Saanko puhua kodin kevätsiivouksesta, vaikka ei olla vielä keväässäkään. Annan itselleni luvan, sillä otin varaslähdön. Minua alkoi viime viikolla jotenkin risomaan pursuavat vaatekaapit, notkuvat kenkähyllyt ja vauvan pieneksi jääneet vaatteet, joita on jo kasapäin. (Onko meidän vauva jo muka niin iso..)

Yleensä suursiivoukset ajoittuvat minulla loppusyksyyn ja keväälle. Tällä kertaa vauvakupla vei koko syksyn kaikessa ihanuudessaan, siivoilut olivat toissijaisia asioita. Siivoaminen on ollut lähinnä imurointia ja paikkojen järjestelyä viime aikoina. Perinteistä joulusiivoustakaan ei tullut tehtyä. Siksi kai tämä kevätvimma iski minuun kovaa tällä kertaa.

Monen monta ketaa olen lahjoittanut vanhoja vaatteita ja tavaroitamme hyväntekeväisyyteen, esimerkiksi spr:n konttiin. Tällä kertaa päätin kuitenkin kokeilla kirpputoria. Pitäähän äitiysloman to do -listaan saada rasti kohtaan kirpputori. Äitiyslomalla kaikkeen tällaiseen hömpöttelyyn on muka aikaa, vaikkei olisikaa.

Kirpputoripöytä on varattuna huomisesta eteenpäin, viikoksi. Jatkan varausta jos homma toimii. Olen tässä viime päivät kolunnut kaappeja jokseenkin Konmari-hengessä. Koittanut tehdä tilaa kaappeihin vähän isommalla kädellä. Ja aika hyvin olen siinä onnistunut. Aloitin treenivaatteista, jatkoin omiin ja vauvan vaatteisiin, sitten kenkiin ja keittiön kaappeihin. Tavaroiden hinnoittelussa menee oma aikansa, mutta kyllä se vaan on palkitsevaa puuhaa kantaa muutama Ikean kassillinen tavaraa autoon, nauttia hetken aikaa avaruudesta, tilasta ja sisteistä kaapeista. Ja tehdä jälleen kerran itselleen se lupaus että vähemmän on enemmän. Kai se on kuitenkin joku luonnon laki, että koti täyttyy epämääräisestä tavarasta pikkuhiljaa, enemmin tai myöhemmin.

Meillä on myös Pentikin Vekki-astiasto käytössä, mutta en ehtinyt kerätä sarjaa täydelliseksi ennen kuin sen valmistus lopetettiin vuonna 2008. Nyt minusta on alkanut tuntua siltä, että en jaksa kissojen ja koirien kanssa tuota sarjaa metsästää, helpompi varmaan olisi myydä pois ja vaihtaa johonkin tavalliseen ja tyylikkääseen sarjaan, jonka tuotantoa ei ihan pian lopeteta. Ei siellä satu olemaan joku, joka keräisi juurikin tuota Vekkiä? Täältä nimittäin voisit hyvinkin saada täydennystä. Olisin siitä valmis luopumaan.

Kunhan saan tämän kirpputorirumban valmiiksi, taidan päivittää sisustusta keväisemmäksi. Vaihtaa olohuoneemme tyynyt vaaleampiin, ostaa pöydällä kimpun leikkokukkia ja vaihtaa sänkyyn puhtaat lakanat. Ja kuvitella että pian olisi jo kevät. Onneksi päivät tuntuvat jo huomattavasti valoisemmilta ja muutaman kerran olen lenkillä havahtunut linnun lauluun ja räystään veden lorinaan. Varmoja merkkejä lähestyvästä keväästä. En ehkä olekaan kovin paljon etuajassa kevätvimmani kanssa. Onko siellä muita, jotka jo kevätintoilee?

Hilla

  1. Jemina 14.2.2017 at 10:38 - Reply

    Niiin ihania kuvia! <3
    Hyvää ystävänpäivää muuten! <3:)

    Mun blogissa kans uutta postausta itsensä kuuntelemisesta! <3 :)

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2017/02/sina-paatat.html

  2. Ronja 11.4.2019 at 22:32 - Reply

    Hei! Jos sulta vielä löytyy Vekki-astioita, niin olisin kiinnostunut täydentämään omaa astiastoani.

    -Ronja

    • Hilla 14.4.2019 at 09:19 - Reply

      Heippa Ronja! Olen myynyt kaikki jo kirpparilla, sen jälkeen kun tuotanto loppui. Ihanaa kevään jatkoa sinulle. :)

Seuraa Instagramissa

[instagram feed="25728"]