”Blogisi on mielestäni mennyt parempaan suuntaan viime aikoina. En tiedä, mistä se johtuu, mutta jotenkin vaan tykkään koko ajan kirjoitustyylistäsi enemmän ja enemmän. Ja totta kai mahtavaa, kun sinulla on nyt mammalomalla aikaa kirjoitella vähän useammin. 😉 ”

Sain tällaisen kommentin jokin aika sitten blogiini. Olin iloinen lukiessani kommentin, mutta hetken päästä huomasin miettiväni asiaa hieman syvemmin.

Tämähän saattoi olla vain tämän yhden ihmisen kokemus, ehkä lisääntyneet äitiys- ja raskausaiheiset kirjoitukset vetoavat erilaiseen kohderyhmään tai ehkäpä tosiaan lisääntynyt aikani ja nautinto kirjoittamista kohtaan todellakin korreloi siihen, millaista tekstiä blogiini päätyy. Ken tietää, mutta tämä kommentti joka tapauksessa sai minut ajattelemaan bloggaamista, ispiraatiota ja luovuutta.

inspiraatio-ja-luovuuus2

Olen kirjoittanut blogia nyt yli kolme vuotta. Vuosiin on mahtunut hyvin erilaisia elämäntilanteita ja vaiheita. Oli letkeää opiskeluelämää tutussa ja turvallisessa Turussa, oli vaihto-opiskelun aika Ruotsissa, oli muutto Helsinkiin, uusi kaupunki, uusi työ, uusi koti. Oli muutto ensimmäiseen omaan kotiimme yhdessä Danielin kanssa, oli ensimmäisen vakiduunini. On ollut mukavaa arkea ja lämpimiä kesälomia. Ja nyt viimeisimpänä on ollut raskaus, sen mukanaan tuomat ajatukset, muutokset ja pian syntymän jälkeen uusi elämänvaihe, uuden ihmisen kanssa. Elämä on kulkenut eteenpäin ja blogi on seurannut siinä vierellä mukavana harrastuksena, jolle on ollut ajoittain enemmän aikaa ja toisinaan se on ollut prioriteettilistani alimmaisena.

Yhdestä asiasta olen kuitenkin täysin varma. Bloggaaminen vaatii inspiraatiota ja luovuutta. Inspiraatio ja luovuus syntyäkseen vaativat puolestaan aikaa. Aikaa, jota joskus on enemmän ja joskus vähemmän. Kuka voi sanoa, että parhaat ideat keksitään silloin kun on pahin kiire? Tai kuka voi inspiroitua uusista asioista kun eniten stressaa? Bloggaamisen kanssa on vähän sama juttu – tekstiä vain ei synny väkisin, ja niin on monen muunkin asian laita tässä elämässä.

inspiraatio-ja-luovuus-5

Jos työsi tai harrastuksesi vaativat luovuutta tai uudella tavalla asioita inspiroitumista, niin pidäthän huolta, että sinulla on myös aikaa pohdiskella ja ajatella. Uusia juttuja on vaikea keksiä, on vaikea olla innostunut, on vaikea nähdä mahdollisuuksia, on vaikea etsiä muutosta, jos koko ajan on liian kiire. Kiire mennä eteenpäin ja suorittaa. Tai kiire olla koko ajan online ja näprätä älypuhelinta.

Olemmehan me ihmiset erilaisia, mutta uskon vahvasti siihen, että multitaskaaminen (eli monen asian tekeminen yhtäaikaa) ei tätä maailmaa pelasta.

Toisinaan asioita on hyvä katsoa hieman kauempaa – nyt äitiyslomalla siihen on todellakin ollut aikaa. Esimerkiksi tämä bloggaaminen ja omien ajatusten kirjoittaminen on nyt jotenkin todella helppoa. Nautin tästä. Ja ihmekös tuo, jos ennen istuin tietokoneen ääreen 8 tunnin työpäivän jälkeen vielä illalla – versus nyt, kun voin istahtaa blogia kirjoittamaan aamu kahdeksalta aamukahvin jälkeen. Fiilis on aika erilainen ja se varmasti vaikuttaa jollain tapaa lopputulokseen.

Kaikkea tässä elämässä ei voi saada, ainakaan yhtä aikaa siten, että kaikessa voisi olla parhaimmillaan ja joka elämänalueelta pukkaisi vaan priimaa ulos. Priorisointi on silloin avainsana. Mihin haluat käyttää aikaasi ja mikä tekee sinut onnelliseksi?

Teen töitä markkinoinnin ja viestinnän parissa, mikä vaatii usein ideointia, luovuutta, mielikuvistusta, innostumista, innostamista ja oivaltamista. Tulevaisuudessakin haluan muistaa tämän ahaa elämyksen, jonka olen nyt viime aikoina kokenut: luovuus ja inspiraatio tarvitsevat aikaa. Toisinaan tekemällä asioita vähemmän, voisikin oikeastaan saada enemmän aikaa. Eihän tuo ajatus todellakaan kaikkiin töihin päde, mutta moneen nykyajan tietotyöhön sitäkin enemmän.

inspiraatio-ja-luovuuus1

Tällä ajatuksen juoksulla halusin vain sanoa sen, että blogia on ollut nyt super mukava kirjoittaa, kun on ollut aikaa. Aina ei ole, mutta nyt on. Bloggaaminen on luovaa puuhaa, ja tekstiä näemmä soljuu paremmin kun kynää ei tarvitse väkisin puristaa. Varmasti tulee elämässä taas kiireisiä vaiheita (ehkä jo piankin vauvan kanssa), kun tämän blogin päivittämiselle ei ole yhtä paljon aikaa, mutta tämä antaa kuitenkin iloa minulle, ja siksi haluaisin pitää blogiani päiväkirjamaisesti menossa mukana jatkossakin. Vaikka sitten tinkimällä kuvien määrästä ja laadusta, tekstien pituudesta tai syvällisyydestä, merkityksellisyydestä.

Minusta on mahtavaa, jos blogit ovat myös paikka inspiroida muita, saada vertaistukea ja jakaa ajatuksia, joita monen muunkin päässä liikkuu. Siksi haluan jatkossa kirjoittaa blogia mahdollisimman aidosti – kirjoittaa oman näköistä blogia.

Millaisia blogeja te ylipäätään seuraatte, olisi tosi mukava kuulla. Ja millaisia tekstejä tykkäätte lukea? Tai onko toiveita, että kirjoittaisin jostakin tietystä aiheesta täällä blogissani?

Ihanaa alkavaa viikonloppua, tehkäähän asioita, joista nautitte!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

 

 

  1. Karoliina 23.9.2016 at 20:43 - Reply

    Hyvää pohdintaa ja niin samoja asioita, joita olen itsekin miettinyt! 😊 Bloggaaminen on ihana harrastus ja parhaimmillaan juuri silloin kun aikaa on riittävästi! Sun tekstejä on tosi mukava lukea. Itse tykkään eniten blogeista, joihin voi samaistua ja jotka menevät vähän pintaa syvemmälle! Ihanaa viikonloppua! ❤

    • hilla 29.9.2016 at 10:35 - Reply

      Sama homma, mäkin tykkään blogeissa, joissa näkyy aitoa arkea, fiiliksiä ja välillä sitä asiaa pintaa syvemmältäkin. Silti en itse aina uskalla olla yhtä auki omassa blogissani, vaikka varmaan kannattaisikin. Tämä raskaudesta kertominen blogissani on kyllä ollut mulle jonkinlainen uusi ulottuvuus ja olen uskaltanut antaa enemmän ja vähän syvemmin itsestäni. Ainakin sellainen olo mulla on. :) Ihanaa loppuviikkoa sinne. <3

Seuraa Instagramissa