Keittiöremontin jälkeen olen järjestellyt keittiön kaappeja hieman uuteen uskoon. Samalla olen miettinyt kaappien järkevää käyttöä ja toiminnallisuutta muutenkin. Haluaisin, että kaikelle olisi oma paikkansa ja siten keittiön siistinä pitäminen olisi helpompaa. Siitä innostuneena siivousprojekti laajentui myös roskien lajitteluun, olihan minun saatava oma lajittelupiste keittiöön.

Tykkään siitä, että keittiön tasoilla ei olisi kovin paljon rojua, tavaraa, purkkia ja purnukkaa. Erityisesti nyt, kun keittiö ja olohuone ovat samaa tilaa ja näköyhteys olohuoneen sohvilta on suoraan keittiön tasoille. Siivoamme keittiön melko pian ruuanlaiton jälkeen, mutta huomasin, että tyhjät peltipurkit, tyhjät lasipurkit ja tyhjät pullot jäivät lojumaan tasoille ja odottamaan kierrätykseen pääsyä.

Meidän taloyhtiön roskakatoksesta löytyy perus lajittelupisteet: pahvia, paperia, biojätettä ja sekajätettä. Sieltä kuitenkin puuttuu esimerkiksi omat laatikot lasille ja metallille, joita ainakin meidän taloudessa kertyy kuukausittain ihan kiitettävä määrä ruuanlaiton yhteydessä. Sen takia purkit ovat jääneet lojumaan meidän roskisvaunuun, kuivauskaappiin ja tiskialtaan reunoille. Eikä se tietenkään näytä kauniilta tai ole edes käytännöllistä, kun kuivauskaapin funktio siirtyy väärään tarkoitukseen.

Oma lajittelupiste keittiöön

Koska emme pysty lajitella oman taloyhtiömme roskakatoksessa lasia, metallia, muovia ja paristoja, perustin siitä syystä oman lajittelupisteen meidän keittiöön. Nyt voin kerätä noita jätteitä siististi kaappiin isomman erän ja viedä kaikki samalla kertaa lajittelupisteelle. Kun sangot täyttyvät, voin kipata ne kassiin ja viedä ne läheisen koulun pihalle yleiseen lajittelupisteeseen, josta löytyy kaikki mahdolliset jätelajit.

Silloin tiedän, että esimerkiksi lasi ja metalli pääsevät uudelleen hyötykäyttöön, eivätkä mene sekajätteenä kaatopaikalle lojumaan. Samalla myös keittiö pysyy siistinä, kun roskille on omat paikkansa kaapin piilossa.

Olen ylipäätään innostunut tehostamaan lajittelua, ei sillä, että yksin pystyisin tämän maailman pelastamaan, mutta kyllä tässä ilmastonmuutoksessa on jokaisen kannettava oma kortensa kekoon. Tehtävä edes niitä pieniä arkisia tekoja. Tehokas roskien lajittelu on yksi sellainen.

Siitä syystä en haluaisi heittää sekajätteeseen mitään turhaa tai sinne kuulumatonta. Koska suurimman osan kotitalouden roskista pystyy kyllä lajitella, kun vaan jaksaa. Paperi- ja pahviroskaa meillä menee myös hyötykäyttöön, kun sytytämme niillä meidän varaavaa takkaa, joka talvikuukausina lämmittää kotiamme.

Olikohan se viime viikolla, kun Lassila & Tikanojan -roskisauto ajoi ohitseni ja satuin lukemaan rekka-auton kyljestä heidän sloganin, joka meni kutakuinkin näin: Ei ole roskaa, on vain lajittelematonta jätettä!

Mun mielestä erittäin toimiva lause roskisauton kyljessä, koska niinhän se aika pitkälle on.

Siisteyttä ja tehokkuutta lajitteluun!

Kun lajittelee tehokkaasti, niin kaatopaikalle kulkeutuvaa sekajätettä kertyy loppujen lopuksi aika vähän. Suurin osa kotitalouksien jätteestä on kuitenkin erilaisia pakkauksia: muovia, paperia, pahvia tai kompostoituvaa biojätettä, lasia, metallia. Ja niille kyllä löytyy paikkansa useimpien taloyhtiöiden jätepisteistä tai sitten kuntien ja kaupunkien yhteisistä lajittelupisteistä.

En tiedä, onko teidän kodeissa samanlaista pulmaa, mutta jos on, niin vinkkinä tällainen oman lajittelupisteen perustaminen johonkin keittiön kaapeista. Kätevää ja ainakin meillä on toiminut! Purkit kannattaa tietenkin ensin huuhdella ja sitten vasta laittaa kaappiin odottamaan, niin eivät ala kärytä.

Täällä tuiskuaa lunta taas lisää ja takapihalla lumikinokset yltää pian puoleen väliin meidän ikkunoita. Mutta en silti aloita narinaa, antaa tulla vaan, kyllä se kevät koittaa taas parin kuukauden kuluttua. ☺️🌞🌷

Ihanaa päivää sinulle, laitetaan jätteet kiertoon! ❣️

-Hilla

Instagramissa @hillasblog & @hillashome

  1. M 9.2.2019 at 08:52 - Reply

    Aivan ihana lajittelupiste! Tulee sellainen olo, että pitäisi vähän fiksata omakin lajittelusysteemiä.

    • Hilla 10.2.2019 at 18:53 - Reply

      No kiva, että tuli sellainen olo! Helpottaa kyllä kummasti ja pitää keittiön siistinä.🤗👍❣️

Seuraa Instagramissa