Moikka ja tosi ihana kun klikkasit tänne blogin puolelle lukemaan. Säännöllisestä blogin kirjoittamisesta on jo sen verran aikaa, ettei tekstin aloittaminen aivan rutiinisti luonnistunut. Piti ihan hetki miettiä ja tuijottaa tyhjää Word-tiedostoa.
Kurkataan hetkeksi taaksepäin. Kuluneen vuoden olen ollut enimmäkseen nuorimman lapsen, meidän ihanan vauhtiveikon kanssa kotona hoitovapaalla. Lapsen päiväuniaikoina ja viikonloppuisin sisällöntuotantoa tehneenä kokonaiskuorman kasvaessa jotain on ollut pakko tiputtaa kyydistä pois. Blogin kirjoittaminen on ollut enimmäkseen paussilla, koska pidempien tekstien kirjoittaminen vie luonnollisesti enemmän aikaa. Aika kun on rajallinen määre. Ja hyvä että tein niin, se oli siinä kohtaa oikea valinta. Kukaan ei jaksa määräänsä enempää, kivojakaan juttuja.
Mulla on kuitenkin ollut blogin kirjoittamista ikävä, siitähän kaikki aikoinaan alkoi kun 2014 vuonna perustin ensimmäisen blogini ja aloin kirjoittaa ajatuksiani ylös. Kirjoitin blogia, ihmiset löysi sinne eli tänne lukemaan ja sitä kautta kasvoi alkuun Instagram-tilini @hillasblog. Nykyään media toimii hiukan toisin ja Insta on ykkönen.
Kirjoittaminen on ollut ja on minulle tapa jäsennellä asioita ja ajatuksia. Vasta jälkeenpäin on kirkastunut se, että jollain tavalla blogi on hoitanut niin sanotun kiitollisuuspäiväkirjan virkaa.
Kiitollisuuspäiväkirjaa siinä mielessä, että elämästään ja ajatuksistaan kirjoittaessa tulee mietittyä mennyttä ja tulevaa hieman erilaisella tavalla. Samalla kun olen kirjoittanut blogiin esimerkiksi kuluneesta viikosta tai taakse jääneestä kesälomasta, on ajasta noussut hyviä asioita mieleen ja nähnyt niiden arvon. Vuosien blogin kirjoittaminen on ollut tietyllä tapaa päiväkirjan kirjoittamista ja siinä samalla on pitänyt huomaamattaan kiitollisuuspäiväkirjaa.
Ei siis ole sattumaa, että kirjoittaessani gradua blogeihin liittyen, kirjoitin myös blogien päiväkirjamaisuudesta. Sitähän se on, vaikka ajat ovatkin muuttuneet.
Olen vuosien saatossa kirjoittanut blogiin myös joistain haasteista, vastoinkäymisistä tai väsyneistä vauvavuoden hetkistä ja tahtoikäisen sitkeydestä. Kirjoittaminen on kuitenkin jäsennellyt ajatuksia ja antanut perspektiiviä. Nytkäyttänyt ajatuksia eteenpäin, nostanut esille uuden kulman tai auttanut hyväksymään.
Tajusin siis, että blogin kirjoittamista on ollut ikävä teidän lukijoiden takia, mutta myös itseni takia. Taitaa tämä olla minullekin tärkeää, mutta sille ei ole vain ollut aikaa. Tai kyllähän aikaa löytyisi illan tai yön tunneista, mutta olen priorisoinut oman jaksamisen, liikunnan ja yöunet kirjoittamisen edelle. Eikä siltikään aina ole jaksanut. Hah!
Jos jotain viimeiset 7 vuotta äitinä ja yrittäjänä ovat opettaneet, niin priorisointia. Taito kehittyy kaiken aikaa, mutta tiedän olevani siinä parempi kuin seitsemän vuotta sitten. Eikä priorisoinnissa ole missään nimessä kysymys vain ajasta, vaan ennen kaikkea omasta ja koko perheen jaksamisesta ja sopivasta suhteesta asioiden välillä. Valinnoista, kokonaisuudesta ja rehellisyydestä.
Tänä syksynä olen tietyllä tapaa uuden edessä: olen ensimmäistä kertaa yrittäjä, kun edessä ei enää siinnä seuraavaa vauvavuotta ja vanhempainvapaata. Siinä mielessä työelämä ei ole nyt väliaikaista ennen seuraavaa vauvavuotta ja se tuntuu samalla tosi hyvältä ja samaan aikaan sitä kysyy itseltään vähän hämmästyneenä: mitäs tästä eteenpäin? Ehkä tässä kaivelee samalla omaa identiteettiään uudelleen. Kukas minä nyt olinkaan kun putkahdin tästä seitsemän vuoden putkesta ulos.
Jatkan vaikuttajan ja sisällöntuottajan töitä, valokuvaan, ideoin, kirjoitan, tuotan. Sen lisäksi aion viikoittain kirjoitella myös blogia ja keksiä jotain pientä uutta. En lupaa tarkkaa tahtia tai julkaisupäivää, mutta itselleni olen luvannut, että nyt mulla on taas aikaa kirjoittaa blogiin. Kirjoittaa myös siksi, ettei kirjoittamisen taito kokonaan katoa. Ehkä haaveilen myös pienestä kirjoitus- ja valokuvauskurssista. Omaa ammattitaitoaan olisi kiva vähän kirkastaa.
Tuskin homma tästä ulospäin suuremmin muuttuu, vaikka mulla on itselläni sellainen innokas tunne muutoksesta. Mukavaa kun on taas vähän enemmän aikaa työlle, ideoille sekä uusille ja vanhoille asioille, jotka ovat olleet tovin paussilla. Kuten tämä blogi. Kaivan siis blogin pöytälaatikoista ja aion nauttia kirjoittamisesta. Paino sanalla nauttia.
Kuullaan taas ja hyvää loppukesän jatkoa!
-Hilla