Haluan vielä palata hetkeksi aiheeseen, jota käsittelin pari postausta sitten. Kommenttien, keskustelun ja saamieni yksityisviestien jälkeen haluan vielä erikseen korostaa sitä, että mikään ei ole mustavalkoista. 

Saan 454,19 euroa lastenhoidon tukea kuukaudessa. Miten perheellisen talous käytännössä hoituu? -tekstissä minun ensisijainen tarkoitus oli kertoa meidän perheen taloudellisesta tilanteestamme nyt, kun olen vaihtanut äitiyslomalta hoitovapaalle. Tekstin tarkoitus ei ollut ottaa kantaa siihen, onko parempi jäädä lapsen kanssa kotiin vai palata työelämään äitiysloman jälkeen. Tekstin tarkoitus ei ollut asettaa lapsen kotihoitoa, päiväkotihoitoa tai perhepäivähoitoa paremmuusjärjestykseen. Tekstin tarkoitus ei ollut vastakkainasetella. Ei, se ei todellakaan ollut minun tarkoitukseni.

Kunnioitan jokaisen omaa valintaa, liittyi se sitten kasvissyöntiin, elämäntapaan, perheasioihin tai rahankäyttöön. Uravalintaan, lapsenhoitoon, asumiseen tai mielipiteisiin.

Mitä äitiyteen liittyvään yleiseen keskusteluun tulee, olen huomannut sen, että muiden ajatellaan arvostelevan omia valintojaan. Jos menet töihin lapsen ollessa vielä pieni, kokee äiti siitä helposti pientä syyllisyyttä ja ajattelee, että valintaa pitää puollustaa jollekin. Tai jos äiti on kotona lapsen kanssa useamman vuoden, voi siitäkin kokea piston sydämessään ja siksi kokee tarvetta selittää valintaansa toisille.

Onneksi meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä omat valinnat ja elää elämää itselleen ja perheelleen.

On hienoa, että asioista keskustellaan, mutta kunnioitetaan erilaisia perheitä ja valintoja, jos tarkastellaan vaikkapa hoitovapaa/töihin paluu -aihetta. Ei turhaan kuvitella muiden arvostelevan omia valintoja.

Jokaisen valinta tai ratkaisu on varmasti se oikea omaan tilanteeseen nähden. Otetaan koko värikartta käyttöön ja väliin vielä pastellin sävytkin. Ollaan varmoja niistä omista valinnoista, eikä turhaan oleteta, että muut niitä arvostelevat. Keskustellaan, tsempataan ja vaihdetaan ajatuksia – mutta ei turhaan käytetä energiaa toissijaisiin asioihin – keskitytään mieluummin tekemään omasta elämästä mahdollisimman hyvä ja mieluinen.

Sellaisia ajatuksia halusin tänään kirjoittaa.

Rentouttavaa sunnuntaita sinulle. <3

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

  1. Tiina 3.9.2017 at 20:35 - Reply

    Hienosti sanottu!oon niin samaa mieltä siun kanssa…jokainen tekee omat valinnat ja seisoo selkä suorana niiden takana!ja vielä kun jokainen äiti osaisi ymmärtää,tukea ja kannustaa toista äitiä niissä HÄNEN valinnoissa niin kaikki olis loistavasti!ite en koe esim. Loukkauksena jos joku sanoo mulle vaikka näin ”ai,teillä nukutaan perhepedissä…meillä on nukuttu omassa huoneessa jo vauvasta saakka” se on mulle normaalia keskustelua ja ihan OK kun taas toiset tuntuu loukkaantuivat niin kamalan herkästi ihan jostain sivulauseen huumorista.siks onki rikkaus että on löytänyt äiti ystäviä jotka on samalla aaltopituudella!hyvää syksyä ja iloisia hetkiä takaperin kanssa😊

    • Tiina 3.9.2017 at 20:36 - Reply

      Siis takaperin kanssa piti lukee tuossa lopussa😂

    • Tiina 3.9.2017 at 20:37 - Reply

      Ihana tämä automaatti kirjoitus siis TAAPERON kanssa!!😂😂😂

  2. Sanottua 3.9.2017 at 21:31 - Reply

    Minusta on hassua, että ns hyvätuloisen perheen hoitovapaata ja Kela-avustuksia haukuttiin. Ne hyvätuloiset maksavat leijonanosan veroista ja kyllähän hyvätuloinen on lähes nollatuloinen hoitovapaalla.
    Oli miten oli, minkä tahansa ratkaisun tekee, on jollain jotain sanottavaa siihen. Ei niistä kannata ottaa itseensä, ne ovat mielipiteitä. Tuntemattomien ihmisten mielipiteitä. Ja mukavaa on että meillä kaikilla jotain sanottavaa.

Seuraa Instagramissa