Kerroin ajanhallintaa koskevassa postauksessani siitä, etten tällä hetkellä lue paljoa uutisia ja olen säästänyt sillä tässä kohtaa vauvan syntymän jälkeen aikaani. Viittasin myös baby blues mielialoihin ja kerroin haluavani hieman säästellä itseäni negatiivisilta uutisilta.

Tähän liittyen sain yhdeltä lukijaltani viestiä. Häntä oli jäänyt häiritsemään tuo kohta, kun kerroin etten seuraa oikeen uutisia. Julkinen kertominen blogissa ettei lue uutisia voi hänen mukaansa kuulostaa huonolta työnantajan suuntaan. Vähän siltä, etten päivitä itseäni ja seuraa ajankohtaisia asioita. Hän kuulemma ymmärsi pointin, mutta jos olisi hr-hommissa palkkaamassa joskus minua, niin ihmettelisi asiaa.

Harvemmin täällä blogissani avaan sen suuremmin sanomisiani, mutta koin että tämä aihe vaatii sen. Äitien ja työelämään palaavien naisten puolesta varsinkin.

Kuva: Salla Smeds, @sallashome

Olen aina halunnut kirjoittaa tätä blogia rehellisesti, kertoen aidoista tunteistani ja niin aion tehdä nytkin. Kerron hieman taustaa sille, miksi tässä kohtaa elämääni sanoin vähentäneeni uutisten seurantaani, enkä silti pelkää että se vaikuttaisi tulevaisuuteeni.

Äitiys, vanhemmuus ja lapsen syntymä tuovat elämään suuren määrän iloa, rakkautta, hyvyyttä ja positiivisuutta. Sen lisäksi, ainakin osalle äideistä, äitiys tuo mukanaan myös murheita, surua, huolta, ja negatiivisiakin tunteita, joista harvemmin puhutaan. Kerroin, että itsekin oppikirjamaisesti synnytyksen jälkeen kohtasin baby blues -tunteet. Tunteet, jotka yllättivät minut. Tunteet, joita ymmärtää vasta sen jälkeen kun kohdalle sattuvat.

Baby blues tarkoittaa synnytyksen jälkeistä alakuloa. Moni vastasynnyttänyt äiti käy läpi suuren tunteiden kirjon. Päivittäin voi esiintyä voimakkaita mielialan muutoksia ilman näkyvää syytä, ja äiti voi olla ärtynyt ja itkuinen. Usein tämä johtuu vain hormonitasapainon muutoksista sekä pitkäaikaisen jännityksen purkautumisesta. Myös väsymys, unenpuute ja pitkittynyt synnytys voivat aiheuttaa mielialanvaihteluita. Tämä tunteiden sekamelska on täysin normaali ja tarkoituksenmukainen, ja se ohjaa tuoretta äitiä sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen ja vastaamaan vauvan tarpeisiin. (Wikipediasta). Check minun kohdaltani!

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muistellessani synnytystä purskahdin helposti itkuun. Katsoessani illalla vauvaa, purskahdin itkuun. Syödessäni ihanaa, herkullista tuoretta leipää, saatoin purskahtaa itkuun. Ja kun luin uutisia, saatoin todella helposti purskahtaa itkuun. Hormonihuuruissa ajatuksen juoksu kiitää tuhatta ja sataa siinä kohtaa kun näet kärsiviä lapsia Aleppossa, kun kuulet Trumpin mielipiteen maailmanpolitiikasta tai ajattelet ilmastonmuutosta ja tätä maailmaa kun lapsesi on aikuinen. Järjellä ajateltuna hölmöä, mutta kun elää synnytyksen jälkeistä tunteiden vuoristorataa, niin ei ollenkaan hölmöä.

Olen luonteeltani varmaan keskimääräistä herkempi ja tunteellisempi. Sellainen ajattelevainen ja huolehtiva. Siihen kun lisää hieman traumaattisen synnytyksen, jonka aikana mietti oman lapsen hengissä pysymistä, tuntuu aika pieneltä kertoa, että tässä kohtaa elämääni en lue uutisia. Tai en edes miettinyt sitä, mitä tuosta lausahduksesta ehkä tulevat työnantajani miettisivät. Sen sijaan koin omat tunteeni aika inhimillisiksi. Haluan ihan tarkoituksen mukaisestikin suojella surullisilta uutisilta itseäni. Jos pahimmissa tunnekuohuissa oli mahdollista säästyä itkulta, niin toki sen tein. Ja samalla säästin aikaa siinä kohtaa tärkeämmälle, kuten kerroin.

Aika on onneksi kullannut muistoja, tunteiden hyväksyminen auttanut ja synnytyshormonit tasoittuneet imetyshormoneiksi. Tällä hetkellä voin oikein hyvin, kuten tähänkin asti ja vauvaelämä on ihanaa. Halusin kuitenkin tuoda esille tämän aiheen, josta harvemmin uskalletaan puhua. Tai asiaa peitellään, vaikka se on hyvinkin normaalia. Lääkärikin tunteista kyseli jälkitarkastuksessa, ja hieman rajumpien synnytysten jälkeen Kättäriltä tarjotaan myös psykoterapiakäynti, jonka aikana saa käydä synnytyksen läpi.

Ensimmäisen synnytyksen aikana ei synny vain lapsi, vaan samalla syntyy myös äiti. Se on minusta aika hienosti sanottu ja niin totta. Se oli elämäni suurin mullistus ja niitä ajatuksia sen ympäriltä vaikea edes pukea sanoiksi.