ღ Juoksulenkki Meikon metsissä. Isovanhemmat hoitivat sunnuntaina aamupäivällä Pikkuässää ja me pääsimme kahdestaan juoksulenkille. Kirkkonummen Meikossa on hienot maastot.

ღ Ojanäkymä lenkin varrelta. Tässä näkymässä oli minun silmääni jotain niin kaunista, että oli pysähdyttävä ikuistamaan se.

ღ Fammo ja faffa tulivat Pohjanmaalta meidän luokse kylään viikonlopuksi. Fammon sanoin ensimmäinen lapsenlapsi on hänen ”vitamiinipilleri”. Hih. Kaikki kirjat luettiin ainakin kymmeneen kertaan. <3

ღ Viikonloppuun kuului hyvä ruokaa ja juomaa keittiön pöydän ääressä. Mä niin tykkään meidän isosta uudesta pöydästä, jonka ympärille mahtuu istumaan isompikin jengi.

ღ Launtaina juoksin toisen polkulenkin meidän takapihalta lähtevillä poluilla. Reilu viikko sitten hiihdettiin lumimaisemissa, nyt juostiin vihreässä metsässä.

ღ Koti alkaa valmistua pikkuhiljaa ja asiat löytävät paikkansa muuton jälkeen.

ღ Sunnuntai oli hyvä päättää saunan löylyihin. :)

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

  1. Outi Karita 30.1.2018 at 12:30 - Reply

    Tästä välittyikin ihanan lämmin tunnelma ja hyvä fiilis ❤

Seuraa Instagramissa