Pinaattikeitto kasvimaan tuoreista pinaateista

Tein tällä viikolla elämäni ensimmäistä kertaa pinaattikeittoa itse, koska kasvimaan pinaatit kasvavat ihan villinä ja yritän keksiä, mihin kaikkeen voin niitä käyttää. Pinaattikeitto on kuulunut meillä niihin harvoihin ruokiin, jonka olen hankkinut pakasteena valmiina, eineksenä. Se on ollut helppo lounasruoka kotitoimistolla tai hätävarana toimiva pikaruoka pakasteessa. Mutta pinaattikeiton tekeminen itse oli maailman h e l p o i n t a. Siitä viisastuneena taidan tulevaisuudessa pyöräyttää tämän pehmeän keiton omin kätösin seuraavallakin kerralla.

Tein keiton Valion ohjeella perinteinen pinaattikeitto. Pari asiaa ohjeessa muutin: korvasin pakastepinaatin yhdellä litralla tuoreita pinaatin lehtiä. Niitä kun on nyt omasta takaa. Ja valkopippurin vaihdoin mustapippuriin.

Pinaattikeitto resepti

½ dl (50 g) voita

4 rkl (0,6 dl) vehnäjauhoja

1 l luomu täysmaitoa

1 litra tuoreita pinaatinlehtiä

ripaus mustapippuria

1 tl sokeria

0,5-1 tl suolaa

Lisukkeeksi keiton kanssa keitettyjä kananmunia ja tuoretta maalaisleipää.

OHJE

Hienonna pinaatinlehdet ja maito blenderillä tasaiseksi seokseksi.

Sulata voi kattilassa. Lisää jauhot hyvin sekoittaen. Anna kiehua hetken.

Lisää maito-pinaattiseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kuumenna samalla kiehuvaksi. Anna kiehua hiljalleen muutama minuutti välillä sekoittaen.

Mausta. Älä keitä suolan lisäämisen jälkeen.

Lisää keiton pinnalle halkaistut, keitetyt munat.

Tarjoa pinaattikeitto leivän kanssa.

Pinaattikeitto on sellaista toimivaa arkiruokaa, joka maistuu vaikka vähän kevyempänä iltaruokana.

Sunnuntaiterkuin,

Hilla

Instagramissa @hillasblog

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *