Ulkoiluvarusteet, jotka on suunniteltu kestämään käyttöä ja aikaa

Yhteistyössä Haglöfsin kanssa.

Minulla oli nuorempana, joskus alakouluikäisenä, sellainen suosikkireppu. Vähän vaellusrepputyylinen, mutta kuitenkin koulurepuksi sopiva. Käytin sitä harrastuksissa, koulussa ja joskus myös viikonloppureissuissa. Se oli reppu, jonka äitini löysi aina eteisen ovenpielestä kotiin saapuessaan työpäivän jälkeen. Se oli reppu, jonka ripustin koulussa penkin selkänojalle roikkumaan tuntien ajaksi. Sitä reppua raahasin milloin missäkin ja joskus se odotteli vesisateessa koulun pihanurmella, kun jäin vielä kavereiden kanssa ulos leikkimään.

Reppu kesti useamman vuoden ja ihme kyllä, olin sen ulkonäköön niin tyytyväinen, että kelpuutin sen repukseni aina vain uudelleen. Tuon repun merkki oli Haglöfs. Haglöfsin logo on sittemmin jo uudistunut, mutta muistan noilta ajoilta vielä sen vanhan logon, jossa oli se sulkahattu ja alla teksti.

Tämä reppuasia tuli minulle itseasiassa mieleen vasta nyt, kun tutustuin Haglöfsin tarinaan ja taustoihin paremmin. Historiaan tutustuessani löysin myös kuvan tuosta vanhasta logosta ja lamppu syttyi päässäni: minullahan on ollut jo lapsuudessani kokemusta tästä merkistä. En silloin asiaa tai repun merkkiä miettinyt. Reppu oli valittu muista syistä.

En siihen aikaan kokenut reppuani retkeily- tai ulkoilurepuksi, vaan enemmänkin se oli laadukas ja kestävä reppu, joka hoiti tehtävänsä hyvin ja sinne mahtui riittävästi tavaraa.

Kaikki alkoi repuista

Haglöfsin perusti Wiktor Haglöf Ruotsin Torsångissa vuonna 1914. Yli vuosisata sitten Wiktor Haglöf suunnitteli ensimmäisen repun paikallisille työläisille Ruotsalaisessa pikkukaupungissa ja siitä kestävästä ja käytännöllisestä repusta alkoi tarina, jota nykypäivänä moni hyödyntää retkeilyssä, ulkoilussa, urheilussa tai menevässä elämäntyylissä. On itse asiassa melko hauskaa, että minunkin ensikosketus brändiin tapahtui repun kautta, vaikka nykyään Haglöfs tunnetaan varmaan parhaiten ulkoiluvarustemerkkinä.

Jokin aika sitten minulta kysyttiin, että haluaisinko testata Haglöfsin uusimpia, kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita arjessani ja minä totta kai vastasin myöntävästi, sillä kyseessä on pohjoismaalaisia laadukkaita tuotteita. Arvostan suuresti ulkoiluvarusteita, jotka kestävät käyttöä ja aikaa. Olen viime aikoina muutenkin pyrkinyt panostamaan laatuun määrän sijaan ja olen ihan varma, että maapallon lisäksi hyödyn siitä itsekin. Olisi ylipäätään mahtavaa, että vaatekaapista löytyisi sellaisia luottovaatekappaleita, jotka toimivat monessa tilanteessa ja joita voi hyvin yhdistellä keskenään. Se helpottaa elämää monessa mielessä.

Ulkoiluvarusteet, jotka on suunniteltu kestämään käyttöä ja aikaa

Sain kolme tuotetta testiin ja olen ensituntuman perusteella melko vakuuttunut, että nämä tulevat pysymään menossani mukana useamman kauden.

Tämä Haglöfs Eco Proof -kuoritakki on kehitetty ihan niistä lähtökohdista, että sen halutaan kestävän käyttäjällään vuosia. Suunnittelussa on ollut taustalla periaate: Parempi uudelleen käyttää ja korjata, kuin korvata uudella. Takin useat yksityiskohdat, kuten vetoketju ja napit, ovat helposti vaihdettavissa uusiin, kun ne tulevat tiensä päähän. Takkia ei tarvitse hylätä uuden tieltä, vaan esimerkiksi vetoketjun vaihtamalla takki saa vielä lisäaikaa. Takissa ei myöskään ole trendivärejä, jotka menisivät muodista pois, vaan siinäkin suhteessa takin toivotaan kestävän aikaa niin designin kuin laadun puolesta.

Eco Proof -kuoritakki on muutoinkin ympäristöystävällinen valinta, sillä yli puolet takin materiaalista on kierrätettyä. Materiaalina takki on vedenpitävä, mutta hengittävä. Olen tämän kanssa ollut pari kertaa retkellä sekä hengaillut useampaan otteeseen leikkipuistossa loka- marraskuun harmaudessa ja takki on ajanut asiansa. Mitään lämmittävää vuorta takissahan ei ole, joten alle on laitettava sitten lämmintä villapaitaa tai miksei vaikka ohut kevytuntuvatakkikin.

Haglöfs Skuta Mid Proof -retkeily- ja vaelluskengät sujahtivat hyvin jalkaan ja tuntuvat käytössä pehmeän jämäkiltä. Metsäretkillä on muutenkin kiva, kun kengän varsi nousee hieman korkeammalle suojaten ja lämmittäen nilkkaa. Vaelluskengiksi nämä ovat myös melko kevyet, yksi kenkä painaa 400 grammaa, joten jaloissa ei tunnu siltä, että nostelisi kahta tiiliskiveä. Päinvastoin, yllätyin jopa, miten paljon vaelluskenkien mukavuudessakin on menty viime vuosina eteenpäin. En ole sellaisia omistanut muutamaan vuoteen, vaan olen liikkunut luonnossa lähinnä lenkkareilla, polkujuoksukengillä ja suunnistuskengillä.

Kolmas testituotteeni on sitten tuo klassinen ShoSho-reppu uudelleen syntyneenä. Sanoisin, että se näin 2018-luvulla läpäisee ihan samat kriteerit kuin se reppu, jotta kannoin mukanani alakoulun viimeisillä luokilla. Sisään mahtuu riittävästi tavaraa, se on selässä mukava, sen materiaalit kestävät käyttöä ja sen ulkonäkö on klassisen tyylikäs. Tuossa itseasiassa kiteytyykin laadukkaan vaatteen tai asuteen tärkeimmät ominaisuudet: mukavuus, kestävyys ja klassisen tyylikäs ulkonäkö. Sellaiset jutut pääsevät helpommin minun vaatekaappiini nykyään.

Monikäyttöisiä ulkoiluvarusteita

Ulkoilu- ja sadevarusteiden merkitys on noussut tärkeämmäksi myös tässä elämänvaiheessa, kun vietän taaperon kanssa ulkona useamman tunnin viikossa. Hiekkalaatikolla on sata kertaa mukavampi leipoa hiekkakakkua, kun ei tarvitse hytistä tai palella. Äitiys on tuonut mukanaan ainakin tämän asian osalta sellaisen mukavuus ennen kaikkea -asenteen.

Tänne blogiin jää nyt merkintä marraskuulta 2018, jolloin olin käyttänyt näitä vaatekappaleita jo reilun kuukauden verran. Mielenkiinnolla katson sitten vaikka 2020 vuonna syksyllä, että vieläkö esimerkiksi Eco Proof -takki löytää kaapista tiensä päälleni, kun puuhastelen leikkipuistossa sitten 4-vuotiaan lapsen kanssa. Toivottavasti näin olisi! Ja jos vetoketju menee sitä ennen käytössä rikki, niin todellakin aion korjata sen ja vaihtaa uuden vetoketjun tilalle.

Mitä sinä arvostat ulkoiluvarusteissa? Onko sinulla muistoja vaatekappaleista tai repuista, jotka ovat kulkeneet kanssasi matkassa useampia vuosia luottokavereina?

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

You may also like

6 kommenttia

  1. Upeita kuvia!!

    Mä ostin lukion ekalla ensimmäisestä kesätyöstä tienatulla rahalla Haglöfsin repun ja se on mulla edelleen käytössä! Ja lukioajoistahan on mulla viisitoista vuotta… hyvä laatu kestää.

    1. Kiitos! 😊🙌 Ja niinhän se on, tyylikäs laatu kyllä kestää vuosia. 👍💓

  2. Millainen mitoitus tuossa takissa sinun mielestäsi on? Onko hihat tarpeeksi pitkät? Olen itse 180cm ja mietin takin ostoa, mutta mietityttää riittääkö mitat naisten mallissa. Muuten kyllä tosi kivan näköinen takki ja arvostan kuinka ympäristöä on ajateltu suunnittelussa!

    1. Heips! Mulla on kyllä pitkät kädet, leveät hartiat ja olen 171 cm pitkä ja hyvin mahtui oma koko minulle. Että mitoitus on kyllä sellainen väljä, vaikka naisellinen. Minulla on koko M. Tokihan auttaisi, jos itse saisit kokeilla, mutta L varmaan voisi olla sulle hyvä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *