Synnytyksestä on kulunut nyt neljä viikkoa, tunteet alkavat tasoittua ja tuntuu siltä, että voin kirjoittaa synnytyksestä ilman itkua. Niin paljon tuohon maailman mullistavimpaan asiaan sisältyi tunteita että huhhu, sanonpa vain. Haluan jakaa oman synnytystarinani ja kokemukseni siitä syystä, että sain itse jonkinlaista käsitystä synnytyksen kulusta etukäteen muiden blogeista synnytyskertomuksia lukemalla. Vertaistukea siis. Synnytyskertomuksien lukeminen oli yksi tapa valmistautua synnytykseen etukäteen. Jokainen synnytys on erilainen, mutta mielestäni oli todella hyvä valmistautua synnytykseen myös muiden kokemuksia lukemalla. Huomasi kuinka erilaisia kokemukset voivat olla. Vaikka synnytys on luonnollinen asia, niin silti ensisynnyttäjänä siitä tiesi aika vähän etukäteen.

Tämä teksti sisältää kaunistelematonta ja rehellistä tekstiä synnytyksestä. Älä lue pidemmälle, jos et halua tietää tai synnytysjutut tuntuvat ilkeiltä. :)

Aloitan synnytyskertomuksen yliaikaiskontrollista, jossa sovimme synnytyksen käynnistyksen Kätilöopiston sairaalassa 42+0 päivälle, jollei synnytys käynnisty itsestään ennen sitä. Muistan edelleen sen fiiliksen kun menin 41+6 iltana nukkumaan ja toivoin, että seuraavana yönä jotain tapahtuisi. Hyvä että sain edes unen päästä kiinni, kun toivoin niin, että synnytys käynnistyisi itsestään eikä tarvitsisi mennä käynnistykseen. Käynnistys ajatuksena nimittäin jotenkin hirvitti minua.

Aamulla sitten heräsimme uuteen päivään, eikä mitään ollut sinäkään yönä tapahtunut. Klo 11:00 meille oli aika varattu käynnistykseen ja meille oli neuvottu ottamaan kaikki tavarat mukaan sairaalaan. Tältä matkalta emme lähtisi kotiin ilman vauvaa. Söimme aamupalan rauhassa, pakkasimme tavarat ja lähdimme sairaalaan. Olo oli odottava ja tietenkin myös hieman jännitti, meitä molempia. Ehkä tänään tai huomenna saisimme nähdä lapsemme. Toisaalta oli outoa mennä ”varattuna aikana” synnyttämään.

11:00

synnytyskertomus-hillas-blog1

Päivystyksessä pääsin käyrille, lääkäri tutki tilanteen ja päätti miten synnytys käynnistettäisiin.

Klo 11 meidät vastaanotti sairaalassa mukava lääkäri, joka tutki kohdunsuun tilanteen ja tilanteen ”kypsyyden”. Tilanne oli niin hyvä, että synnytys päätettiin käynnistää lääkkeettömästi ballonki-menetelmällä. Se on näin kansan kielellä vedellä täytetty pallo, joka asetetaan kohdunsuun ja vauvan pään väliin ärsyttämään kohdunsuuta, jotta synnytys käynnistyisi spontaanisti tai ainakin saisi kohdunsuun avautumaan, jotta sikiökalvot voidaan puhkaista. Lääkäri kertoi, että ballonkin asettamisen jälkeen voimme lähteä vielä kotiin odottelemaan. Hän kysyi, haluammeko jäädä sairaalaan vai mennä mielummin kotiin. Valitsimme oman kodin. Sairaala kun ei ole kaikista rentouttavin paikka ympäristönä.

13:00

Kotiin pääsimme puolen päivän aikaan. Söimme lounaan ja sen jälkeen minä päätin ottaa hetken rauhassa ja nukuin. Ajattelin, että jos valvomme ensi yön synnyttäen niin nyt on hyvä hetki levätä. Iltapäivän aikana aloin huomata supistuksia, ballonki oli siis alkanut toimia ja teki tehtäväänsä. Supistukset eivät olleet kovin kipeitä, mutta niitä tuli säännöllisesti. Ilta kuudelta ballonki ”syntyi” pois eli se oli tehnyt tehtävänsä. Tässä kohtaa olimme ihan että jes ja hurraa huutoja. Soitimme sairaalaan ja he käskivät meidän tulla takaisin sairaalaan.

19:00

Pakkasimme taas tavaramme ja ajoimme Kätilöopistolle. Tällä kertaa tiesimme, että lähdemme vauvan kanssa kotiin. Emme tosin aavistaneet, että vauva syntyisi vielä saman vuorokauden aikana. Kätilöopiston sairaalassa meidät vastaanotti ihana kätilö, hän oli aivan mahtava ja niin empaattinen. Tiesi millainen fiilis on olla 2 viikkoa yliajalla ja tulla kotoa jälleen uudelleen sairaalaan odottelemaan, että mitä seuraavaksi tehdään. Olin tässä vaiheessa päivystyksen puolella, koska synnytys ei ollut vielä käynnistynyt toden teolla. Kätilö soitti lääkärille, joka sanoi aluksi, että antaisi minun nukkua rauhassa yön yli ja seuraava toimenpide tehtäisiin vasta aamulla, jos mitään ei yön aikana tapahtuisi. Kätilö kuitenkin pyysi lääkäriä tulemaan tarkistamaan tilanteen.

Tässä vaiheessa näköjään vielä nauratti. Daniel ikuisti tämän kuvan muutama tunti ennen kuin vauva oli sylissä.

Tässä vaiheessa näköjään vielä nauratti. Daniel ikuisti tämän kuvan muutama tunti ennen kuin vauva oli sylissä.

20:00

Kahdeksalta lääkäri tuli, teki sisätutkimuksen ja totesi kohdunsuun olevan 4 cm auki. Lääkäri kertoi, että tilanne on jo aika hyvä. Ballonki oli siis todella tehonnut. Hienoa. Tässä kohtaa lääkäri päätti puhkaista kalvot ja uskoi synnytyksen lähtevän varmastikin käyntiin sillä. Kalvojen puhkaisu ei tuntunut missään, mutta pian lämpimät lapsivedet valahtivat. Siinä hetkessä ajattelin, että nyt se on menoa, enää ei voi perääntyä. Kätilö kertoi, että lapsivesien menon jälkeen kohdun paine muuttuu ja kohtu usein ”ymmärtää” alkaa supistella. Ja niinhän siinä tapahtui. Säännölliset supistukset alkoivat puoli yhdeksältä ja muuttuivat kaiken aikaa kovemmiksi. Selvisin niiden kanssa tässä vaiheessa vielä hyvin päivystyksen sängyllä makoillen ja käytävillä kävellen.

21:30

Synnytys oli tässä vaiheessa kunnolla käynnissä. Supistukset tulivat säännöllisesti voimakkaina ja sattuivat siinä määrin, että kätilö neuvoi minua menemään päivystyksessä kuumaan suihkuun helpottamaan oloa. Koska olimme päivystyksen puolella, niin Danielin olisi pitänyt lähteä klo 22:00 kotiin nukkumaan – päivystykseen ei saa jäädä puolisoita. Tämä tuntui minusta pahalta, koska tuntui kauhealta ajatukselta jäädä niissä kivuissa yksin sairaalaan. Onneksi sairaalassa oli tilaa ja kätilöt antoivat Danielin jäädä – fiksu ratkaisu. Daniel kävi hakemassa autosta omat tavaransa ja sen 10 minuutin aikana minun tilani suihkussa muuttui täysin. Huutelin kivuissani, enkä päässyt enää suihkun lattialta jaloilleni. Kutsuin nappia painamalla kätilön paikalle, joka totesi, että täällä taidetaan synnyttää. En tainnut vastata mitään, ajattelin vain että niin taidetaan. Samalla Daniel tuli takaisin. Kätilö soitti synnytyssalien osastolle ja sanoi, että täältä tulisi yksi synnyttäjä nyt.

22:00

Daniel ja kätilö pukivat sairaalamekon päälleni suihkun lattialla ja nostivat minut pyörätuoliin. Itse en muista pukeneeni mitään päälleni, jälkikäteen olen sitten näitä asioita kysellyt Danielilta. heh. Omat muistikuvani alkavat tästä kohtaa eteenpäin olla aika hämäriä. Muistan, että matka synnytyssaliin tuntui ikuisuudelta, vaikkei se ollut. Synnytyssalissa minut vastaanotti uusi kätilö ja kätilöopiskelija. En pystynyt heitä enää siinä vaiheessa tervehtiä. He eivät tosin olleet ihan heti kartalla tilanteestani ja ehdottivat jumppapalloja ja tens-laitetta synnytyskipuihin sekä muita lääkkeettömiä kivunlievitysmenetelmiä. He kyselivät myös hieman toiveitani synnytyksen kulun suhteen, mutta en enää pystynyt paljoakaan kertomaan. Olo jumppapallon päällä kävi hetkessä täysin sietämättömäksi ja pyysin siirtyä synnytyssängylle. Siinä olinkin samassa asennossa loppuun asti, täysin päinvastoin mitä olin etukäteen kuvitellut. Ajattelin, että minähän hyvä kuntoisena nuorena naisena jaksan kokeilla erilaisia asentoja ja menetelmiä lievittää kipua. Pyh, siinä ei paljoa synnytyslauluja laulettu tai hypitty jumppapallon kanssa… Tässä kohtaa taisin vaipua jonkinlaiseen synnytyskuplaani ja muistan vain pieniä osia tapahtumista. Kivut olivat kovat.