Eilen oli sitten mun vuoro hiihtää Finlandia-hiihdon 50 kilometriä luistellen. Ensi alkuun täytyy antaa kiitokset hyville huoltojoukoilla. Aamulla sain herätä siihen, että isäni oli keittänyt kahvin, puuron ja kananmunat valmiiksi ja sukset odottivat valmiina voideltuina ulkonaoven pielessä. Mun duuniksi jäi vain se hiihtäminen.

Olen hiihtänyt Finlandiaa muutaman vuoden peräkkäin ja tiedän jo ne fiilikset, jotka matkan varrella tulee. Aamulla ensimmäisenä tulee se ajatus, että oliko nyt sittenkään ihan pakko ilmoittautua. Niin kivaa kun se onkin, niin hiihtoaamuna sitä herää siihen todellisuuteen, että kohta pitäisi jaksaa muutama tunti hiihtää mukavuusalueen ulkopuolella.

Siihen fiilikseen auttaa aamupalan tankkaaminen, kilpailunumeron pukeminen rintaan ja kisa-paikalle lähteminen. Fiiliksen nostattaminen!

Mieheni vei mut kisapaikalle ja sain pitää toppatakkia ihan siihen asti, kunnes lähtöön oli enää muutama minuutti. Vilu ei päässyt takin alle ennen lähtölaukausta. Ennen starttia juoksentelin sauvojen kanssa vähän lämpöä hakien, muuten alkuverkka on mun kohdalla aika minimaalinen. Ajattelin niin, että ensimmäiset viisi kilometriä saivat toimia mulle alkuverryttelynä.

Suksella ei tarvinnut hävitä yhtään

Lähdin ensimmäisestä lähtöryhmästä, eturivissä oli siis kuumaryhmä, joten lähtölaukauksen jälkeen suurin osa porukasta lähti kovaa. Se oli minulle ja muille takarivin hiihtäjille vain hyvä asia, sillä pian edessä ei ollut enää jonoa. Sain aika nopeasti keskittyä ihan omaan hiihtoon omalla vauhdillani pienessä porukassa.

Lahden hiihtokeskuksesta ensimmäiset kilometrit ovat ylämäkivoittoisia. Olin etukäteen miettinyt, että hiihdän ne ihan rauhallisesti. Joku siinä kilpailunumero rinnassa hiihtämisessä on kuitenkin erilaista, vähän tulee lähdettyä rivakammin matkaan kuin yleensä.

Mun suksi luisti eilen ihan älyttömän hyvin. Kun hiihtokilometrejä ei ole ehtinyt kertoa tälle vuodelle kovin paljoa ja kuntokaan ei ole kaikista kovin, niin ainakaan minun ei tarvinnut suksella hävitä kenellekään. Pisteet isälleni, joka sukseni oli voidellut.

Alamäessä tuntui kuulkaa helkutin hyvältä lasketella miesletkojen ohi luistavalla suksella. Siinä oli vähän pyöriteltävä päätä sivulle ja nauttia siitä, kun sai painella suksen liukkaudella alamäessä ohi. Vielä kun muut hiihtäjät ovat noin 95 prosenttisesti miehiä. Siitäkin sai lisäenergiaa!