imetys

Ajattelin kirjoittaa muutaman sanan imetyksestä, vaikka se kovin tulenarka aihe onkin äitien keskuudessa. Sen olen tässä somemaailmaa äitilasien kautta seuranneena viime kuukausien aikana joutunut huomaamaan. Olen miettinyt, että miksi näin? Miksi ylipäätään äitiys, lapsen hoito ja vanhemmuus herättävät ihmisissä niin vahvoja tunteita? Miksei asioista pystytä keskustelemaan neutraalisti, avoimesti, toiset huomioon ottaen, arvostaen ja aikuismaisesti? Siis fiksusti.

Miksi jollain on tarve arvostella toista, lytätä mielipide tai esittää oma mielipide muita parempana, oikeampana? Koska niinhän se ei ole, ei ole yhtä absoluuttista oikeaa tapaa hoitaa vauvaa tai lasta.

En tiedä vastauksia edellä luettelemiini kysymyksiin, mutta luulen että vanhemmuus on niin henkilökohtainen asia, että siksi se herättää vahvoja tunteita ja sitä kautta mielipiteitä. Ja keskustelussahan ei ole mitään pahaa, kunhan se pysyisi täällä sosiaalisen median maailmassakin fiksuna.

Yhtä oikeaa tapaa hoitaa lasta ei ole, sen sijaan oikeita tapoja on yhtä monta kuin on lapsia ja vauvojakin. Eli miljoonia. Vain sinä tunnet oman lapsesi parhaiten, hänen tarpeensa, hänen luonteensa, hänen rytminsä, hänen murheensa, hänen ilonsa. Olet paras mahdollinen äiti omalle lapsellesi. Ja oma tapasi hoitaa lastasi on myös sinulle ja lapsellesi paras – mutta ei välttämättä jollekin toiselle. Näin ainakin itse asioista mietin, että rauhaa ja rakkautta vain toisiaan kohtaan täällä somessakin, äidit! Ollaan toisia kohtaan ymmärtäväisiä ja mielummin tuetaan, yritetään ymmärtää toisten näkökulmia ja ollaan toisillemme vertaistukena. <3 Tähän ainakin bloggaajana pyrin.

Mutta niin, takaisin siihen imettämiseen. Alkuperäiseen aiheeseen. Korostan vielä tähän, että puhun asiasta nyt omasta näkökulmasta, meidän tilanteesta, en sano että näin olisi paras tai miten asiat yleisesti ovat.

imetys

Olin synnytyksen jälkeen puolitoista tuntia leikkaussalissa parsittavana (vauva syntyi kyllä ihan normaalisti alakautta), kunnes heräämössä vauva tuotiin rinnalleni ja siitä alkoi meidän imetys. Vauva oli siihen mennessä imenyt isänsä sormea ja olikin jo hyvin valmis tarttumaan rintaani, kun pääsi luokseni. Siitä se imetys alkoi ja on kohta kestänyt 3 kuukautta. Imetys on omalta kohdaltani onnistunut hyvin, sanoisin jopa että helposti. Maito nousi sairaalassa heti synnytyksen jälkeisenä päivänä. Ensimmäisenä yönä tuli muutamia tippoja keltaista kolostrumia eli esimaitoa, jota alkaa muodostua rinnassa jo raskauden aikana. Sen määrä lisääntyy heti synnytyksen jälkeen. Alussa maidon nousu teki kuitenkin rinnoista kaksi kovaa melonia, jotka olivat kuumat ja kovat, varmaan neljä kuppikokoa isommat kuin oikeasti rintani ovat. Mutta siitä nekin tasoittuivat ensimmäisten viikkojen aikana.

Imettäminen ei ole ollut minulle kivuliasta missään vaiheessa. Rintani kestivät hyvin vauvan imun alusta saakka ja vauva löysi oikean imuotteen aikalailla heti. Toki minua opastettiin sairaalassa kädestä pitäen (eli rinnasta pitäen hehe), mielestäni se oli vain hyvä, että imetykseen avustettiin ja rohkaistiin, koska se oli oma toiveeni.

Mutta kuten olin ajatellut raskausaikana, että ”tissi suuhun ja siinä se”, ihan niin helppoa imettäminen ei kuitenkaan ole ollut. Kaikkea en osannut etukäteen ajatellakaan, matkan varrella olen oppinut. Minulla on muun muassa suihkutissit, eli heruminen on niin voimakasta, että vauvan imettyä jonkin aikaa maitoa lentää puolen metrin kaaressa ja sekös vauvaa joskus harmittaa. Hyvä ettei maitosuihkuun tukehdu, niin paljon sitä pienen vauvan suuhun tulee. Monta kertaa on yskitty maitoa pois väärästä kurkusta. Mutta tämäkin asia on alkanut helpottaa, kun maidon määrä on nyt kolmen kuukauden kohdalla alkanut tasoittua. Vauvan tarve ja maidon tuotannon suhde ovat alkaneet löytää tasapainon. Se myös helpottaa imetystä, huomattavasti.

imetys