Olen oppinut valtavasti uutta probioottisesta ihonhoidosta viimeisten viikkojen aikana. Minulle täysin uusi ajatusmaailma, joka käy järkeeni. Kuten viime postauksessa kerroin, monesti probiootit yhdistetään suoliston toimintaan. Ovathan ne siellä oleellisessa roolissa ja koko ajan lisääntyvät myös tutkimustulokset siitä, miten suuri merkitys tasapainoisella suoliston toiminnalla on koko ihmisen hyvinvointiin. Niin kutsuttuja hyviä bakteereja ja mikrobeja sijaitsee silti muuallakin kehossamme – kaikkialla. Ei vain siellä suolistossa. Ihan yhtä tärkeää olisi, että myös ihollamme vallitsee bakteerien suhteen tasapaino.

Ihollamme kasvaa hyödyllisiä bakteereja

Akneihon tasapaino on järkkynyt. Pinnan alla jyllää tulehdus ja iho tuntuu usein kireältä ja kutisee. Ainakin sellainen olo minulla on ollut. Usein akneihoa hoidetaan liian kovakouraisesti. Olen siihen rehellisyyden nimissä itsekin sortunut. Kun iholle tulee epäpuhtauksia, tekisi sitä mieli kuurata ja jynssätä puhtaaksi. Oikeasti teemme sillä vain enemmän hallaa. Liialla puhdistuksella, kuorimisella ja pesemisellä viemme iholta viimeisetkin hyvät bakteerit ja mikrobit mennessään ja tulehdukselle muodostuu entistä parempi alusta.

Probiootit ovat parhaillaan paljon puhuttu asia ihonhoidossa ja ovat sitä varmasti tulevaisuudessakin. Ymmärrys kasvaa kaiken aikaa ja tarjonta lisääntyy. Biokemisti Trevor Steyn kehittämä Esse-ihonhoitosarja on probioottisen ihonhoidon edelläkävijä. Essen tuotteet auttavat ihoa säilyttämään optimaalisen mikrobitasapainon ja hidastamaan ikääntymisprosesseja. Tuotteiden tarkoitus on luoda iholle ympäristö, joka suosii hyödyllisten mikrobien kasvua iholla. Siksi valmistuksessa hyödynnetään prebiootteja, joilla ravitaan valikoidusti ihon mikrobeja. Tiettyihin tuotteisiin lisätään myös probiootteja, joilla kasvatetaan aktiivisesti ihon mikrobikantaa kohti tasapainoa.