Eilen illalla olin (entisten)  opiskelukavereiden kanssa syömässä. Yksi pariskunta porukastamme on lähdössä pariksi vuodeksi Pohjois-Amerikkaan työkomentoon, joten pidimme vähän niinkuin läksärit. Ystäväni oli varannut pöydän Taka-Töölöstä trattoria Sognosta, söimme pitsaa ja pastaa ja vaihdoimme kuulumisia koko illan. Ihana lämmin kesäilta,  ja olipa vaan superkiva päästä osallistumaan. Kiitos äidilleni, joka tuli auttamaan lapsen hoidossa.

Menin autolla eilen illalla Helsinkiin, sillä tiesin seuraavan aamun koittavan arkiseen tapaan seiskan pintaan. Näin perheellisenä illanvietot tuntuvat silti tosi kivoilta myös tällä tavoin.

Muut jäivät vielä jatkamaan iltaa, minä päätin siinä puoli kahdentoista aikaa suunnata kotia kohti. Kesäyössä ajaminen tyhjiä teitä pitkin kotiin tuntuu mahtavalta. Kotiin tullessa pesin kasvot ja painoin pääni tyynyyn. Puoli yhden aikaan olin jo unessa, tänään jaksoi oikein hyvin herätä 6.55 kun Pikkuässä ilmoitti aamun alkaneen. Pompusta pystyyn.  😊

Mun äiti oli tosiaan hoitamassa eilen, mutta hän lähti tänään aikaisin aamulla koulullensa kevätjuhlaan ja päästämään lapset kesälomille. Ihana, että muma jaksoi ja pystyi siitä huolimatta eilen tulla hoitoavuksi.

Daniel valittiin Paimion Rastin 1. joukkueeseen Jukolan viestiin ja hänen piti lähteä eilen viimeiselle valmistavalle treenileirille koko viikonlopuksi. Minä en kuitenkaan halunnut perua omaa menoani, joten kiva kun muma pääsi apuun luottohoitajan ollessa muualla.

Tänään meillä on ohjelmassa yhdet ylioppilasjuhlat Helsingissä. Kohta lähdetään hankkimaan kukkia ja onnittelukorttia, sillä aikaisemmin ei ole ehtinyt. 🙈😊 Loppuilta ollaan Pikkuässän kanssa kahdestaan kotona ja huomiselle ei ole mitää ohjelmaa. Tai ohjelmassa on kotoilua ja mahdollisuus tehdä sitä mitä halutaan, pyöräretki, uintiretki, tms. Siinä välissä päiväuniaikana minä koitan saada yhden työjutun kirjoitettua valmiiksi.

Tässä kohtaa on myös mainostettava hieman omia palveluitani. Jos siellä lukijoissani joku tarvitsee viestinnän, markkinoinnin, valokuvauksen tai somen tuotannon palveluita, niin puoleeni saa kääntyä. Tällä viikolla kesän kalenteri yllättäen hieman tyhjeni yhden projektin peruuntuessa. Joten aikaa on taas uusille jutuille. 😉 Yrittäjän vapauksissa on myös nämä yllättävät käänteet ja vastuut, joihin ei aina itse pysty vaikuttaa.

Nyt me katsellaan vielä hetki aamuohjelmia, juon yhden kupin kahvia lisää ja sitten lähdetään kukkaostoksille. Ylioppilas saa ihan varmasti jotain muuta kuin punaisen ruusun. Jotain persoonallisempaa, kuten hänen luonteensakin. 😍💕

Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

Twitterissä @hillasblog

Follow my blog with Bloglovin

Seuraa Instagramissa

[instagram feed="25728"]