Vappufiilistä kaivelemassa

Löytyihän se vappufiilis lopulta jostain, vaikka tänä vuonna sitä pitikin kaivella vähän enemmän. Vappuun on kuulunut niin monta vuotta putkeen kaverit, opiskeluelämä ja puistopiknikit, siksi ehkä tällainen fiilis. Huhuu, missä vappu olet? Tuntuu jopa, että tänä vuonna skipattiin koko vappu. Vaikka eihän se niin ole.

Kyllä lapsen kanssakin olisi voinut lähteä kaupungille, turuille ja toreille, mutta ei vaan jaksettu. On niin ihana olla täällä uudessa kodissa kun on oma piha ja kaikki. Huomenna vappupäivän tuttu brunssi saa jäädä väliin, ja grilli kuumenee omalla pihalla.

Tänään testattiin grilliä jo ekaa kertaa, laitettiin grilliin satsi bratvurstinakkeja ja makkaroita, huomiseksi grillataan sieniä ja parsaa. Namskis! Grillin tuoksu vaan on niin hyvä ja kuuluu kesään, nyt jo kevääseen.

Saatetaan rapsutella ja kuopsutella vähän pihaakin huomenna, haravoida puutarhaa. Saatanpa pyöräyttää munkkitaikinan, yksi äitini pullottama simakin paisuu jääkaapissa. Sen näkee huomenna, mitä huomenna puuhaillaan. Kunhan ollaan vaan ja nautitaan keskellä viikkoa tupsahtaneesta vapaapäivästä.

Vappu 2018 on siis perhevappu, perheen kesken vietetty, kotona ja takapihan terassilla. Kuvaa toisaalta hyvin minua ja sitä, mistä eniten pidän. ☺️

Iloista, riehakasta tai rauhallista vappua missä tai miten juhlitkaan! Tai vaikka jätät juhlimattakin. ❣️

Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *