Miksi daalioita pitää esikasvattaa?

Daalioiden esikasvatus aikaistaa niiden kukintaa kesällä eli kesän aikana ehtii saada enemmän kukkia ja nauttia kukkaloistosta aiemmin ja pidempään. Daalioiden esikasvatus ei ole mitenkään pakollista, vaan juurakot voi istuttaa suoraan kukkapenkkiin myös touko-kesäkuun vaihteessa yöpakkasten/hallan loputtua. Mutta silloin ne aloittavat vasta kasvun ja kasvu tapahtuu esikasvatettuja myöhemmin.

Tähän vielä jatkokysymys: esikasvatatko sun daalian juurakoita lämpimässä, siis normaaleissa sisätiloissa? Mulla ei ole viileää tilaa, joten mietin, että onnistuuko ihan vaan sisällä.

Olen lukenut monesta lähteestä samaa, että daalian esikasvatukselle optimaaliset olosuhteet olisivat valoisa, viileähkö tila, joka ei kuitenkaan yöllä mene pakkaselle. Tuskin monella on tuollaista tilaa, sehän tarkoittaisi lämmitettyä lasiverantaa tai kasvihuonetta. Meillä ehkä ulkosaunan lauteet.

Olen aina esikasvattanut daaliat sisällä, tavallisessa huoneenlämmössä ja sanoisin, että aivan riittävän hyvin ovat onnistuneet näinkin. Latvomista kannattaa tehdä, jotta daaliat vahvistuu ja haaroittuu, varret eivät katkeile sitten niin helposti ulos siirrettäessä. (Tämä oli kuulemma ollut jonkun ongelma viime vuonna, kun daaliat olivat kasvaneet pitkinä ja honteloina)