Koitetaas miten tämä toimii, nimittäin bloggaaminen puhelimella auton takapenkiltä. Ollaan matkalla viikoksi Pietarsaareen, ja ajomatkaa tälle reissulle tulee sellaiset 6 tuntia. Nyt ollaan jo yli puolen välin matkaa eli voiton puolella siis.  Otettiin kuitenkin tällainen haaste vastaan kolmeviikkoisen kanssa, koska ei haluttu jäädä viikoksi kotiin ilman iskää. Lähdettiin siis vauvan kanssa mukaan iskän työmatkalle. Jes!

Tampereelle saakka pieni ihminen nukkui. Pirkkalan abc:lle tehtiin stoppi. Hoidettiin vauva, vaihdettiin vaippa, imetin, käytiin vessassa ja syötiin Hesburgerin mätöt (kerrosateriat), koska tällä kertaa varikkopysähdyksestä oli selvittävä nopeammin kuin Kimi Räikkönen. Ettei ihan koko päivää tätä matkaa tehdä ja päästään illaksi perille, kuten Finnairkin sloganissaan toivoo. Samoin toivon minäkin. Daniel oli viikonlopun työreissussa, joten tämän maanantain työpäivän voi kuluttaa auton ratin takana. Minä olen vauvan kanssa takapenkillä, hoidan asiakaspalvelua muun muassa siinä tilanteessa kun tutti tippuu suusta ja se on saatava nopeasti takaisin. Yleensä asialla on kiire, joten parempi istua vieressä.

Ensimmäinen varikkopysähdys kuulosti täydelliseltä, eikö totta. Homma hoitui helposti ja jatkoimme matkaa nukkuvan lapsen kanssa. Toinen pysähdys olikin sitten vähän erilainen hetki sitten. Pysähdyimme keskellä ei mitään bussipysäkille kun vauva itki hetken kuin palosireeni. No siihen oli tietenkin syynä uusi lahja äidille vaipassa ja samalla kun vaihdoin vaippaa takapenkillä, niin tuli myös puklut kauniissa kaaressa toisesta päästä. Sitten vaihdettiin vauvan märät vaatteetkin, minä sen sijaan päätin selvitä hieman märillä housuilla loppuun saakka. Sehän on vain maitoa, joka imeytyi hyvin farkkuihini. Hommat kuitenkin hoituivat ja matka jatkui taas. 😊 Huumorilla nämäkin tilanteet on otettava ja hieman olen myös ylpeä siitä, että olin hyvin varautunut tällaiseenkin varikkokäyntiin. Asiat eivät aina mene kuten Stömssöössä. Ei edes joka kerta.

Vaikka tämä onkin Danielin työmatka, niin Pietarsaaressa asuvat myös Danielin vanhemmat, joten tulevan viikon saamme olla heidän hoteissaan. Farmor ja farfar odottavat jo siellä malttamattomina meitä, eniten kuitenkin meistä pienintä.

Tuleva viikko on edelleen päivärytmin hakemista ja opettelua. Hyvien yöunien toivomista ja päiväunien nukkumista silloin kun vauvakin nukkuu. Vauvan vaunut ovat mukana, joten aion myös ulkoilla ja tehdä kävelylenkkejä uusissa maisemissa, vaihtelu virkistää. Otin myös salikamat mukaan, mutta se voi vielä olla liian kaunis ajatus päästä kuntosalille asti. Katsotaan. Ehkä nähdään vähän sukulaisia ja ollaan vaan. Ei siis sen kummempia suunnitelmia.

sdr

Olen myös kirjoittanut tänne blogiartikkeleihin valmiiksi luonnokseksi oman synnytystarinani – kaikessa suoruudessaan ja sellaisena kuin se oli. En ole kuitenkaan painanut vielä julkaise nappia, saa nähdä julkaisenko jossain vaiheessa vai jääkö se teksti vain omaksi muistoksi. Mielestäni se on hieno teksti, kuten kaikki synnytystarinat, joita itsekin lueskelin muiden blogeista kun halusin hieman saada käsitystä siitä mitä tuleman pitää. Kaikki synnytyksethän ovat erilaisia, mutta koin saavani muiden kokemuksista aika paljon arvokasta tietoa itsekin. Siksi olen ajatellut jakaa omia ajatuksiani ja kokemuksenikin. Mutta saa nähdä.

Muutenkin nyt kun synnytyksestä on pian kuukausi aikaa, pystyn ajattelemaan asiaa jo enemmän järjellä enkä aina tunteella. Ekat pari viikkoa itkin lähes joka kerta kun ajattelin asiaa ja varsinkin sitä kohtaa kun sain vauvan ensimmäisen kerran syliini. Baby blues alkaa siis helpottaa, mutta olen antanut itkujen tulla kun ovat olleet tullakseen. 💕 Aikamoinen kokemus ainakin minun kohdallani, niin paljon tunteita etten osannut edes aavistaa. 🙂

Hyvinhän tämä bloggaaminen onnistui näin puhelimellakin. Kätevää, taidan siis joku toinenkin kerta automatkalla kirjoitella blogia tai vauvan nukkuessa, kun ei viitsi ottaa läppäriä esiin.

Me jatketaan matkaa ja toivotaan että loppumatkakin sujuu hyvin. 😊

Hilla ja pikkuperhe

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

  1. Karoliina 14.11.2016 at 19:21 - Reply

    Jee! Toivottavasti pääsitte hyvin perille! ♡ Kivaa viikkoa Pietarsaareen!! Matkanteko ja varikkopysähdykset takapenkin vaipanvaihtoineen kuulostaa taas tutuilta! 😅 Mulle synnytystarinan kirjoittaminen oli jotenkin terapeuttista! Pääsi käsittelemään sitä kokemusta ihan eri tavalla kuin vain puhumalla. Mutta teet kuten hyvältä tuntuu! 😘

    • Perille pääsimme parin pysähdyksen taktiikalla. :) Olen samaa mieltä, sen kirjoittaminen tekee hyvää ja nyt sen myös julkaisin. :) <3 Sieltä löytyy blogista.