Olen saanut elää siinäkin mielessä ihanan lapsuuden, että joulua ja jouluun liittyviä perinteitä on pidetty lapsuudenkodissani arvossaan. Joulun odotus alkoi marraskuun lopussa, jolloin saimme jokainen neljä lasta valita mieleisen joulukalenterin. Luukkuja pääsimme avaamaan sitten joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Se olikin aamujen kohokohta.

Muistan myös vuosia, jolloin vanhempani tekivät meille puisen joulukalenteritalon, jossa oli yhteensä 24 neljä luukkua. Luukku odotuksen jokaiselle päivälle. Luukkujen taakse mahtui herkkuja sekä pieniä tavaroita ja yllätyksiä.

Joulukuussa leivottiin hyvissä ajoin jouluherkkuja. Äitini teki itse piparkakkutaikinan ja me lapset saimme olla osallisina sen tuhoamisessa. Parasta oli tietenkin lohmaista lusikalla taikinasta iso pala – salaa jääkaapista suoraan suuhun. Raakana tietenkin.

 

Joulun odotukseen kuului myös pihan joulu- ja talvikuntoon laittaminen. Asuimme omakotitalossa, jonka pihalla tilaa riitti. Takapihan puihin ripustimme jouluvalot, ruukkuihin vaihdoimme talviset kukat ja havut. Oveen teimme kranssin. Minusta oli kiva tehdä havukransseja. Edelleenkään mikään ei voita aidon havun tuoksua. Siitä tulee niin jouluinen olo.

Perinteet ovat osa joulun rauhaan laskeutumista

Joulun odotukseen kuuluivat lapsuudessa tietenkin kaikkien harrastusten pikkujoulut ja koulun pikkujoulut. Kylällämme ison kuuseen, jota Toivon-kuuseksi kutsuttiin, sytytettiin jouluvalot. Sekin oli yhteinen tapahtuma, jonne ihmisiä kerääntyi katsomaan valojen syttymistä. Kun Toivon-kuusessa paloi valot, joimme yhdessä glögiä.

Joulun perinteisiin on kuulunut kauneimmat joulujuhlat ja koulujen kuusijuhlat. Asioita, jotka luovat joulun tunnelmaa ja laskeutumista joulun rauhaan parhaalla mahdollisella tavalla. Molemmat vanhempani ovat opettajia, joten koulujen joulujuhlien valmistelu on myös näkynyt ja kuulunut kodissamme. Vanhempani ovat useana vuonna käsikirjoittaneet joulujuhlien esityksiä, jolloin vuorosanoja on saanut kuunnella pitkin joulukuuta.

Itse jouluaattoon on kuulunut sitten omat perinteensä, kun koulujen ovet oli saatu kiinni ja me kaikki neljä lasta olimme kuusijuhlien jälkeen saaneet odotetun joululoman. Useana vuonna rakensimme, kovaan äänen ja huudonkin kera, piparkakkutaloa kunnianhimoisesti muumitalon malliin. Kuvioon tietenkin kuului, että tunnelma oli rakennusvaiheessa yhtä kuuma kuin sulatettu sokeri. Tunnelman tiivistyessä pikkusiskoni taisivat loikata takavasemmalle omiin huoneisiinsa jatkamaan barbie-leikkejä. Ja aina jollain paloi sormet pahemman kerran kuuman sokerin kera. Lopputulos kuitenkin palkitsi. Pystyssä pysyvää piparkakkutaloa katseltiin ylpeinä rinta rottingilla.

Äitini on ihan paras jouluruokien valmistaja, niistä voisi kertoa loputtomiin, mutta teen sen joku toinen kerta. Isäni hoiti aina kuusen hakemisen huolella, koska tiesi kotona odottavan tarkan kuusenarvotelulautakunnan. Kuusenhakureissun jälkeen joulupuun täydellisyyttä oli sitten meidän muiden helppo arvostella. Oliko sopusuhtainen, suora ja riittävän tuuhea kuusi… Arvostelulautakunta saattoi olla liiankin kriittinen, mutta loppujen lopuksi aattona kuusi oli kuitenkin täydellisen kaunis.

Tuntuu kuin lapsuuden joulumuistoista olisi vain pieni hetki

Kun kirjoitan näitä joulumuistoja tähän tekstiin, tuntuu, kuin lapsuudesta olisi vasta pieni hetki aikaa. Jouluissa todellakin oli taikaa ja se oli yksi vuoden ihanimmista, ellei jopa ihanin juhla, minun mielestäni.

Muutettuani kotoa opiskelemaan ja löydettyäni vierelleni Danielin, on joulut totta kai olleet erilaisia siitä lähtien. Joulua on menty viettämään lapsuudenkotiin vasta hieman ennen aattoa ja jouluperinteet pitkin joulukuuta ovat jääneet vähemmälle. Opiskelijana oli pääasia, että jouluna pääsi lapsuudenkotiin, nauttimaan valmiista joulusta. Opiskelun sijaan sai vain olla ja relata ja vähän osallistua viimeisiin jouluvalmisteluihin.

Oli myös jännittävää mennä ensimmäistä kertaa viettämään joulua Danielin lapsuudenkotiin joskus silloin vuonna 2010. Toisessa kodissa kun oli erilaiset jouluperinteet. Erilaiset siihen verrattuna, mihin olin itse tottunut. Virkistävää vaihtelua sekin, vaikka jollain tapaa edelleenkin koen omat jouluperinteet lapsuudenkodistani jotenkin ”oikeiksi”. Meillä esimerkiksi joulupuuro keitetään edellisenä päivänä vaniljatangon kanssa ja annetaan jäähtyä. Aamulla siihen sekoitetaan kermavaahto ja puuro syödään lämpimän ”sekametelisopan” kanssa. Vaniljan makuista puuroa on vaikea korvata millään muulla. Näin on ehkä muillakin, että omat perinteet tuntuvat rakkaimmilta? Ennen kuin ehtii tottua johonkin uuteen.

Nuorena aikuisena omia jouluperinteitä luomassa

Lapsuudessa joulukuuhun kuului niin monia jouluun liittyviä asioita, että joulutunnelmaan oli varmuudella virittäytynyt ennen aattoa. Joulua oli saanut kuulla, haistella, maistella ja nähdä kaikilla aisteillaan jo hyvissä ajoin ennen joulun juhlapäivää. Joulu ei ollut vain jouluaatto vaan koko joulukuu sitä ennen.

Nyt 29-vuotiaana yhden lapsen äitinä, vaimona ja nuorena aikuisena, omassa kodissa asuvana, olen jollain tavoin herännyt siihen tosiseikkaan, että meidän on perheenä aika alkaa rakentaa omia perinteitä. Sellaisia perinteitä, jotka tuovat meidän pienelle perheelle joulutunnelman. Asioita, jotka tuovat iloa, nostavat joulun lämmön rintaan ja joita voimme jatkossakin tehdä vuodesta toiseen, jos ne hyvältä tuntuvat.

Tai siis korjaan. Saamme alkaa muodostaa omia jouluperinteitä. Koska perinteet ja joulun valmistelut tuovat tunnelman ja nostavat aaton oikeaan arvoonsa.

Mistä joulun tunnelma muodostuu?

Tärkeintä ei tietenkään ole lahjojen määrä, koristeiden hienous tai leivottujen joulutorttujen määrä. Tärkeintä olisi sen sijaan kokea, että meillä olisi perheenä yhteisiä jouluisia juttuja. Olisiko se vaikka jouluinen teatteriesitys lapsen kanssa, kauneimmat joululaulut tunnelmallisessa kirkossa, ensimmäiset glögit yhdessä kotisohvalla juotuna tai ystäville joulukuun alussa kokattu pikkujouluillallinen.

Lapsen saaminen on tässäkin kohtaa omiaan muokkaamaan ajatuksia joulusta ja antaa jotenkin uuden perspektiivin perinteille. Perinteethän ovat jollain tavoin sukupolviin sidoksissa olevia asioita. Vanhemmat sukupolvet opettavat perinteitä nuoremmille. On minun aikani kehittää meidän perinteitä lapsellemme.

 

Ajattelen myös niin, että uusista ja omista traditioista ja perinteistä on otettava johtajuus. Sillä tavalla suitset käteen. Ei kukaan tule tekemään minulle perinteitä puolestani, jos sellaisia haluan. En tarkoita, että joulua pitäisi alkaa suorittaa tai ottaa siitä stressiä, mutta kyllä minunkin vanhempani lapsuudessani varmasti näkivät vaivaa sen tunnelman eteen, jonka silloin saimme kokea. Perinteiden ja tavoiteltavan tunnelman eteen on jossain määrin nähtävä vaivaa. Esimerkkinä vaikka se piparkakkutalo ja sormien polttaminen sen kanssa. Se on heittämällä yksi parhaista muistoista lapsuudestani, vaikka en tiedä onko äitini asiasta ihan samaa mieltä.

Mitä tänä vuonna joulun odotukseen kuuluu?

Kuten tekstistä huomaa, olen viime päivinä viipyillyt lapsuuden ja nuoruuden joulumuistoissa. Se on ollut ihanaa ja tiedättekö mitä, muistoistakin saa jo tunnelmaa. Osaan kait eläytyä hyvin. Tänäkin vuonna vietämme jouluaaton ja välipäivät minun ja Danielin vanhempien luona kyläillen, mutta ennen sitä nostatamme joulumieltä kotioloissa.

Tulevaan joulukuuhun kuuluu ainakin perinteiset joulumarkkinat torilla ensi viikonloppuna Pietarsaaressa, kun menemme viikonlopuksi Danielin vanhemmille. Sen lisäksi aion leipoa meidän Pikkuässän kanssa ensimmäistä kertaa pipareita. Siihen hommaan sopii hyvin kaupan valmis piparitaikina.

Enne joululomaa on päiväkodin joulukirkko, jonne pääsemme veisaamaan joululauluja, vaikkei kirkossa muuten vuoden aikana tulekaan juuri käytyä. Paketteihin aion piilottaa jotain pientä ja ihanaa ihan läheisimmille perheenjäsenille. Meidän Pikkuässä ei tule saamaan montaa lahjaa; jonkun kivan jutun ja sen lisäksi hyödyllisiä vaatteita tulevaksi talveksi ja kevääksi. Uusia isompia pikkuhousuja ja sukkiakin täällä tarvittaisiin. Joulukortteja tuskin kirjoitan, välitän jouluterveiset ystävilleni tämän blogin ja somen kautta tai soitan puhelun. Joku ihana joulukukka on myös listalla, tuoksua tuomaan. Havukranssin sain tehtyä viikonloppuna.

Ei niitä perinteitä liiaksi tarvitse olla, mutta loppujen lopuksi juuri ne perinteet ovat tärkeimpiä. Asioita, jotka jäävät mieleen ja joita osaa arvostaa vielä aikuisenakin. Sellaisia haluan tulevaisuudessa luoda lapsellenikin ja meidän pienelle perheelle. <3

Lämpimin pikkujoulutunnelmin ja hyvää ensimmäistä adventtia toivottaen,

Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

  1. Iina 4.12.2018 at 13:23 - Reply

    Voi, niin paljon löysin tästä taas omiaki ajatuksia! Meillä tulossa eka joulu omassa kodissa ja tänä vuonna suurimmaksi osin vauvan tuoksuinen joulu, jos tuo nyt ennen joulua suostuu syntymään. 💕 Ihanaa laittaa joulua kotiin. Leipoa, tehä joululaatikoita, kuunnella joululauluja jne. Tähän asti oon joka joulun viettänyt kotona ja koko aatto mennyt aina aivan samalla kaavalla, mutta nyt ehkä jotakin jää välistä ja ehkä jotakin uutta tulee tilalle.. Onneksi mun perhe on tulossa viettämään aattoa meille, nii on ne läheisimmät siinä ympärillä. Ihmiset ku tuo kuitenki sitä joulumieltä eniten.. 💕 En malta oottaa! Ah, joulu! Ja ah, vauva! Kaks niin isoa asiaa, jotka tuntuu olevan niin kaukana, vaikka ne on molemmat ihan lähellä! 😍 Tulipa taas sekalaisia ajatuksia..

    • Hilla 11.12.2018 at 12:25 - Reply

      Voi että, teille on saapumassa kerrassaan mahtava joululahja. Ihanaa, paljon tsemppiä loppumetreille ja ihania ensihetkiä sitten uuden ihmisen kanssa. <3 Se on totta, että joulua on ihana laittaa kotiin ja valmistella asioista, mutta parasta se on silloin, kun tekee joulusta omannäköisen. Vain sellaisia asioita, jotka lisäävät hyvää oloa ja joiden takia ei tarvitse stressata. Joulun perinteistä saa tehdä juuri omanlaisia. :) Ja läheiset on kyllä tärkeä osa joulua, meillekin kokoontuu koko perhe mun vanhempien luokse aaton/joulupäivän aikana. Se on ihanaa. Sekalaisia ajatuksia tuli täältä sinulle vastineeksi. Iloista viikoan jatkoa ja kaikkea hyvää! <3

Seuraa Instagramissa