivaustelinettä olohuoneen nurkassa. Kodari on yksi kokonainen huone kodissamme, jossa saa puuhata pyykkien, kuravaatteiden ja siivousvälineiden kanssa. Oli ihan unelmoinnin arvoista. :D

Kylpyhuone-, sauna-, wc- & kodinhoitohuone kokivat täydellisen remontin viime syksynä. Kaikki pinnat purettiin betoniin asti, kaadot ja viemäriaukko uusittiin, vesieritys tehtiin tämän aikaisten vaatimusten mukaan ja kaikki tilat saivat ylleen puhtaat uudet kaakelit. Ihanaa, kun remppa on tehty ja pinnat on puhtaat ja freshit. Remppa oli panostus ja siksi kaapistot pihistys.

Kodinhoitohuoneen kaapistojen maalaus

Olen tekijäihminen, enkä aina liian tarkkaan suunnittele tekemisiäni – saatan siis vähän oikoa välillä. Siksi sanon, että kaapistojen maalauksen voi tehdä tosi huolellisesti tai vähemmän huolellisesti. Ruuhkavuosien rempassa se oli enemmän jälkimmäistä – ohitimme pintojen hionnan ja sen sellaisen, mutta maalaaminen onnistui silti tosi hyvin ja lopputuloksesta tuli hyvä.

MAALAUKSEN TYÖVAIHEET

1. Irrotimme kaapistojen ovet ja veimme ne autotalliin pahvien päälle maalattavaksi. Irrotimme ovista myös vetimet tässä vaiheessa.

2. Pyyhin pinnat puhtaiksi Maalipesulla, (samanlaisia tuotteita on varmasti useita) se on siis valmis käyttöliuos sileiden pintojen puhdistukseen ennen maalausta. Suihkutin pintaan Maalipesua ja pyyhin kostealla liinalla puhtaaksi. Aineen tarkoitus on tehdä maalattavasta pinnasta puhdas, jotta uusi maali tarttuisi pintaan mahdollisimman hyvin.

3. Kolmas kohta voisi olla ovien maalipinnan karhennus hionnalla, mutta sitä emme tehneet vaan oikaisimme. Myös jotkut käyttävät pohjamaalia, mutta me jätimme senkin vaiheen välistä.

4. Pesun ja puhdistuksen jälkeen siirryimme siis heti itse asiaan, maalaamiseen. Käytin keittiön kaapinovien maalaamiseen tarkoitettua kaksikomponenttimaalia, KALUSTEMAALI KEITTIÖ V33, meillä sävy COTTON

Tuote-esittelyssä lukee näin:

KALUSTEMAALI KEITTIÖ V33

Täydellinen Remontointi Keittiö -maali on erityisesti suunniteltu kestämään uudistettavissa, kulutukselle alttiina olevissa pinnoissa ja materiaaleissa. Tuotteen yhdisteet ja erityiset polymeerit sekä lisäaine yhdessä muodostavat suorituskykyisen koostumuksen, jolla saadaan aikaan erittäin korkealuokkainen lopputulos kestämään päivittäistä käyttöä kodin pinnoilla sisätiloissa.

Täydellinen remontointimaali kodinkoneille, lämpöpattereille, työtasoille, keittiön välitilaan ja keittiön kalusteille. Riittoisuus 1l=12m². Useita värejä!

Lämmönkestävä maali
– Maalipinta kestää lämpöä +100C (kuumat roiskeet)
– Helppo puhdistaa ja huoltaa
– Kestää naarmuuntumista, hankausta ja iskuja

Levitimme maalia pienellä pyörivällä telalla esim. joku tällainen tela ohuen kerroksen ja annoimme kuivia. Maalasimme kaapistojen ovet ja ja päätyrungot yhteensä kolme kertaa. Sillä saavutimme hyvän pinnan, joka peitti vanhan sinisen sävyn alleen.

Uusittu tammitaso, kaappien vetimet, pesuallas ja hana

Kuivuttuaan kiinnitimme ovet takaisin paikoilleen ja hankimme oviin uudet lankavetimet. Ostimme meidän lankavetimet muistaakseni Bauhausista, mutta ne ovat kutakuinkin tällaiset messinkiset lankavetimet.

Vanhan tason vaihdoimme uuteen tammitasoon. Leikkasimme tammitasosta sopivan kokoisen palan ja Daniel sahasi kuviosahalla uudelle altaalle sopivan reiän tasoon. Vahdoimme altaan ja hanan samalla kertaa, kun uusimme tason. Pesuallas on keittiöallas. Tammitason käsittelimme valkokuultoisella öljymaalilla, joka myös suojaa pintaa kulutukselta ja kosteudelta. Tammen väri hieman vaaleni ja käsittely pitää sävyn hiukan vaaleampana tulevaisuudessakin.

Tarvikkeet ovat ihan ”rautakauppakamaa”, samanlaisia siis löytyy lähes mistä rautakaupasta vaan. Kodarin kalusteiden osalta teema oli saada aikaan kiva uudistus kaapistoihin ja kokonaisuuteen, melko pienellä rahallisella panostuksella. Itse tilojen remppaamiseen kului jo riittävän iso penni, joten kaapistoissa pihistimme. Tilojen pintoihin, remppaan ja kaakeleihin puolestaan panostimme. :) Olemme tyytyväisiä lopputulokseen.

Seinälle on aikanaan tulossa vielä jokin hylly. Tulevan kevään aikana pöytätasosta tulee vauvan hoitopöytä, joku vaipanvaihtoalusta ja vaippakori ilmestyy tasolle lähiaikoina. <3

-Hilla

Instagramissa @hillashome ja @hillasblog

Lue lisää Kodin remontti

Seuraa Instagramissa