Pääsiäisen jälkeen talvi taittuu kevääseen. Tai siltä mun mielestä joka vuosi tuntuu. Ja niin tälläkin kertaa. Vaikka lumen määrä ei ole vähentynyt, niin jotenkin sen fiiliksessä huomaa. Tällä viikolla siirryttiin huhtikuuhun, ulkona alkaa tuoksua kevät ja vaatekaapissa kevät vaatteet vihjailee olemassa olostaan.

Maanantaina ajoimme koko perheen voimin pääsiäisen vietosta kotiin, ja matkalla kävimme mieheni kanssa tulevaa viikkoa ja kuukautta läpi, kuten meillä yleensä ennen uuden viikon alkua on tapana. Merkkailtiin samalla menoja kalenteriin. Millaiselta näyttää meidän perheen huhtikuun ensimmäinen viikko?

Viime kuussa alkoi muutosten aika, kun aloitimme päiväkotiharjoittelun ja minä pääsin palaamaan osittain töiden pariin. Maaliskuu oli jollain tavalla välivaihetta, koska harjoiteltiin uutta arkea, mutta kuitenkin jalka oli vielä vahvasti niissä rutiineissa, jotka olivat ehtineet muodostua puolentoista vuoden aikana kotona. Tämä huhtikuu on siinä mielessä erilainen, että nyt on tiedossa täysiä työpäiviä ja kokonaisia päiväkotipäiviä. :)

Mulla kolme kokonaista työpäivää viikossa. Aikuisten oikeesti nautin sekä työnteosta että kotona olemisesta lapsen kanssa. Siitä syystä mun mielestä tämä kolme päiväinen työviikko on ihan paras ratkaisu meidän tilanteeseen. Tuntuu tavallaan siltä, ettei tarvitse luopua kummastakaan, vaan saa molemmat.

Päiväkodissa kolme päivää Pikkuässällä. Päiväkodin aloittaminen on vaatinut uuden oppimista ja äidin 24h sylistä vierottumista, joten tokihan se vie aikaa tottua. On ollut eroahdistusta ja päiväkodin portilla itkua, mutta kyllä me tästä yhdessä selvitään ja opitaan. Päiväkodin henkilökunta on hyvin tsempannut. Eiköhän pian helpota ja meidän Pikkuässä soljahda päiväkotimaailmaan muiden mukana. Näen jo nyt, että päiväkotiarjessa on paljon hyvää. Asioita ja tilanteita, joita kotiympäristössä ei ole.

Yksi työmatka Suomen rajojen ulkopuolelle. Teen markkinointia parhaillaan yritykselle, jonka kotimaa ei ole Suomi. Pystyn tekemään lähes kaiken työn Suomesta, kotoa käsin, mutta tällä viikolla työviikkooni kuuluu yksi matka. Tuntuu jotenkin tosi virkistävän kivalta matkustaa yksin ja olla yksin töiden parissa. Työn tekeminen kotona olon jälkeen tuntuu muuten tosi helpolta. Ihan kuin lomalla olisi. ;)

Ihania iltoja ja kotipäivä perjantaina. Tiedossa tällä viikolla on mukavia koti-iltoja, joihin kuuluu kodin hoitoa, ruuanlaittoa, lapsen kanssa leikkimistä ja ehkäpä jokunen juoksulenkkikin tai muu treeni. Ollaan puhuttu mieheni kanssa siitä, että joka ilta koitettaisiin löytää ainakin pieni hetki siihen, että oltaisiin koko perhe yhdessä olkkarissa, siinä hetkessä, toisillemme läsnä. Työpäivien jälkeen arki-illat ovat aika lyhyitä, mutta siitä huolimatta yhteistä aikaa on löydyttävä. Jättää vaikka yhdet pyykit sitten ripustamatta.

Sellaista kuuluu tänne, mitä sinne? :)

t.Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

 

Seuraa Instagramissa

[instagram feed="25728"]