Mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi minulle tarkoittaa?

Mitä kokonaisvaltainen hyvinvointi minulle tarkoittaa?

Haluan puhua omissa kanavissani kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolesta siitä syystä, että  hyvinvointi koostuu monista osista, joiden tärkeys elämän eri vaiheissa muuttuu ja saa erilaisia painotuksia.

Esimerkiksi nyt pienen lapsen vanhempana voin sanoa, että hyvinvoinnin kulmakivenä on tällä hetkellä uni ja lepo ja vasta sen päälle rakentuu muut, kuten liikunta, juoksutreenit ja ravinto. Vielä muutama vuosi sitten huoleton vapaa-aika ja pitkät yöunet olivat niin itsestäänselvyyksiä, että oli helppo panostaa vaikkapa puolimaratonille treenaamiseen.

Siinä, mistä asioista hyvinvointi muodostuu sinkulle, huippu-urheilijalle, yksinhuoltajalle, burn-outista palautuvalle, 50-vuotiaalle tai eläkeläiselle, on paljonkin eroja, ja se on hyvä ottaa huomioon. Varsinkin niissä hetkissä, kun hyppää uudenlaiseen tilanteeseen.

Jos esimerkiksi ennen äidiksi tuloa ajattelin, että viikossa pitäisi liikkua x-määrä, niin nykyään ajattelen, että parikin kertaa riittää ja siihen hyötyliikuntaa lisäksi. Tällä hetkellä puolimaraton sijaan onni on lähteä leppoisalle juoksulenkille yhdessä ystävän kanssa.

Elämäntilanteet muuttuvat, omat voimavarat muuttuvat ja omat tavoitteet, ainakin hetkittäin, muuttuvat. Se kuuluu elämään. Siksi kannattaa miettiä, mitä hyvinvoinnin osa-aluetta elämäänsä haluaa kulloinkin lisätä tai vähentää, vaikka kaikki kulkisikin edelleen sulassa sovussa mukana.

Lähdin kirjoittamaan näitä ajatuksia teille juteltuani tuoreen äidin kanssa, joka pohti kanssani uutta identiteettiään ja muuttunutta elämäänsä, jossa esimerkiksi ajankäyttö on saanut uudet reunaehdot, eikä liikunnalle tuntunut löytyvän aikaa. Itsensä kuunteleminen ja armollisuus ovat sellaisissa tilanteissa avainsanoja, kunnes uusi tasapaino löytyy.

Tämä sosiaalinen mediakin voi tuntua joskus tosi suorituskeskeiseltä paikalta, jonka menossa on vaikea pysyä mukana. Silloin katse kannattaa kääntää niihin omiin tarpeisiin ja kuulostella omia tuntemuksia.❣️

Koska me jokainen ollaan ansaittu hyvä olo ja hyvinvointi, vaikka se eri asioista kullekin muodostuu.😘 Sellaisia pohdintoja ja armeliaita ajatuksia tähän keskiviikkoon sinulle.😊

-Hilla

Instagramissa @hillasblog.

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *