Liikunnan rinnalle monipuolista kehonhuoltoa

Kaupallinen yhteistyö Cool-X:n kanssa. 

Olin viikonloppuna hiihtämässä Lahdessa ja samalla avaamassa tämän vuoden hiihtokauden. Hiihtäminen tuntui mukavalta, suksi luisti ja ai että nautin taas pitkän tauon jälkeen vauhdin hurmasta ladulla.

Eilen jo kuitenkin huomasin, että lihakset olivat jumissa ihan oudoista paikoista. Viikonlopun hiihtolenkki tuntui yläselän lihaksissa, pakaroiden sivuosissa sekä takareisissä. Hiihtolenkin aikana olin käyttänyt lihaksia, joita ei ole tullut hetkeen rasitettua juoksulenkeillä, porrastreeneissä, uimahallissa tai kuntosaleilla käydessä.

Juuri tästä syystä monipuolinen liikunta on niin parasta. Tulee käytettyä koko kehon lihaksistoa ja kaikki osa-alueet kropassa saavat vahvistusta. Pysyvät tasapainossa.

Juoksusta saan luita vahvistavaa iskutusta ja hengityselimistö tekee töitä samalla kun kestävyyskunto kehittyy. Kuntosalilla kerään lihasvoimaa ja koettelen välillä maksimaalista voimaa. Hiihtolenkillä vauhti vaihtelee alamäkien lepohetkistä ylämäkien reippaaseen tahtiin. Hiihtäessä keskivartalostani on löydyttävä tukea ja ylävartalo pääsee töihin sauvoja lykkiessä. Joogassa mieli ja keho saavat rauhoittua, palautua ja venyä takaisin täyteen mittaansa. Uiminen on puolestaan ihanan sulavaliikkeistä liikuntaa, joka samalla palauttaa.

Monipuolisuus tukee liikunnallisuutta

Jokaisella liikuntamuodolla on etunsa. Ihannetilanteessa ehtisin harrastaa monipuolisesti erilaisia lajeja ja antaa sitä kautta keholleni erilaisia ärsykkeitä. Monipuolisuus pitää vetreänä, vastaanottavana ja liikunnallisena. Mielestäni ihmisen liikunnallisuus on juurikin sitä, että kroppa taipuu moneen ja omalla keholla on mahdollista harrastaa monia lajeja. Liikkua ja liikutella. Samalla monipuolisuus ja vaihtelevaisuus tekevät hyvää pääkopalle, ainakin jos puhun omasta puolestani. 🙂

Kaiken liikunnan ja urheilun ohella olisi tietysti hyvä muistaa palautuminen ja lepo. Meidän perheessä liikunta on tässä vaiheessa elämää melko suorituskeskeistä ja aikataulutettua, etenkin arkena. Jos haluamme Danielin kanssa urheilla työpäivän jälkeen illalla, on lapsen hoidosta otettava läpsystä vaihto, jolloin useimmiten teemme jotain tehokasta ja hikoiluttavaa. Se siis tarkoittaa sitä, että lähden mieluummin juoksemaan 45 minuuttia omalta ovelta kuin uimahallikeikalle, joka vie yhteensä ainakin sen 1,5 tuntia. Tällä hetkellä usein maksimoimme urheilussa aikaa ja tehokkuutta.

Voin ihan suoraan sanoa, että kehon huoltaminen ja aktiivinen palauttelu sekä venyttely liikuntasuoritusten jälkeen tai lisäksi ovat aika vähissä tässä huushollissa. Vaikka niin ei pitäisi olla. Veikkaan, että sama tilanne on monen muunkin liikkujan kohdalla.

Liikunnan rinnalle monipuolista kehonhuoltoa

Palautumista ja kehonhuoltoa voi tehdä monella tavalla ja apuna voi käyttää myös näitä Cool-X:n tuotteita, jotka ovat kehitetty juurikin palautumiseen ja lihaksiston hyvinvointia tukemaan.

Palautuminen ei suinkaan tarkoita pelkkää lepoa ja sohvalla makaamista, vaan aktiivinen palautuminen on liikettä, venyttelyä, liikkuvuusharjoituksia, syvien lihasten vahvistamista, hierontaa, joogaa, pilatesta ja sellaista kevyen intensiteetin liikkumista. Sohvalla makaamista parempi vaihtoehto olisikin, että ottaisi jumppamaton lattialle ja tekisi vaikka muutamia avaavia liikkeitä ja pitkiä rauhallisia venytyksiä lihaksille lenkin jälkeen tai myöhemmin illalla.

Helpommin sanottu kuin tehty, eikö?

Muun muassa juoksua harrastaville olisi tosi tärkeää pitää huolta myös kehonhuollosta, jotta ikäviltä juoksijanpolvilta tai nilkkavaivoilta saisi välttyä. On se sitten jokailtainen venyttelyhetki teeveen edessä, puolison antama jalkahieronta tai liikkuvuutta lisäävä joogatunti kerran viikossa tasapainoa tuomaan. Etenkin jos treenimäärät kasvavat, nousee kehonhuolto ja palautuminen tärkeämpään rooliin.

Hyvinvointia lihaksille ja nivelille

Kaikkien edellä mainittujen kehonhuollollisten asioiden lisäksi saan tehdä pari seuraavaa kuukautta yhteistyötä Cool-X-tuotteiden kanssa, mielenkiintoisia kokeiluja tiedossa. Cool-X-tuoteperhe on juurikin kehitetty liikunnan ja urheilun jälkeiseen palautumiseen. Valikoimassa on rentouttavaa yrttivoidetta, lihaksia lämmittävää lämpövoidetta, lihasten palautumista edistävää magnesiumsuihketta, lihaskipuja lievittävää kylmägeeliä, hierontaöljyä sekä monen monta muuta tuotetta, joiden avulla voi tukea aktiivista lihasten palautumista ja ennaltaehkäistä vaivoja.

Sain nämä kyseiset tuotteet hetki sitten testiin ja olen niitä jo jonkin verran kokeillutkin. Haluan kuitenkin vielä ennen laajempaa raporttia tutustua tuotteisiin ihan rauhassa, jotta voin myöhemmin kertoa niiden tehosta ja käyttökokemuksistani teille lukijoilleni. Mitkä näistä tuotteista ovat mielestäni hyödyllisimpiä tällaiselle kuntoilijalle palautumisen tueksi? Sen aion selvittää.

Hyvä puoli näissä tuotteissa on myös se, että ne kylpyhuoneen hyllyllä muistuttavat minua kehonhuollon tärkeydestä. Samalla kun magnesiumsuihketta suihkuttaa pohkeisiin, tulee niitä hieman hierottua ja venyteltyä ennen nukkumaanmenoa. Muutama kehoa palauttava hoitotuote voi todellakin motivoida huoltamaan kehoa ja muistuttaa olemassa olollaan sen tärkeydestä. Ehkä muistan useammin hieroa pohkeitani, kun voin tehdä sen rentouttavaa yrttivoidetta käyttäen. Tai siis, mankua illalla jalkahieronnan mieheltäni, hehe!

Cool-X-tuotteiden takana on Pirkanmaalla toimiva lempääläläinen yritys, jonka tavoitteena on palvella aktiivisen ihmisen tarpeita; erityisesti lihasten ja nivelten hyvinvointia. Cool-X-tuotteiden jakelijana toimiva Biodem Mediacal Oy kuuluu suomalaiseen Frescon-perheyhtiöön, jonka juuret terveydenhuolto- ja hyvinvointituotteisiin pohjautuvat kymmenien vuosien kokemukseen.

Palailen uudemman kerran tammikuussa täällä blogissa ja sitä ennen tottakai Instagram-storyissa kehonhuollon pariin vinkkien ja konkreettisten neuvojen kanssa. Kerron sitten täsmällisemmin tuotteista ja mitä hyötyjä olen niiden käytöstä saanut. Mitkä olivat lempparini. Ja olenko saanut survottua aikatauluihini vähän enemmän kehonhuoltoa eri muodoissaan. Voin myös raportoida joulukuun aikana saamani jalkahieronnat Danielilta. 😉

Koitetaan huoltaa kehoa ennen kuin krempat ja vaivat yllättää!

Palautuneita ja vetreitä lihaksia kaikille liikkujille toivotellen,

Hilla

Instagramissa @hillasblog.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *