Kesäpäivä

Tänään on ollut aito kesäpäivä. Ollaan uitu kaksi kertaa järvessä – aamupäivällä ja iltapäivällä. Syöty ruoat ulkona terassilla ja nautittu lämmöstä.

Vilma-siskoni saapui opiskelukaupungistaan Rovaniemeltä tänne etelään Jukolaa varten, ja tänään olemme saaneet viettää aikaa hänen kanssaan. Vilma tulee meille tänään vielä yökylään ja huomenna illalla vien sitten lentokentälle. Huomennakin ehditään keksiä vielä jotain kesätekemistä yhdessä.

Tämä Jukolan viestin jälkeinen sunnuntai menee aina vähän väsyneissä tunnelmissa. Joko siksi, että on paikan päällä Jukolassa suunnistamassa ja seuraamassa Jukolan yötä tai yhtä hyvin myös siitä syystä, että on kotona ja valvoo sohvalla lähetystä katsellen. Tänä vuonna oli tuo jälkimmäinen vaihtoehto. Oli kyllä ihan hyvä vaihtoehto jäädä tällä kertaa kotiin ja fiilistellä Jukolan tunnelmaa kotisohvalta.

Olimme viikonlopun Hollolassa vanhempieni luona, niin saatiin mun äidistä seuraa, jos olisi pitänyt synnyttämään lähteä. Mutta eipä tarvinnut.😄 Ei syntynyt Jukolan lasta. Hehe!

Aika moni on minulta kysellyt, että joko on merkkejä vauvan saapumisesta maailmaan tai jotain enteilyjä synnytyksestä. Mutta ei ole. Pikkuässän synnytyskin meni kahdella viikolla yli ja käynnistettiin vasta viikolla 42. Joten joudun hiukan lannistamaan tunnelmaa ja kertomaan, että epäilen hänen viihtyvän vielä hyvän tovin mahassa. Vaikkakin maha alkaa näyttää jo silti, että pullat on paistettu valmiiksi. Hieman vielä pitää odotella pinnan ruskistumista. 😉

Nyt olemme matkalla takaisin kotiin Kirkkonummelle mukavan Jukola-viikonlopun jälkeen. Danielilla taitaa olla pari hassua nukuttua tuntia viime yöltä, joten mennään aikaisin nukkumaan, kunhan kotiin pääsemme.

Sitä ennen teen vielä pienen kastelukierroksen puutarhassa ja toivon, että kasvimaan ja kasvihuoneen asukkaat ovat pärjänneet kolme päivää kotona ilman hoitoa.😊 Kastelin kaikki kasvit kyllä hyvin ennen lähtöä, eikä ole ollut mahdotonta hellettä, joten eiköhän ne ole siellä pärjänneet.

Näillä vähän väsyneillä silmillä ja ajatuksilla Jukola yön jälkeen ei irtoa tämän ihmeellisempää tekstiä. Mutta hiukan kuulumisia ja kuvia meidän sunnuntailta. Palataan taas ja nautitaanhan kesäpäivistä!🌞

Hilla

You may also like

4 kommenttia

    1. Moikka Ida! Sinäpä sen sanoit, on kyllä ollut mahtava kesä. Niin monena aamuna saanut herätä auringonpaisteeseen ja siniseen taivaaseen. Tosi upeaa. Toivotaan, että kelit jatkuu kauniina, vaikka eipä muutama sadepäiväkään haitaksi olisi. Mun kasvimaa tykkäisi erityisesti. Ihanaa kesän jatkoa sinulle ja tosi kiva kun jätät usein kommentteja tänne blogiin. <3

  1. Ihana postaus taas kerran! Ja niin upeat bikinit, saako udella mistä oot löytänyt noi upeudet?

    1. Kiitos Mira! Nämä ovat löytyneet, kait viime kesänä, Kapphalista. Ja ovat itseasiassa rintsikat, eivät biksut. Mutta nyt raskausaikana mahtuvat hyvin päälle, kun venyvät. Ehkä enemmän sellainen toppimalli. Mutta toimii uidessakin. 😊👍 Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle! 🌞💖

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *