Sitruunapiirakka marenkihunnulla

Jaan tämän leipomuksen reseptin, sillä tämä oli piirakka, jolle jääkaappi teki vain hyvää. Daniel leipoi sitruunapiirakan minulle synttäriherkuksi lauantaina ja sen jälkeen se on vain päivä päivältä muuttunut herkullisemmaksi, kosteammaksi ja noh, paremmaksi. Daniel pyysi mainitsemaan, että hän ei leivo usein, mutta juhlapäivien kunnaiksi voi kokeilla jotain uutta. Tämä oli uusi kokeilu meidän kahvipöydässä ja kun se kerran maistui niin hyvin, tulee tässä ohje teillekin. Ohjeena Daniel oli käyttänyt Kinuskikissan reseptiä.

Ohjeessa sanotaan: ”Jääkaappisäilytys saa marengin pikku hiljaa ”sulamaan”, joten piirakka on suositeltavaa tarjoilla samana päivänä.” Mutta, jos me tekisimme tämän piirakan uudelleen, niin leipoisimme sen päivän etukäteen – esimerkiksi edellisenä iltana ja sen jälkeen se saisi levätä yhden yön kelmun alla jääkaapissa ja tarjoilisimme sen seuraavana päivänä. Silloin se olisi parhaimmillaan, jäähtyneenä tuoreen kahvin kanssa, näin meidän mielestä. Pirteä sitruunan maku sopi tosi hyvin näin alkukesään.

Lopuksi koristeluvinkki: orvokin kukat, joista saa helposti kauniin, herkän ja kesäisen koristelun mille tahansa kakulle näin kesäaikaan. Löytyy monilta kukkaruukuista. 🙂

Sitruunapiirakka marenkihunnulla

POHJA

4 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
175 g voita
1 keltuainen
2 rkl vettä

SITRUUNATÄYTE – LEMON CURD

2 dl sokeria
½ dl perunajauhoja
1 dl sitruunamehua (n. 2 sitruunasta)
1 ½ dl vettä
4 keltuaista
50 g voita

MARENKI

5 valkuaista
1 ¼ dl sokeria

Sekoita kulhossa jauhot ja sokeri. Nypi sekaisin voin kanssa. Lisää joukkoon keltuainen (valkuainen säästetään marenkiin) ja vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina kevyesti painellen voidellun piirakkavuoan (halkaisija noin 24 cm) pohjalle. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kevyesti väriä.

Yhdistä sokeri ja perunajauhot kattilassa. Sekoita joukkoon sitruunamehu ja vesi. Lisää joukkoon keltuaiset (säästä valkuaiset marenkiin) ja voi. Kuumenna liedellä vispilällä koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Levitä heti pohjan päälle.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä ja jatka vatkaamista hetken aikaa. Levitä/pursota marenki täytteen päälle. Laita uuniin noin 5 minuutiksi, kunnes marenki on saanut hieman väriä. Jääkaappisäilytys saa marengin pikku hiljaa ”sulamaan”, joten piirakka on suositeltavaa tarjoilla samana päivänä.

Aurinkoisen lämmintä kesäkuun jatkoa Sinulle! <3

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

6+

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *