Hei taas arki ja maanantai. Olen aina tykännyt tavallisesta arjesta, tasapainosta viikonloppujen ja arkipäivien välillä. Tänään herätessä toivotin taas maanantain tervetulleeksi, suuntasin keittiöön, latasin mocca masterin päälle ja kuuntelin kahvinkeittimen ropinaa. Söimme aamupuuroa vauvan kanssa yhdessä ja tuumailin tästä viikosta tulevan hyvän. Sen takia ajattelinkin listata kymmenen arjen ilostuttajaani.

Niitä ennen haluan vielä kiittää kaikkia kommenteista edelliseen postaukseen: Äitiys aiheena sosiaalisessa mediassa. Jokainen kommentti ja viesti sai minutkin vielä ajattelemaan asiaa uusista näkökulmista. On myös mielenkiintoista kuulla kommenttien kautta, millaisia ajatuksia tuo teksti ja aihe teissä herätti. En avannut käytännön esimerkein omia kokemuksiani, mutta ehkäpä yhdenlainen esimerkki muistuu mieleeni lähiajoilta. Luin yhdestä (erittäin seuratusta) someryhmästä keskustelua siitä, kuinka äidinmaidonkorvike pilaa vauvan suoliston ja on vauvalle yhtä haitallista kuin vilja keliaakikolle. Väitteet oli kommentoijien kesken perusteltu netistä löytyvillä uutisilla, sairaudet ja allergiat sekoitettu toisiinsa ja muutenkin lähdekritiikki puuttui lähes täysin tuolta temmellyskentältä. Siinä kohtaa TAAS en voinut kuin ihmetellä. Ja miettiä sitä, miltä se meistä ja niistä äideistä tuntuu, jotka lapselleen kokonaan tai osittain korviketta antavat. Ei hyvältä! Haen mieluummin tiedon asiantuntijoilta tai lääkäreiltä (jos sellaista tarvitsen) kuin kommenttiboksien mielettömistä keskusteluista. Tämä aihe on nyt käsitelty, mutta koin tuon edellisen tekstin tärkeäksi ja siksi halusin siitä kirjoittaa.

Mutta nyt niihin arjen ilostuttajiin :)

1. Viikonloppuna kävimme vaunulenkillä miheni kanssa Punavuoressa ja Eirassa, ihastelimme kauniita taloja, kaupunkifiilistä ja haimme kahvit kahvila Kuumasta. Iso latte oli täyteläinen ja lähes 20 asteen lämmössä nautittuna maistui erittäin hyvältä.

2. Tein eilen jääkaapin jämistä suolaisen piirakan meille iltapalaksi. Onnistui, vei nälän ja saimme käytettyä viimeisetkin jämät fiksusti.

3. Olen aloittanut hyvinvointivalmentajan opinnot ja siihen liittyen sain valmiiksi yhden ennakkotehtävän. Näin äitiyslomalaisena tuollainen projekti tuntuu erityisen mukavalta, saa käyttää vähän erilaisia aivojen osia ja oppia uutta.

4. Tein tänään vaunulenkin ulkona viiden asteen lämpötilassa, pipo päässä, kevyt untuvatakki päällä ja lunta satoi. Samalla katselin valkovuokkoja ja hiiren korvia puissa. Kevään kontrastit ja yllätyksellisyys. <3

5. Värjäsin viimeisen kerran hiukseni joskus ajat sitten, en edes muista milloin. Pari päivää sitten sain kuitenkin hieman uutta sävyä hiuksiini ja kuivat latvat leikattua pois. Piristi.

6. Meidän ihana, pian 7 kk ikäinen, tyttäremme ja mieheni. Arjen iloni todellakin. <3

7. Bloggaamisen hyvä flow. En tosiaan ota harmaita hiuksia tästä blogista, vaan kirjoittelen kun siltä tuntuu ja niistä aiheista, jotka sillä hetkellä ovat mielessä. En mieti voiko tästä kirjoittaa, onko tämä turhaa tai liian pinnallista tai ketä tämä kiinnostaa. Kirjoittamisesta ei tule mitään, jos asettaa riman liian korkealle. Tämä minun elämäni riittää tänne blogiin, vaikkei se sen kummallisempaa olekaan. On kiva huomata, että tämä blogi kulkee omalla painollaankin.

8. Tämä blogin kuvissa oleva uusi takki on Maya Coat, jonka sain Ison Omenan Peak Performancelta. Ihanan rento, helppo yhdistellä ja kuitenkin tyylikäs. Tennareiden kanssa siitä saa rennomman, korkkareiden kanssa tyylikkään. Haluaisin enemmän tällaisia vaatteita, joita on helppo yhdistellä.

9. Teema-astiastomme. Myin kirpparilla pois Pentikin Vekki-astiastomme, koska sen tuotanto on lopetettu ja siksi sen keräämisestä tuli liian vaikeaa. Tilalle hankimme valkoista teemaa. Jonkun mielestä tylsän tavallista, minun mielestä yksinkertaisen tyylikästä ja helppoa. Tykkään.

10. Toukokuu. Toukokuu tarkoitti lapsena koulujen päättymistä, ensimmäisiä helteitä, kesän tuloa ja syntymäpäiviäni. Toukokuussa on aina ollut jotain erityistä. Siksi se on yksi arjen iloistani tähän listaan. :)

Mitkä ovat teidän viikon pienet suuret ilostuttajat? :)

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

  1. Tanja 9.5.2017 at 10:15 - Reply

    Mun viikon ilostuttaja oli kyllä Stenlundin perhe <3 :)

  2. Laura 9.5.2017 at 14:32 - Reply

    Kiva postaus :) Tässä mun kymmenen arjen ilostuttajaa tällä hetkellä:
    1) Kotona menee hyvin
    2) Töissä menee hyvin
    3) Sain yhden stressaavan työjutun just pakettiin ja voin loppuviikon keskittyä kivoihin juttuihin
    4) Juoksu kulkee
    5) Olen syönyt viime päivinä superhyviä ruokia :D
    6) Sää: Nyt sataa lunta ja on toukokuu! Voishan tästä ärsyyntyäkin, mutta mua vaan naurattaa :D
    7) Pääsen pian kampaajalle
    8) Mulla on työpaikka tiedossa vuodeksi eteen päin
    9) Näen tällä viikolla pitkästä aikaa tärkeää ystävääni
    10) Sun blogi ja muutkin valoa hehkuvat blogit <3

    • Voi Laura mikä ihana lista, paljon hyviä asioita. Niitä on kun osaa nähdä. :) Ja juu, tuo lumitilanne minuakin enemmänkin naurattaa, kuten teeveessä Pekka Poutaakin. ;) Tervetuloa blogiin taas uudemman kerran, mukana kuulla että sinäkin olet siellä. <3

  3. Hertta 11.5.2017 at 09:12 - Reply

    Vihdoin ehdin tulla kiittämään ihanaa blogiasi, joka ilostuttaa päivittäin! Olet niin aito, empaattinen ja elämänmyönteinen ihminen. Löysin blogisi raskausaikanani ja sain todella paljon voimia synnytyskokemuksistasi, itselläkin synnytys käynnistettiin kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen. Kiitos siis ja ihanaa kesän odotusta!

    • Voi kiitos Hertta älyttömän paljon. Tiedätkö vaan miten paljon tuollaiset kommentit minulle merkkaa ja tuo lisää iloa tähän bloggaamiseen. Tosi paljon! Hienoa, että se synnytyskertomus on myös ollut sellainen, joka on antanut voimaa. Kirjoitin sen kaikessa suoruudessaan, mutta se oli minun kokemus ja uskoinkin sen auttavan myös muita. Tietää mitä vastaan voi tulla ja osaa valmistautua muuttuviinkin tilanteisiin. Ihana, että siellä pieni vihdoin syntynyt. Rauhallisia hetkiä teille sinne! Tervetuloa blogin pariin ja kiitos vielä sanoistasi. <3

Seuraa Instagramissa