Heippa hei ja tervetuloa uuteen blogiosoitteeseen Hilla Stenlund:  https://www.hillastenlund.com/

Myös www.hillastenlund.fi -osoite ohjaa tänne samaiselle sivustolle. :)

En kertonut tästä blogimuutosta teille mitään etukäteen, sillä ajattelin, että kerrotaan vasta sitten kun kaikki oikeasti tapahtuu. Ja nyt se on tapahtunut. Blogi muutti viime yön aikana tänne uuteen osoitteeseen, oman domainin alle, ihka omille sivuilleni.

Oli aika siirtyä blogin kanssa siihen suuntaan, mikä tuntui omimmalta. Seurasin intuitiota, joka sanoi, että portaalibloggaajan aikani on tällä erää ohi. Minussa asuu kait liian suuri yrittäjähenkinen luonne, joka haluaa tehdä asioita juuri oman tunteen ja suunnan mukaan. Keksin kaiken aikaa uusia ideoita ja haluan päästä niitä toteuttamaan täällä omilla sivuillani, oman näköisinä juttuina.

Tästä päivästä lähtien olen täysin itsenäinen blogini kanssa.

Tästä päivästä lähtien olen siis täysin itsenäinen blogini kanssa ja se tuntuu erinomaisen hyvältä. Blogi on nyt oma päiväkirjani ja sivustoni, joka kasvaa mukanani kulloiseenkin suuntaan.

Saan kirjoittaa juuri sellaista blogia kuin itse haluan ja rakentaa blogini ulkoasun vastaamaan sitä, mistä itsekin lukijana pidän – yksinkertaista, selkeää ja visuaalisesti miellyttävää. Teille lukijoille tämä muutos ei tule näkymään todennäköisesti muuten kuin blogini ulkoasumuutoksina. Kuten huomaatte, mainokset ovat jo blogistani lähteneet, eikä niitä jatkossa enää tule blogissani olemaan tekstin seassa. Se rauhoittaa lukemista ja antaa tilaa tärkeimmälle, sisällölle. Tämä tuskin ketään haittaa. ;)

Olen rakentanut nämä uudet sivuni itse, joten otan oikein mielelläni kehitysideoita, jos jokin asia blogin toiminnallisuudessa tai lukemisessa kaipaa vielä viilausta.

Kaupallisia yhteistöitä tulen jatkossakin tekemään, mutta tästä päivästä eteenpäin hoidan kaikki kaupalliset yhteistyöt suoraan itse. Sivulla yhteistyö kerron lisää siitä, miten kanssani voi suunnitella kaupallisia kampanjoita ja yhteistöitä blogiin. Minulle on tärkeää, että jaan samat arvot, mission ja ajatukset yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta myös teille rakkaille lukijoilleni välittyy niistä aito fiilis.

Haluan vielä kiittää täydestä sydämestäni kaikkia blogiportaaleja, joissa olen ehtinyt 2013 vuoden jälkeen blogata: Lifie, FitFashion ja viimeisinpänä Otavamedian Kaksplussa. Olen oppinut bloggaamisesta, blogimaailmasta, blogimarkkinoinnista ja somesta valtavan paljon näiden vuosien aikana ja suuri kiitos siitä myös teille. :) Olen oppinut koko alasta ja olen kiitollinen kaikista ihanista ihmisistä, joita olen saanut matkan varrella tavata! Bloggaajana ja yrittäjänä olen saanut hyvän startin näistä lähtökohdista. Tästä eteenpäin haluan olla oman blogini suhteen itsenäinen.

Tästä tarina jatkukoon yhdessä teidän kanssa!

Iloista keskiviikkoa sinne teille kaikille, jotka tämä teksti tavoittaa!

One of the best feelings in the world is knowing you took a step in the right direction. Follow your dreams, they know the way. X♡ X♡ 💋

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

Bloglovin @hillasblog

Pinterstissä @hillasblog

Bloglovin @hillasblog

  1. Iina 27.6.2018 at 12:41 - Reply

    Jes! Jospa nyt tulis luettua taas sun juttuja. Kaksplussa oli jotenki kömpelö ja jouduin aina mutkien kautta sinne tulee, ku en muistanu ikinä osotetta.. Onnea uuteen blogikotiin! 😊

    • Hilla 27.6.2018 at 16:56 - Reply

      Kiitos Iina, jännä juttu miten moni on tuon Kaksplussan kokenut jotenkin vaikeaksi. Se oli ehkä se osoitteen rakenne. Pian tänne löytää helposti googlaamalla Hilla Stenlund, kunhan hakukoneet nostavat sivuston ensin esiin. Sitä odotellessa. :) Kivaa kesää sulle!

  2. Karoliina 27.6.2018 at 13:37 - Reply

    Jee, super hyvältä näyttää!😍Onnea muru uudesta blogikodista!💛

    • Hilla 27.6.2018 at 16:55 - Reply

      Kiitos ihanuus! On sitä väännettykin. :D

    • Hilla 27.6.2018 at 16:55 - Reply

      <3

  3. Jossu 27.6.2018 at 14:01 - Reply

    Heippa ja komppaan heti edellistä: kaksplussa oli tönkkö enkä koskaan muistanut osoitetta niin taisin aina googlata tien sivuillesi :D haha!
    Voi miten ihanaa, että seuraat intuitiotasi; se yleensä loppupeleissä on oikeassa ja vaikka voi tuntua pelottavalta, se yleensä vie juuri sinne minne pitikin.
    Heti tuli noista sydämistä kysymys: kun avasin sivut, sydän oli punainen ja siinä luki ”3” ja kun painoin, ikäänkuin poistin punaisuuden ja siihen ilmestyikin ”2”. Painoin taas, jolloin tuli punainen ja 3. Ehdottaako kone automaattisesti painallusta vai onko tuossa joku häikkä? Ja ISO kiitos ja bonukset tuosta kommentoinnin lopusta ”muista minut” – aah, minä pitkänimisenä tykkään näistä! :)

    Ihanan tunnelmallisia kuviasi ja juttujasi odotellen ja seuraten :) Hei olisi btw kiva kuulla millä kalustolla kuvaat (puhelin/kamera) ja oletko kenties opiskellut kuvaamista? Itsellä tuo kuvaaminen tuntuu vielä olevan niin hakusessa, enkä oikein tiedä mistä lähteä liikkeelle. Kuvauskurssille olisi kiva mennä, mutta nyt rv33 pian 34 ei taida enää olla siihen aikaa :D

    • Hilla 27.6.2018 at 16:55 - Reply

      Moikka Jossu, mun uskollinen vakiolukija. <3 Kaksolussa oli selkeästi monille vaikea, jos tänne löytäisi jatkossa helpommin. ;) Ja hei juu, tuo tykkäsominaisuus ei taida nyt oikein toimia. Mikähän lie siinä on, pitää tutkia, jos saisin sen korjattua.

      Voisin kirjoitella joskus kamerakalustostani. Hyvä kamera ja sitten kevyt valoitus ja kuvan säätö, sillä tavalla tulee helpoiten hyvää jälkeä. Mutta kyllä kuvaan paljon puhelimellanikin, varsinkin näin kesällä kun valoa riittää. Aina ei jaksa kameraa mukanaan kantaa. Hyvinhän vielä ehdit, voi olla vielä 9 viikkoakin jäljellä.;) Ei vaan, nauti kesästä ja pian alkavasta mammalomasta. <3

  4. Ansku 27.6.2018 at 14:30 - Reply

    Tosi hyvä muutos Hilla! Mun tuli luettua blogia tosi vähän kaksplussan aikaan samasta syystä kuin Iinalla, liian sekava enkä ikinä muistanut osoitetta. Ihmettelin myös miksi sinne, kun sun blogi on niin paljon kaikkea muuta kuin lapsiperhe-elämää, yhtään sitä väheksymättä. Tsemppiä, pärjäät varmasti!

    • Hilla 27.6.2018 at 16:50 - Reply

      Heippa Ansku, kiva kun oli mieleinen muutos. Juu, huomasin myös, ettei kaikki lukijat siirtyneet mukanani sinne. Mutta tämän ainakin luulisi hetken päästä löytyvän googlaamalla helposti, se toki ottaa oman aikansa ennen kuin hakukoneet taas haistelevat uuden osoitteen. Mun perässä on vaikea pysyä. ;) Ja kiitos, kyllä tässä pärjätään! :)

  5. Ammi 27.6.2018 at 15:17 - Reply

    Hei ihan mahtavaa, tosi kiva juttu tämä muutos. Tykkään lukea blogiasi ja vielä parempi näin, että saat sen tehdä juuri niin kuin itse haluat. Blogi on nyt selkeä ja mukava lukea ilman tekstin välissä viliseviä mainoksia. :) Aurinkoista kesää teidän perheelle!

    • Hilla 27.6.2018 at 16:48 - Reply

      Kiitos koemmentista Ammi, tervetuloa langoille ja tosiaan nyt mainospaikat eivät vilise tekstin välissä. Kiva, että tykkäät! :) Aurinkoa sullekin! <3

  6. Satu / Juoksuaskeleet 27.6.2018 at 20:05 - Reply

    Jee, muakin häiritsi ne mainokset ja tulikin luettua blogiasi harvemmin. Joten kivaa kun aloitat jälleen uudella raikkaalla ilmeellä :)

    • Hilla 3.7.2018 at 08:22 - Reply

      Jes, kiva Satu kun tulit tänne. Nykyään silmille tulee niin paljon kaikkea, että arvostan itse enemmän alustoja, joilla ei vilise mainokset. :)

Seuraa Instagramissa

[instagram feed="25728"]