Somessa kerrotaan tarinaa, mutta voisiko tuo tarina olla myös totta?

Luin eilen tällaisen bloggaamista ja somevaikuttamista käsittelevän artikkelin, joka tuli uutisvirrassa minua vastaan.

Ahkera vaikuttaja voi takoa rahaa: ”Ei kukaan tätä työkseen tekevä käy huvikseen tapahtumissa pyörimässä”

Teksti herätti minussa ajatuksia, joten halusin avata niitä hieman tänne bloginkin puolelle.

Tässä lainaus kyseisestä tekstistä:

Blogeja ja somekanavia seuratessa käsitys vaikuttajan elämästä luonnollisesti vääristyy. Ei uraansa kauniisiin kuviin perustava ammattilainen julkaise kuvia tavallisesta päivästä tietokoneen ääressä vaan kauneimmista yksityiskohdista ja elämän tähtihetkistä, kuten upeasta paikasta lomamatkalla.

-Instagram-kuvilla ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Ei siellä esitellä oikeaa arkea, vaan kaikkea visuaalisesti kaunista. IG-kuva on harvemmin edes reaaliaikainen.

Totesin tuon kohdan jälkeen hiljaa mielessäni, että taidan ajatella somesta todella eri tavalla kuin jotkut vaikuttajat.

Ja joo okei, minulla ei ole 42 tuhatta seuraajaa Instagramissa, enkä ole siksi vaikuttaja.  Mutta silti, en varmaan edes pystyisi siihen, että some olisi ihan muuta kuin todellisuus.

Todellisuus helposti vääristyy

Ajattelen jopa niin, että mun mielestä on todella surullista, jos esimerkiksi nuorien ihmisten todellisuus vääristyy kaiken sen keskellä, mitä sosiaalinen media nykypäivänä on. Hienoja matkoja, täydellisiä ravintolaillallisia, vain hyviä hetkiä ja fiktiivistä tarinaa. Niitä voi olla toki mukavampi jakaa ja ne saavat somessa helpommin tykkäyksiä, mutta loppujen lopuksi todellisuus helposti vääristyy.

On toki kanavia, jotka ovat keskittyneet esimerkiksi pelkästään kauniiden luontokuvien ottamiseen tai jakavat vain treenivinkkejä. Mutta tavallaan ajatus siitä, ettei kuvilla olisi mitään tekemistä todellisuuden kanssa, on mielestäni kummallinen. Ainakin silloin, jos kirjoittaja on lifestyle-bloggaaja. Bloggaaja kirjoittaa silloin elämäntyylistään ja jakaa siitä kuvia somessa sekä samalla sanoo, ette niillä ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Outoa.

Mun mielestä jotenkin todella ristitiitaista.  Ettei somessa jaetulla elämällä olisi mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Nykyaikana elämä somen läpi näyttää usein niin pramealta ja onnekkaalta, mutta silti ihmiset kärsivät yhä enemmän henkisestä pahasta olosta. Uskallan väittää, että sosiaalisella medialla on siinä myös oma osansa.

Markkinoinnin alalla työskentelevänä koen välillä myös raskaaksi sen, että ihmisiä on usein ohjattava ostamaan lisää, vaikka vähemmälläkin pärjäisi.

Välillä myös mietin, kuinka osattomalta voi tuntuakaan niistä monista itseään etsivistä teineistä, joilla ei ole lähellekään samoja mahdollisuuksia esimerkiksi rahankäyttöön tai elämäntyyliin, joita monella somevaikuttajalla on. Bloggaajat ovat silti heidän suuria esikuviaan. Tai kuinka ankealta voikaan väsyneen kotiäidin arki tuntua, jos kaikki perhebloggaajat toisivat somessa esiin vain perheonnea ja sen pelkkää glamouria. Eihän nämä asiat bloggaajien vika toki ole, mutta niihin voi silti välillisesti vaikuttaa. Usein se toinen puoli on kuitenkin sitä toisenlaista arkea, jonka soisi myös somessa näkyvän, sitä todellisuutta.  Sen todellisuuden voi kuitenkin tuoda esiin positiivisella ja hyvällä tavalla.

Somessa kerrotaan tarinaa, mutta voisiko tuo tarina olla myös totta?

Meitä on varmasti moneen junaan, mulla olen alkanut huomata, että jään usein katselemaan sellaisia kuvia ja tarinoita somessa, joissa voi tuntea aitouden. Kuulla sen sanoissa, nähdä sen hymyssä tai aistia sen tunnelmasta. En silti tarkoita, että kuvien tarvitsisi olla rumia, sotkuisia tai pelkkää ankeaa realityä. Mutta tiedän somessa olevan monia sellaisia tilejä, jotka inspiroivat minua, olematta silti lähelläkään kiiltokuvaa.

On tästä samasta aiheesta kirjoitettu ja puhuttu jo aiemminkin, toisia tämä varmasti jo äsyttääkin. Mutta halusin tuoda ajatuksia taasen esiin, kun tuo teksti niitä minussa herätti.

Joku oli myös eilisen Instagramin kuvan perusteella ymmärtänyt minut juuri päinvastoin. Siksi kirjoitin asian nyt auki. Eilinen teksti oli lainaus muualta, ei siis omaa tekstiäni.

Koen, että bloggaajana ja somettajana olen edes pikkiriikkisen vastuussa lukijoilleni siitä, että elämäni vastaa todellisuudessa jossain määrin sitä, miltä se näyttää somekanavissani. En ole kertomassa vain fiktiivistä tarinaa.

Toisaalta, onneksi jokaiselle on tarjolla jotakin. Ja sehän on toisaalta rikkaus, että asioita voi katsoa niin monesta eri näkökulmasta.

-Hilla

+16

You may also like

10 kommenttia

  1. Kiitos!! Tämä on juuri syy miksi seuraan sinua, vaikka en ole äiti tai edes treenaa kovinkaan kunnianhimoisesti. Ig-tilisi on vain niin mahtava, mielenkiintoinen ja ennen kaikkea aito, kun et esittele kiiltokuvamaista elämää ja silottele elämän ryppyjä. Siitä huolimatta asiat voi esittää positiivisessa valossa kuten teet! 🙂 oot huippu!

    0
    1. Voi Rosa, kiitos sinä! Huippua, että olet siellä, vaikket ihan samanlaisessa elämäntilanteessa olekaan. Mahtavaa! <3 Mukavaa syksyn alkua sinne sulle. :)

      0
  2. Itse ymmärsin kyseisen jutun kuten olit tarkoittanutkin mutta hyvää pohdintaa. Ja tuo esimerkiksi miltä usean instagram-äidin arki vaikuttaa niin sehän näyttää aika ihanalta ja helpolta, söpöiltä vauvakuvilta. Ja harvoin jaetaan niitä huonoja hetkiä ainakaan tietyiltä vaikuttajilta. Eli samoilla linjoilla ollaan kanssasi, ja aika kova yleistys tuossa lainaamassasi blogitekstissä juurikin kun kaikkia tuo ei kosketa. Esim sun instagram on yks mun lemppari seurattava:)! Arkea ja juhlaa sopivassa suhteessa 🙂 Ja mi luontokuviin tulee, niin mun mielestä niidenkään ei tarvitse olla ei-todellisia ja luonnottomia. Esim. Hneri-nimimerkki instassa, kannattaa vilkaista on harrastajakuvaaja jolla on mahtavia aitoja luontokuvia! Toki kuvia aina käsitellään mutta mun mielestä yks taito valokuvauksessa ehkä onkin että kuvat näyttää jopa uskomattomilta. Sen voi tehdä joku tietty valoilmiö kuvakulma hetki tai mikä vaan ja silti kuva on epätodellisen aito.

    Asiasta toiseen, tulipa mieleeni eilen kun katselin sun lenkki-storyä. Ootteko koskaan harkinnut ottaa koiraa perheeseen? Nimittäin aloin miettiä että teidän aktiiviseen perheeseen kyllä niin sopisi karvainenkin lenkkikaveri! 😉 Itsellä on pieni terrieri mutta joskus haaveissa joku isompi joku lenkkikaverikoira. (vaikka itseasiassa terrierinkin kanssa voi mennä jopa yli 10k lenkkejä jos vaan on terve ja nuorehko koira)

    0
    1. Heippa Ellu, kiitos kommentista. Ja luontokuvat ovat tosiaan oma lajinsa ja niitä tilejä minäkin seuraan vähän eri syistä. 🙂 Mun perheellä on ollut lapsuudessa koira ja sitä olen saanut hoitaa ja lenkittää ihan tarpeeksi, joskus vähän liikaakin. Sen takia ehkä tällä hetkellä on sellainen olo, että pieni lapsi riittää ihan hyvin. Kyllä meidän mukana pääsisi pitkille lenkeille, mutta joka aamu ja ilta pitäisi sen lisäksi jaksaa pissalenkit. Sitä ei ehkä jaksettaisi. 🙂 Heh!

      0
  3. Musta tää on tärkeä aihe, kiitos kun kirjoitit siitä.

    Mulle myös sun kaltaiset aidot somettajat ovat paljon suurempia vaikuttajia, kuin esim. artikkelin bloggaaja. Häntä lakkasin seuraamasta jo vuosia sitten, kun todellisuudessa ei ole mitään tartuntapintaa. Sun IG:stä taas inspiroidun harvase päivä. Saat myös pikkulapsiarjen näyttämään lapsettoman näkökulmasta vähemmän pelottavalta: muksunkin kanssa voi elää aktiivista elämää. Kiitos siitäkin. 🙂

    0
    1. Voi Kiitos Ässätässä! Ihana kommentti. 🙂 Ja tottakai, mun blogiin kommentoi tottakai ne, jotka tästä menosta tykkää. Hehe! Mutta ihanaa, että sellaisia on, koske sellaisille tyypeille mä näitä juttujani kirjoittelen. <3 Tarttumapintaa minäkin tarviin! Mukavaa syksyä sinne sulle! <3 Ja ps, ei pikkulapsiarki mikään kurja selviytymistaistelu ole. Kyllä tässä elämä on silti jatkunut. ;) :)

      0
  4. Tämä oli hyvä kirjoitus ja sama aihe on pyörinyt mielessä itsellekin jo pidemmän aikaa. Täytyy siis ehkä kirjoittaa oma blogitekstikin aiheesta 😀

    Olen samaa mieltä siitä että kyllä sillä somessa jaetulla elämällä pitäisi olla jotain tekemistä todellisuuden kanssa. Itseltä tuntuisi hassulta jakaa jotain kuvaa instassa jolla ei olisi mitään tekemistä sen oman elämän kanssa. Samalla kuitenkin kuulutan sen kuuluisan medialukutaidon perään – toivon että kaikki muistavat aina että some tai blogit eivät ole koko elämä. Minä rakastan katsoa kauniita kuvia instassa enkä kaipaa sinne mitään kuvia esim. pyykkikasoista tajutakseni että kyseisen tilin haltijan elämä ei ole ehkä pelkkää skumppaa ja matkustamista. Mutta kuten sanot, vaikka tili olisi täynnä kauniita kuvia, toivon aina että siinä olisi myös jotain samaistumispintaa vaikka kuvatekstissä.

    0
    1. Kyllä, hyvää pohdintaa! Aitous ja kauniit kuvat voivat todellakin kulkea käsi kädessä. Se on taiteen laji ottaa arjesta puhuttelevia kuvia, jotkut on siinä taitavia. 🙂 Mutta niitä on tosi inspiroivaa seurailla. Mä myös tykkään hyvistä kuvateksteistä, joissa muutamat tilit ovat ihan mun lemppareita. Kiva kun jätit kommentin ja ihanaa syksyn alkua sinne! <3

      0
  5. Jes, hyvä teksti! Mä lakkasin jokunen vuosi takaperin seuraamasta näitä siloteltuja, usein myös materialistisia ammattibloggaajia kun huomasin, etten saanut heidän jutuista enää mitään irti. Ne oli jossain kaukana toisessa todellisuudessa, mä taas täällä tavisten normiarjessa. Jotkut muut saa niistä vissiin jotain irti, mutta mä nautin enemmän sun tyylisistä tyypeistä jotka bloggaa oikeista asioista. Mä kun arvostan tätä normiarkea!

    0
    1. Mä olen blogien ja Instagram-tilien kuluttajana ihan samanlainen. Tykkään seurata sellaisia ihmisiä, joista saan vähän jotain omaankin elämääni. 🙂 Hyvää fiilistä ja mahdollisuuden jollain tasolla samaistua! Mukavaa alkavaa syksyä sulle. 🙂

      0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *