Istuin aamusella kalenterin ääressä suunnitellen tätä viikkoa. Pääsiäinen on ihan nurkan takana ja maaliskuun loppu myös. Lauantaina on viimeinen päivä tätä kuuta ja sitten käännetään lehti huhtikuun puolelle. Kävin tänään myös vähän läpi sitä, miten liikuin ja treenasin maaliskuussa. Asetin lisäksi ensi kuulle muutaman tavoitteen, jotka selviävät tämän blogin lopusta. :)

Aluksi olin jo haudata tämän postausaiheen, sillä olenhan ollut juuri 1,5 viikkoa flunssassa ja täysin urheilematta. Kokonaisuudessaan ei siis mitenkään huikea kuukausi puolimaraton-harjoittelun osalta, mutta sellaista tämä elämä on. Joskus ne flunssat vaan tulee!

Puolitoista viikkoa sitten alkoi flunssa, jonka isoin harmi oli nuha. Sanoisin, että se kävi vähän poskiontelontulehduksen puolellakin, mutta levolla pääsin siitä eroon. Nyt olen taas terveiden kirjoissa ja olo on ollut pari päivää täysin normaali jo. Jos jotain olen vuosien aikana oppinut, niin lepäämisen. Kun tunnen, että olen tulossa kipeäksi, pysähdyn suosiolla ja annan kehon sairastaa. Nuorempana painelin menemään ja yritin sinnitellä vastaan ja siksi flunssat usein venyivät.

Maaliskuun alussa ehdin kuitenkin treenata reilut pari viikkoa hyvällä fiiliksellä ja nyt viime päivät olen taas saanut hikeä pintaan, mikä tuntuukin ihan super mukavalta tauon jälkeen. Treenien lisäksi on tullut ulkoilua ja viihdyttyä Pikkuässän kanssa pihalla.

Näin treenasin ja liikuin maaliskuussa:

  • Hiihtolenkkejä x 5 kpl pituuksiltaan 10-20 kilometriä
  • Juoksulenkkejä x 3 kpl pituuksiltaan 8-13 kilometriä
  • Kotijumppaa ja kuntopiiriä kahvakuulan kanssa x 2 noin 30-40 minuuttia per kerta
  • Uimahallissa uintia x 1
  • Kävelylenkkejä vaunujen kanssa ja lähes joka päivä ulkoilua lapsen kanssa johonkin aikaan päivästä

Mitä hyvää oli maaliskuun treenaamisessa?

Treenikertoja tuli maaliskuuhun yhteensä 11 kappaletta ja niiden lisäksi kävelyä. Yhden viikon sairastin, joten keskimäärin 3-4 liikuntakertaa niillä viikoilla, kun pystyin urheilla. Liikuin monipuolisesti ja etenkin hiihtämisestä nautin, koska kevättalvella säät aina suosii ja maaliskuun hiihtolenkkejä ei voita mitään.

Mitä parannettavaa oli maaliskuun treenaamisessa?

Määrällisesti urheilin ihan kivasti, mutta kyllä sellainen määrätietoisuus oli tästä kuukaudesta vielä tosi kaukana. En liikkunut mitenkään suunnitelmallisesti, vaan tein aina sitä, mihin löytyi aikaa ja kiinnostusta.

Tähän maaliskuuhun osui myös töiden ja päiväkodin aloitus ja siksi uusien rutiinien löytäminen hakee vielä paikkaansa. Nuo muutokset toivat haasteita siihen, että löysimme miehen kanssa sopivat ajankohdat urheilemiseen.

Parannettavaa olisi juoksukilometrien määrässä, ne tulisi saada nousemaan, sillä HCR-puolimaraton lähenee kovaa vauhtia. Toukokuussa juoksukunnon tulisi riittää siihen, että 21 kilometriä taittuu hyvällä fiiliksellä, toivottavasti lähelle omaa enkkaa. Tällä menolla saattaa jäädä haaveeksi. ;)

Huhtikuun tavoitteet:

  • Teen joka viikko yhden pidemmän juoksulenkin 14-20 km
  • Juoksen joka viikko yhden lyhyemmän lenkin, mutta vauhdiltaan reippaamman treenin
  • Lihaskuntotreenien tärkeys ei saisi unohtua, kotona edes kotijumppaa viikottain keskivartalolle ja jaloille
  • Joogaa ja venyttelyä lisää, vaikka iltaisin lapsen kanssa olohuoneen lattialla

Näillä tavoitteilla kohti huhtikuuta. Katsotaan ensi kuun lopussa, miten mun tavoitteet ovat toteutuneet ja lähteekö juoksukunto kehittymään. Heh! Huhtikuun ajan aion pitää treenipäiväkirjaa ja merkitä kaikki liikkumiseni ylös. Helpompi sitten tehdä tilinpäätös ensi kuussa taas!

Reipasta loppuviikkoa treenien pariin! Miltä sun maaliskuu näytti urheilujen osalta? Oliko haasteita tai erityisiä onnistumisia? Kerro, mua kiinnostaisi tosi paljon kuulla. :)

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

 

Seuraa Instagramissa