Kun tekee töitä itselleen yrittäjänä, alkaa omaa toimintaa syynätä vielä aiempaa tarkemmin. Miten minä töitäni teen? Työskentelenkö tehokkaasti? Käytänkö työtuntini järkevästi ja sovitanko päivän aikatauluni oman vireystilani mukaan.

Siinä mielessä jokaiselle meistä tekisi hyvää olla ainakin jossain vaiheessa elämäänsä yrittäjänä, siinä alkaa katsoa työntekoa hieman uudesta näkökulmasta. En osaa ihan vielä selittää täysin mikä se muutos on, mutta kyllä sen huomaa. Kun on vastuussa itse omasta toimeentulosta ja viivan alle jäävästä tuloksesta, on pakkokin hieman miettiä omaa työskentelyään uudelleen.

Työpöytäni ei ole aina siisti, mutta siihen pyrin, että oma to do -listani on järjestyksessä ja siinä mielessä siisti. Se ohjaa toimintaani.

To do -listan avulla tiedän, mitä kaikkea minun pitäisi tehdä. Käytän to do -listoja hahmottamaan kokonaisuutta sekä aikatauluttamaan omaa aikaani, jotta se riittäisi kaikkeen olennaiseen. Työhön, tapaamisiin, asiakastöihin, oman yrityksen pyörittämiseen, kirjanpitoon, laskutukseen, markkinointiin, viestintään ja siihen oman toiminnan kehittämiseenkin. Uusille ideoillekin täytyy jättää vähän tilaa.

Hoidan aina päivän aluksi sellaiset tärkeimmät ja isoimmat asiat, sillä siihen aikaan olen virkeimmilläni. Tykkään myös aamun ensimmäisinä tunteina hoitaa sellaisia vähän epämiellyttäviä asioita, kuten kuittien tiliöintiä, jotta ne asiat olisi hoidettu alta pois. Mukavia juttuja jaksan tehdä aina, mutta niitä vähemmän kiinnostavia hommia alkaa iltapäivän tunteina tehdä mieli lykätä eteenpäin.

Sitten mulla on to do -listassani sellaisia vähemmän tärkeitä asioita. Hoidan sitten joskus. Mulle on kuitenkin tärkeää, että ne asiat lukevat jossain. Silloin ne eivät pääse unohtumaan.

Nyt viime aikoina olen yrittänyt tehdä sillä tavalla, että avaan sähköpostini vasta puolen päivän jälkeen. Aamupäivän aikana teen tehokkaasti töitäni ja vasta iltapäivällä kurkkaan maileihin. Miksi? No ihan siksi, että sähköpostin välityksellä tulee useimmiten vain lisää asioita to do -listaan. Siksi on parempi, ettei mailia kurki kaiken aikaa, vaan varaa sille päivästä oman slotin. Ihan super hyvä juttu, toimii ainakin minulla.

Teen myös päivän päätteeksi sellaisen tsekin seuraavaa päivää silmällä pitäen. Mistä huomenna aloitan päiväni? Näin seuraavan työpäivän aloittaminen on helpompaa, kun ei tarvitse heti aamun alkajaisiksi pyöritellä peukaloita ja muistalla, mihin eilen jäi.

Asiakkaiden kirjoitustöitä kirjoittelen useimmiten aamuisin työpäivän aluksi virkeänä ja omia blogeja sitten iltojen vikoina tunteina lapsen jo nukkuessa. Nämä oman blogin jutut ovat useimmiten täysin tajunnanvirtana syntyvää materiaalia, siksi näiden kirjoittaminen on helppoa. Tämä tuntuu omalta päiväkirjalta, jonne on helppo päivittää kuulumisia. Tämä ei oikeastaan edes tunnu työltä, vaan on enemmänkin yksi mun rakkaista harrastuksista. :)

Myös fyysinen kalenteri on mulle ehdoton edellytys, puhelimessa on kaikkia kalenteriappeja olemassa, mutta en vaan osaa luopua kirjakalenterista. Siinä näkyy koko viikko yhdellä silmäyksellä ja asiat tuntuu olevan omassa handussa parhaiten sillä tavalla. Olen sitten ihan last season, mutta olkoon. Fyysisen kalenterin mä tarvitsen. :) BTW, katsoin juuri kalenteria ja huomasin, että huomenna 30.5 on mun synttärit. 29 vee ;)

Tämän tekstin tuottamiseen meni muuten aikaa 25 minuuttia, selkeästi flow oli tällä kertaa kanssani, aina ei homma suju suinkaan yhtä nopeasti. Valokuvia ei lasketa siihen aikaan, pelkkä kirjoitus. Toisaalta, ei näissä luovissa hommissa aina edes voikaan olla tehokas, eikä tarvikaan. Usein uudet ja parhaimmat ajatukset syntyvät silloin kun ei ole pakko.

Oletko sinä to do -listojen kaveri, vai millä pidät asiat järjestyksessä?

Aurinkoa!

-Hilla

Kuvat: Taika Oja.

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

 

  1. Reija Helmi 29.5.2018 at 20:32 - Reply

    Hyvät suunnitelmat, työt tulee tehtyä👌

    • Hilla 1.6.2018 at 15:04 - Reply

      Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty vai miten se meni. :)

  2. Mari 1.6.2018 at 21:10 - Reply

    Ihan ehottomasti to do -listat ja oikea kalenteri! Päivät on lapsen kanssa niin hektisiä, että asiat on pakko olla jossain helposti nähtävissä.

    • Hilla 3.6.2018 at 12:17 - Reply

      No sepä se! Ei kapasiteetti muuten riitä. :D

Seuraa Instagramissa