Aamupala on ehdottomasti yksi mun päivän parhaista hetkistä. Kesälomalla sai monena aamuna nauttia aamupalan kaikessa rauhassa, ilman kiirettä minnekään. Siitä nautin todella.

Aamupalahetken kruunaa lempiblogien selailu, aamun lehden lukeminen, omissa ajatuksissa oleminen tai tulevan päivän suunnitteleminen. Aamuissa on sitä jotain, josta niin kovin pidän. Työaamuinakin mieluummin herään hieman aikaisemmin, jotta ehdin syödä aamiaisen rauhassa ja lähteä kohti uutta päivää ilman kiirettä. Eihän se tosiaan aina onnistu, välillä tulee niitä aamuja kun kauhoo aamupuuron napaan parissa minuutissa, kiskoo työvaatteet päälle ja painelee ovesta ulos sen kauniimpia kultareunoja tarinalle maalaamatta. Se on sitä arkea, mutta mun mottoni on, että arjestakin voi ja pitää nauttia. Aamuilla on suuri vaikutus siihen, missä moodissa loppupäivä sujuu.

Mitä sitten syön yleensä aamupalaksi? Järjestelin viikonloppuna tietokoneellani noin 6000 valokuvaa ja samalla bongasin myös monta ruokakuvaa. Selvästikin tykkään ikuistaa aamupalahetkiäni, jotka kertovat hyvin sen, mitä useimmiten löytyy lautaseltani aamuisin.

Arkiaamuina syön usein puuroa, koska se on helppo ja nopea valmistaa. Puuron päälle lisään marjoja, siemeniä, pähkinöitä, raejuustoa, voisilmän, rahkaa tai jugurttia. Pelkkä kaurapuuro voisilmällä ei pidä ollenkaan nälkääni, vaan maha kurnii jo aikaisin aamupäivällä jos syön puuron niin sanotusti pelkiltään. Jo aamupäivästä kurniva vatsa on tosi inhottavaa ja siksi panostan täyttävään ja monipuoliseen aamupalaan. Puuro siis vaatii seurakseen jotain proteiinia, juurikin raejuustoa, rahkaa tai vaikkapa kananmunan. Myös jugurtti toimii puuron kanssa hyvin.

Jos jostain syystä puuro ei jonain aamuina uppoa, niin seuraavat vaihtoehdot ovat leipä tai jugurtti myslin kera. Leipä menee mun aamupalalistalla herkkuaamiaiseksi, jota syön useammin viikonloppuisin. Ja silloin toki kaikilla herkuilla. Oivariinia, emmental-juustoa, leikkelettä, ehkä keitetty kananmuna ja tietenkin vihanneksia; kurkkua, tomaattia, salaattia tai paprikaa.

Alla oleva kuva on viime vuodelta, jolloin asuimme vielä Munkkiniemessä. Silloin mulla oli tapana hakea etätyöpäivinä aamulatte ja täytetty sämpylä Kanniston-leipomosta, joka sijaitsi korttelin päässä. Ei voinut päivä paremmin alkaa kun hörppi maitokahvia paksulla vaahtokerroksella ja söi uunituoretta sämpylää työhommia aloitellen.

Myös maustamaton jugurtti, hedelmät, marjat sekä mysli on toimiva aamiainen. Näin kesäaikaan tuoreet marjat ovat parhaimmillaan, ja muutaman kerran kesälomalla poiminkin mustikat suoraan metsästä aamupalan joukkoon. Jugurtti pitää myös vatsani pitkään tyytyväisenä – en tosin välttele rasvaa, vaan syön ehtaa turkkilaista jugurttia ja tavallinen jugurttikin saa olla rasvaista. Rasvaton jugurtti on jotenkin huijausta ja on liian lirua omaan makuuni.

Lidlin jugurttirahkoja kuluu myös jonkin verran meidän taloudessa. Tosin saman yhdistelmän voi tehdä ihan itsekin, yllätys yllätys jugua ja rahkaa sekoittamalla. Jugurtin sekaan sopivat myös pähkinät ja siemenet. Omatekemä mysli kruunaa homman, sen sijaan paljon sokeria sisältävät muromyslit eivät useinkaan minun lautaselle pääse.

Ja jos vielä bonuksena paljastan mun ehdottoman top 1 herkkuaamiaisen. Se on nimittäin croissant, mmm. Ei ole sen voittanutta. Uunituore, lämmin täytetty croissant vie ainakin mun kielen mennessään. Tässäkin kohtaa vinkkaan Lidlin suuntaan, sillä paistopisteen maalaiscroissantit on ihan parhaita. Kokeilkaapa vaikka. ;)

Onko siellä muita aamupalafaneja? Mitä teidän lautasilta aamuisin löytyy, tai millä päivä lähtee parhaiten käyntiin?

Iloista alkanutta viikkoa!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

 

  1. Sanna 15.8.2016 at 12:16 - Reply

    Täällä kanssa ollaan aamupala faneja ja ai että sun aamupalat näyttää herkullisilta! Lemppari aamupala on niinkin tavallakin kuin puuro marjoilla♥ nam
    https://love-sannar.blogspot.fi/

    • Hilla 17.8.2016 at 13:05 - Reply

      Puuro marjoilla toimii kyllä aina! :) Ihanaa päivää Sanna!

  2. Jossu 15.8.2016 at 15:56 - Reply

    Joooo! Aamupala-fani ilmoittautuu täältäkin! Tosin olen tylsän kausiluonteinen syömäri ja syön jopa 6kk samanlaista aamupalaa tylsistymättä jos johonkin oikein ihastun :D haha! Tällä hetkellä kova sana on valkuaispuuro luomu-lähituotetuista kaurahiutaleista pakkasesta napatuilla marjoilla (viilentää puuron sopivasti), kookoshiutaleilla ja maapähkinävoisilmällä. Marjoja vaihtelemalla makuun saa variaatiota jos uhkaa tylsistyä, samoin laittamalla esim kardemummaa puuron sekaan. Yhdessä vaiheessa laitoin puuroon turkkilaista jugurttia tai chiasiemeniä.
    Leipää en syö aamulla koskaan, koska en koe sitä tarpeeksi täyttäväksi – tai no, hotelliaamiaiset ovat asia erikseen. Silloin tulee syötyä tuoretta leipää, juustoja/leikkeleitä ja graavikalaa sekä runsaasti kasviksia, sekä maustamatonta jugurttia ja marjoja.

    Kahvi kuuluu väistämättä aamupalan joukkoon ja kotona lämmitän aina kahvimaitoni ja jopa vaahdotan sen aamukaffen joukkoon – ihan vain siksi, että arkeen saisi hieman luksusta! :)

    Täydelliseen aamiaiseeni kuuluu kiireetön hetki aamulehden kanssa, kylkeen pehmeätä kaurapuuroa (pelkästään voisilmällä) pieni kulhollinen, lisäksi rapeakuorista leipää juuston ja kalkkunan/graavikalan ja kasvisten (ja Oivariinin – ei mitään wnb-margariiniä!) kera, sekä runsaasti vettä ja maitokahvia :)

    • Hilla 17.8.2016 at 13:04 - Reply

      Heheh, meissä on selkeästi paljon samaa. Tunnistan kyllä nimittäin tuon saman kausiluonteisuuden omassakin syömisessäni. Joskus tein lähes päivittäin smoothieita, mutta nyt kesällä marjat menee parhaiten sellaisenaan vaikka jugurtin joukossa. Ei tule tehtyä yhtään niin paljoa smoothieita kuin esim talvella. Samoin toisinaan syön usein leipää ja sitten toisessa kohtaa iskeekin puurovaihe päälle. :D

      Sun puurofiksailut kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoisilta. :)

      Vaahdotettu kahvimaito, luksusta, iso peukku sille! Ja samoin sun täydellinen aamupala kuulostaa niin hyvältä, että voisin tulla sulle joskus aamupalavieraaksi. hehe Mukavaa päivää Johanna!

  3. Janna / Jannan askeleet 15.8.2016 at 21:38 - Reply

    Aamupala on ehdottomasti yksi tärkeimmistä aterioistani. Valikoiman suhteen tosin olen tylsä: lähes joka aamu kaurapuuroa ja marjoja. Kahvia en ole koskaan oppinut juomaan.

    • Hilla 17.8.2016 at 13:01 - Reply

      No mutta Janna, sehän on hyvä kun on löytänyt luottoaamupalan, joka toimii. Mitä sitä hyvää vaihtamaan. :D Kivaa päivää sulle!

  4. Satu 16.8.2016 at 08:59 - Reply

    Sama homma. Rauhalliset aamut on parasta! Aamupalakuvat näyttää erittäin herkulliselta. Nams. :)

    • Hilla 17.8.2016 at 13:00 - Reply

      Rauhalliset aamut, tosiaan parhautta. :) Mukava huomata, että meitä aamupalafaneja on aika monta. :D Ihanaa päivää Satu!

Seuraa Instagramissa