”Hei Hilla! Sinulla on muuten kiva blogi, mutta yhdestä asiasta haluaisin kuulla ajatuksiasi. Olet päättänyt 1-vuotiaan lapsesi puolesta, että hänen elämänsä on julkista. […] Mitä mieltä olet aiheesta? ”

Sain blogiini tuon yllä olevan kysymyksen, joka varmasti tulee jossain vaiheessa eteen jokaiselle perhe- tai lifestyle-bloggaajalle, jonka kanavissa lapsia näkyy. En ole itse nostanut tätä aihetta aiemmin blogissani esille, sillä en ole kokenut siihen tarvetta. Olen keskustellut aiheesta mieheni, perheeni, lähipiirini ja muutamien bloggaaja-kollegoiden kanssa. Nyt kun kysymys minulle esitettiin täällä blogissa, niin vastaanpa muutamalla sanalla, vaikka en koekaan velvollisuudekseni asiaa sen isommin selitellä.

Kyllä, lapseni on esillä blogissani ja somekanavissani. Näin on. Miksi olen sitten tähän ratkaisuun päätynyt?

Olen aina kirjoittanut lifestyle-blogia, joka kertoo elämästäni. Siitä arkisesta menosta, jota elän. En ole kovinkaan suuresti rajannut aiheita, vaan kertonut siitä, mitä elämääni milloinkin kuuluu.

Tällä hetkellä elämääni kuuluu suuressa määrin lapsi. Olen hänen kanssaan vielä kotona, joten päivät täyttyvät lapsen kanssa olemisesta ja puuhastelusta aamusta iltaan. Rakastan tätä perhe-elämää, jota parhaillaan elämme ja haluan jakaa siitä ajatuksia ja kuvia myös lukijoilleni, jotka blogiani käytte kuukaudesta ja vuodesta toiseen lukemassa. Suurin osa on pitänyt siitä, että olen jakanut elämääni teille myös tämän vauva- ja taaperovuoden aikana. Sen lisäksi on varmasti monia lukijoita, joita ei perhe-elämä tässä määrin kiinnosta ja he ovat varmasti siirtyneet kiinnostavamman sisällön pariin muiden blogien ääreen. Sekin on täysin normaalia.

Osa bloggaajista ei julkaise lapsistaan kasvokuvia, vaan ottavat kuvat sellaisesta kuvakulmasta ettei kasvoja näy tai laittavat tarran kasvojen päälle. Sekin on hyvä ratkaisu ja arvostan jokaista äitiä, joka näin tekee.

Olen silti itse ajatellut niin, että julkaisen lapsestani niitä hyviä hetkiä, joista olisi iloa myös meidän kotialbumissamme. Kuvaan lapsestani kauniita hetkiä, hyviä muistoja ja paloja elämän varrelta tänne blogiin tai Instagramiini. Asioita, joita olen hänen kanssaan tehnyt ja positiivisia hetkiä, jotka liittyvät elämäämme. Sellaisia kuvia, joista välittyy rakkaus ja meidän elämän hyvät hetket. Sellaisia kuvia, joista välittyy lapsen onni. Sellaisia kuvia minä hänestä jaan.

En kuvaa häntä hetkinä, jolloin koen että tämä ei kuulu julkisesti minnekään. Ja niitä hetkiä on paljon. Oikeastaan, jaan lapseni elämästä aika pienen siivun blogissani. Niiden kuvien ulkopuolelle jää tuhansia ja tuhansia hetkiä, joita kukaan ei näe. Ne hetket näkee vain minä ja hän.<3