Hei ja maanantain toivotukset sinne!

Uusi viikko siintää taas edessäpäin, melko tavallinen sellainen. Hyvä sellainen.

Kun olin kirjoittanut tuon tavallinen, mietinkin uudelleen. Ei nimittäin välttämättä. Olemme varailleet asuntonäyttöjä useampaan kohteeseen tälle viikolle. Odottavat fiilikset, tulisiko kiva ja meille sopiva asunto tällä viikolla mahdollisesti vastaan.

Uuden asunnon löytäminen ei ole ihan pieni juttu. Itseasiassa aika monen jutun pitää naksahtaa kohdilleen ja sen lisäksi tulla vielä fiilis: tässä se on!

Olemme tavanneet useamman ”ihan kiva” asunnon, mutta kodiksi en olisi niistä mitään osannut vielä kutsua. Kyllä sen vain tietää. Muistan nimittäin kun ihastuin meidän tämän hetkiseen asuntoomme, soitin Danielille heti näytöstä lähdettyäni, että nyt löytyi. Tehdäänkö tarjous. Ja niin olimme jo saman päivän iltana tehneet tarjouksen, joka menikin seuraavana päivänä sitten läpi. Siitä tarjouksesta on nyt aikaa reilut kaksi vuotta, nuo kaksi vuotta olemme olleet onnellisia nykyisessä kodissamme.

Asuntojuttujen lisäksi tällä viikolla starttaa ensimmäiset Juoksuflow-yhteistreenit, saan tehdä vähän innostavia töitä, ulkoilemme, nautimme syyspäivistä ja viikonloppuna Pikkuässä näkee pitkästä aikaa taas Rovaniemellä asuvat kumminsa, samalla kun sanomme toiselle kummille heipat syksyksi. Hän suuntaa Uuteen-Seelantiin ja siellä alkavaan kevääseen. 💕

Uusi viikko edessä, tavallisen epätavallinen ehkäpä.

Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

  1. Minnea/Minnean muruja 5.9.2017 at 13:55 - Reply

    Oi, toivottavasti asuntoesittelyissä tärppää, ja löytyy se oikea! Tuo on niin jännittävää aikaa!

    http://www.lily.fi/blogit/minnean-muruja

Seuraa Instagramissa