Olen saanut elää siinäkin mielessä ihanan lapsuuden, että joulua ja jouluun liittyviä perinteitä on pidetty lapsuudenkodissani arvossaan. Joulun odotus alkoi marraskuun lopussa, jolloin saimme jokainen neljä lasta valita mieleisen joulukalenterin. Luukkuja pääsimme avaamaan sitten joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Se olikin aamujen kohokohta.

Muistan myös vuosia, jolloin vanhempani tekivät meille puisen joulukalenteritalon, jossa oli yhteensä 24 neljä luukkua. Luukku odotuksen jokaiselle päivälle. Luukkujen taakse mahtui herkkuja sekä pieniä tavaroita ja yllätyksiä.

Joulukuussa leivottiin hyvissä ajoin jouluherkkuja. Äitini teki itse piparkakkutaikinan ja me lapset saimme olla osallisina sen tuhoamisessa. Parasta oli tietenkin lohmaista lusikalla taikinasta iso pala – salaa jääkaapista suoraan suuhun. Raakana tietenkin.

 

Joulun odotukseen kuului myös pihan joulu- ja talvikuntoon laittaminen. Asuimme omakotitalossa, jonka pihalla tilaa riitti. Takapihan puihin ripustimme jouluvalot, ruukkuihin vaihdoimme talviset kukat ja havut. Oveen teimme kranssin. Minusta oli kiva tehdä havukransseja. Edelleenkään mikään ei voita aidon havun tuoksua. Siitä tulee niin jouluinen olo.

Perinteet ovat osa joulun rauhaan laskeutumista

Joulun odotukseen kuuluivat lapsuudessa tietenkin kaikkien harrastusten pikkujoulut ja koulun pikkujoulut. Kylällämme ison kuuseen, jota Toivon-kuuseksi kutsuttiin, sytytettiin jouluvalot. Sekin oli yhteinen tapahtuma, jonne ihmisiä kerääntyi katsomaan valojen syttymistä. Kun Toivon-kuusessa paloi valot, joimme yhdessä glögiä.

Joulun perinteisiin on kuulunut kauneimmat joulujuhlat ja koulujen kuusijuhlat. Asioita, jotka luovat joulun tunnelmaa ja laskeutumista joulun rauhaan parhaalla mahdollisella tavalla. Molemmat vanhempani ovat opettajia, joten koulujen joulujuhlien valmistelu on myös näkynyt ja kuulunut kodissamme. Vanhempani ovat useana vuonna käsikirjoittaneet joulujuhlien esityksiä, jolloin vuorosanoja on saanut kuunnella pitkin joulukuuta.

Itse jouluaattoon on kuulunut sitten omat perinteensä, kun koulujen ovet oli saatu kiinni ja me kaikki neljä lasta olimme kuusijuhlien jälkeen saaneet odotetun joululoman. Useana vuonna rakensimme, kovaan äänen ja huudonkin kera, piparkakkutaloa kunnianhimoisesti muumitalon malliin. Kuvioon tietenkin kuului, että tunnelma oli rakennusvaiheessa yhtä kuuma kuin sulatettu sokeri. Tunnelman tiivistyessä pikkusiskoni taisivat loikata takavasemmalle omiin huoneisiinsa jatkamaan barbie-leikkejä. Ja aina jollain paloi sormet pahemman kerran kuuman sokerin kera. Lopputulos kuitenkin palkitsi. Pystyssä pysyvää piparkakkutaloa katseltiin ylpeinä rinta rottingilla.

Äitini on ihan paras jouluruokien valmistaja, niistä voisi kertoa loputtomiin, mutta teen sen joku toinen kerta. Isäni hoiti aina kuusen hakemisen huolella, koska tiesi kotona odottavan tarkan kuusenarvotelulautakunnan. Kuusenhakureissun jälkeen joulupuun täydellisyyttä oli sitten meidän muiden helppo arvostella. Oliko sopusuhtainen, suora ja riittävän tuuhea kuusi… Arvostelulautakunta saattoi olla liiankin kriittinen, mutta loppujen lopuksi aattona kuusi oli kuitenkin täydellisen kaunis.

Tuntuu kuin lapsuuden joulumuistoista olisi vain pieni hetki

Kun kirjoitan näitä joulumuistoja tähän tekstiin, tuntuu, kuin lapsuudesta olisi vasta pieni hetki aikaa. Jouluissa todellakin oli taikaa ja se oli yksi vuoden ihanimmista, ellei jopa ihanin juhla, minun mielestäni.

Muutettuani kotoa opiskelemaan ja löydettyäni vierelleni Danielin, on joulut totta kai olleet erilaisia siitä lähtien. Joulua on menty viettämään lapsuudenkotiin vasta hieman ennen aattoa ja jouluperinteet pitkin joulukuuta ovat jääneet vähemmälle. Opiskelijana oli pääasia, että jouluna pääsi lapsuudenkotiin, nauttimaan valmiista joulusta. Opiskelun sijaan sai vain olla ja relata ja vähän osallistua viimeisiin jouluvalmisteluihin.