Luen blogeja lähes päivittäin. Nykyään kuitenkin vähemmän kuin ennen. Vauvan syntymän jälkeen ei aikaa blogien lukemiseen ole ollut enää samalla tavalla kuin ennen, ymmärrettävistä syistä. Jos aikaa ei ole enää yhtä paljon, on priorisoitava. Valittava ne parhaimmat blogit, joita käy päivittäin tai viikottain kurkkimassa. Tai palaa niihin vähän pidemmänkin tauon jälkeen, uudelleen ja uudelleen. Millaisia blogeja minä sitten luen? Millaiset blogit minua inspiroivat? Ja miksi ylipäätään luen blogeja?

hillas blogi 22

Luen blogeja, koska saan niistä inspiraatiota, hyvää mieltä, ideoita ja uusia ajatuksia omien korvien väliin. Toisinaan blogien lukeminen on ajanvietettä, pieni hetki kun saa laittaa aivot narikkaan, katsella kuvia ja lueskella mukavia juttuja. Blogit ovat lähes täysin korvanneet naisten lehdet minun kohdallani, jos niitä voi johonkin hieman verrata.

Pidän blogeista, joissa kirjoittaja antaa vähän enemmän itsestään. Avaa tuntojaan ja ajatuksiaan. Kuin oppisi tuntemaan kirjoittajan blogin kautta, vaikkei oikeasti häntä tunnekaan. En lue blogeja, joissa on pelkkää pintaliitoa, haluan myös sitä rosoisempaa pintaa, todellista elämää. Luen blogeja, joissa kirjoittajasta välittyy jollain tapaa aito fiilis. Arvostan myös positiivisuutta blogeissa, haluan saada blogeista hyvää mieltä ja iloa päiviini. Blogit ovat minulle paikka, minne kympin uutisten surulliset uutiset eivät kantaudu. Blogit ovat tavallaan elämän kuplajuomaa.

hilla7

Listasin tähän tekstiin muutamia blogeja, joita syystä tai toisesta melko säännöllisesti käyn lukemassa. Tai ainakin olen palannut niihin vuosi toisensa jälkeen uudelleen. Useimmiten seuraan bloggaajaa myös Instagramissa ja luen blogia sitä kautta. Harvemmin jätän kommenttia blogiin, mutta Instagramissa sitten kommentoin ja jaan ajatuksia, jos aihetta on. Tässä siis oma blogikattaukseni:

Kuva Noora & Noora blogista.

Kuva lainattu: Noora & Noora -blogista.

Xenia’s day – Xenian blogista olen aikoinaan aloittanut blogien lukemisen. Jos minun pitäisi mainita blogi, jonka muistan monien vuosien takaa, olisi se varmastikin Xenia’s Day. Xenia on vuosien myötä löytänyt elämäänsä ihanan tasapainon työn, perheen ja omien unelmien osalta. Xeni kirjoittaa mukavalla tavalla arjestaan, jakaa omia ajatuksiaan lukijoille ja blogissa on aina positiivinen fiilis. Xenillä on tyylikäs silmä vaatetukseen ja kaunis, omalla tavallaan persoonallinen sisustussilmä. Pari viikkoa sitten selvisi blogista uusi perheenlisäys ja se jos mikä oli ihana uutinen. Myös talon rakentamista oli mukava seurata viime vuonna.

Anna Saivosalmi – Jos etsit kotijumppaan ohjetta tai muuten vaan uusia ideoita treenaamiseen, niin suosittelen Annan blogia. Anna aloitti blogin kirjoittamisen viime vuonna, mutta hän on kyllä osoittanut suuren lahjakkuutensa bloggaamiseen. Psykologian opena Anna osaa myös kirjoittaa ihmismielen kiemuroista ja käyttäytymisestä, sillä on aika iso merkitys vaikkapa laihduttaessa tai tavoitteiden saavuttamisessa. Mielestäni psykologinen puoli on Annan blogissa kiva lisä.

Kuva lainattu: Avec Sofié -blogista

Kuva lainattu: Avec Sofié -blogista

Monna treenaa. Fitfashionin blogeista Monnan blogi on lempparini. Monna päästää lukijat lähelleen, kirjoittaa asioista suoraan, niinkuin ne ovat. Monna uskaltaa sanoa mielipiteensä ja tuoda ajattelemisen aihetta lukijoilleen. Monnan blogista löytää laajan kattauksen treeni-, hyvinvointi-, synnytys-, raskaus-, vauvaelämäjuttuja. Kaikkea sellaista, mikä on ollut itselleni ajankohtaista viime aikoina. Monnalla on myös oma persoonallinen tyylinsä pukeutua ja siitä blogi jää myös varmasti mieleen.

Strictly Style. Hannan blogi on tyylikäs muotiblogi kauniine kuvineen ja teksteineen. Hannan teksteistä välittyy todella tunne. Hän kirjoittaa omalla tavallaan ja antaa inspiraatiota pukeutumiseen. Hanna on kolmen pienen pojan äiti ja nostan todellakin hattua, että hän ehtii blogata ja pitää niin tasokasta blogia ja samalla pyörittää suurperhearkea. Hannalla on myös upeita kuvia blogissa ja tyylikkäitä asuja.

Hanna G. Hanna ja pojat blogissa saa lukea suoraa puhetta vauvaperheen elämästä, yrittäjyydestä ja sinnikkäästä naisluonteesta. Hannan ja Joonaksen blogissa on elämän makuisia tekstejä, positiivinen ote ja herkullisia ruokareseptejä. Hanna myös kirjoittaa omaleimaisella tavalla, koukuttaa ainakin Instagram-seuraajansa hauskoilla päivityksillä.

Kalastajan vaimo. Kalastajan vaimo on blogi, jota olen seurannut pitkään. Johannan blogista löytyy ihania neuleita, kaunis koti ja tavallista perhe-elämää. Ja tietenkin kauniit maisemat Norjan etelä-rannikolta. Johannalla on taitava valokuvaaja ja osaa vangita tunnelman kuviinsa ja teksteihinsä. Johanna myös kirjoittaa syvällisemmistä asioista aika ajoin.

Kuva lainattu: Kalastajan vaimo -blogista

Kuva lainattu: Kalastajan vaimo -blogista

Candy on the run. Karoliinan blogi on mukavaa luettavaa juoksusta, treenaamisesta, äitiydestä ja heidän perhe-elämästään aina positiivisella otteella. Karoliina lempinimeltään Karkki on tavoitteellinen juoksija, joka on parhaillaan treenaamassa kohti täyspitkää maratonia vauvavuoden jälkeen. Jos siis haluat innostusta omaan juoksuharrastukseesi, niin Karoliinan blogista sitä kyllä löytyy. Itseäni blogissa kiinnostaa myös Karoliinan aika samanlainen elämänvaihe kuin itsellänikin, meillä on samanlaiset pikkupomot kotona. ;)

Mona’s daily style. Monan blogia olen lukenut myös ihan sieltä alkujuurilta saakka. Niiltä ajoilta, kun Mona välillä nostaa jotain vanhoja asupostauksia uudelleen luettavaksi (ne on ihan huikeita ja hauskaa viihdettä). Niin ja eilen Mona kertoi somessakin odottavansa perheenlisäystä. Ihanaa, onnea Mona ja Eetu, maailman ihanin juttu. <3 Mona on entinen Fitfashionin bloggaaja, mutta siirtyi sitten oman blogin alle takaisin. Monan blogissa on mahtavia kuvia, hyvää huumoria, kiinnostavaa asiaa hyvinvoinnista ja tietenkin fiksusti ajatteleva nainen. :)

hillas blog 33

Tässä minun blogisuosikit, vaikka onhan niitä toki näiden lisäksi paljon muitakin. Näemmä aika laaja kattaus lifestylea, kauneutta, muotia, treeniä sekä perhe-elämää. Asioita, jotka tässä elämänvaiheessa kiinnostavat itseänikin. :)

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

  1. Jonna Musakka/Palasia arjestani 18.1.2017 at 12:31 - Reply

    Kiitos tästä! Tuli monta uutta blogia itsellekin seurattavaksi :)

  2. Roosa 18.1.2017 at 13:35 - Reply

    Moi, korjaisin, että Uuden Muusan puikoista löytyy Eevan lisäksi myös Jenna Kämäräinen :)

    • Se on totta, hyvä korjaus. Itse ennen Eevan omia blogiani seuranneena en tullut tuota ajatelleeksi tässä kohtaa. Oli kiva löytää taas tämän uuden pariin, kun vanha loppui. :)

Seuraa Instagramissa

[instagram feed="25728"]