Me lähdemme ensi viikolla kesäreissuun halki Suomen. Toivottavasti säät olisivat silloin kesäisemmät kuin nyt. Kirjoittelin tätä tekstiä eilen työpöydältämme ja ikkunan takana piiskasi kaatosade ja taivas on harmaa kuin hiilihanko. Mutta ensi viikolla silti KESÄreissuun, säistä viis.

Meidän matka alkaa stopilla kesämökillämme Savitaipaleella tai hotelliyöllä Kuopiossa, emme ole ihan vielä päättäneet. Seuraavana päivänä jatkamme Jukolan viestiin Joensuuhun. Joensuussa olemme koko viikonlopun suunnistamassa ja nauttimassa suunnistusjuhlasta, Jukolasta. Sunnuntaina Jukolasta suuntaamme siskoni luo Lappiin, Rovaniemelle. Juhannukseksi siirrymme sitten vähän etelämmäksi Posiolle ystävien kesämökille keskikesän juhlaa viettämään. Sellainen Suomi-retki edessäpäin.

Kilometrejä kertyy auton penkillä reissun aikana rutkasti, mutta meillä tehdään jo kuivaharjoituksia. Uusi turvaistuin on täällä avattu paketistaan ja tuttavuutta on tehty. Koeistumisia on tehty ja hyvin toimii.

Vauva on perinyt isänsä yli 190 cm pituusgeeneistä kait jotain, sillä auton kaukaloistuin alkaa käydä jo 8 kuukauden iässä pieneksi, vaikka lupailivat riittävän yksivuotiaalle saakka. Ei meillä vaan riittänyt, jalat ovat jo niin kippurassa, että aika vaihtaa tähän kuvissa olevaan isompien vauvojen turvaistuimeen.

Saimme yhteistyössä Jollyroomin kanssa tilata auton turvaistuimen, jossa lapsi on istuvassa asennossa. Recaro Zero1 on turvaistuin, joka kääntyy 360 astetta, joten siinä on mahdollista istua eteen ja taaksepäin. Turvaistuin on hyväksytty uusimpien i-Size-standardien mukaan. Turvaistuimessa on viisipistevaljaat, jotka voidaan säätää eri asentoihin. Turvaistuimessa on useita eri kallistusasentoja, säädettävä niskatuki sekä irrotettava sivutörmäyssuoja. Istuimen turvallisuusindikaattori helpottaa turvaistuimen asentamista autoon ja luo lisäturvallisuutta, sillä se ilmoittaa kun istuimen asennus on suoritettu oikein. Kooltaan tämä istuin soveltuu 0-18 kg painoisille lapsille, suositeltu maksimi pituus lapselle on 105 cm. Pikkuässä osaa jo istua, joten tässä kohtaa oli hyvä siirtyä isompaan turvaistuimeen ja jättää vauvakaukalot taakse.

Turvallisuus ja kiinnitettävä telakka ovat asioita, joita arvostamme tässä turvaistuimessa. Myös musta väri oli meille mieleinen.

Uskon, että matkastakin tulee pienelle vähän mukavampi, kun hän voi katsella maisemia ja takapenkiltä näkee korkeamman tuolin ansiosta paremmin missä mennään. Varaamme matkalle tekemistä, viihdykettä, eväitä ja pydähdymme tarpeen mukaan. Emme hurauta koko ajomatkaa kerralla, vaan pienissä osissa. Pikkuässä on muutenkin tottunut matkustamaan – autossa, junassa, laivassa, lentokoneessa, ratikassa, bussissa ja metrossa on kuljettu – joten eiköhän matka suju mukavasti tälläkin kertaa.

Jukolaa ennen teen vielä pari suunnistustreeniä ja jonkun reippaamaan juoksulenkin. Sitten on valmistautuminen tehty ja ensi viikon lopussa voikin heittää jalat kattoon ja fiilistellä. Kesäreissun aikana aion ottaa ilon irti treeneistä, luonnosta ja hienoista Lapin maisemista. Olisi mukava tehdä ainakin yksi päivävaellus perheen kesken. Sitä varten meillä on jo rinkka hankittuna vauvalle. Trangialla keitetyt kahvit jollain Lapin vaaralla tuntuu aika mukavalta idealta, taidan laittaa toteutukseen ”mitä haluaisin kesällä tehdä” -listalle.

Ja oi miten Kreikan aurinko tai Portugalin rannikko houkuttelisi kesää viettämään, näin äitiyslomalaisena on kuitenkin panostettava budjettimatkailuun ja siksi meitä (ei ainakaan vielä) löydä noista matkakohteista kesäämme viettämästä. Kotona vauvan kanssa on tullut kuitenkin oltua niin paljon, että kiva päästä reissuun. Ja hei, Suomikin on tosi jees matkakohde, kunhan lähtee kotihuudeja kauemmaksi etsimään hienoja paikkoja. Niitä kyllä löytyy. Kunhan vaan itikoita ei olisi liikaa, mun ainut toive! :D

Sellaisin kesäreissu aatoksin tällä erää.

Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

*Yhteistyössä Jollyroomin kanssa

Seuraa Instagramissa