Kuten olen jo Instagramin puolella kertonutkin, sain kasvihuoneen lahjaksi täyttäessäni 30 vuotta. Lahja tuli tarkoituksella jo hieman etukäteen, toukokuun alussa, jotta olen keväällä ehtinyt puuhastella sen kanssa hyvissä ajoin.

Tähän kohtaa lienee aiheellista kertoa, että olen näiden kasvihuone- ja puutarhajuttujen kanssa ihan aloittelija, keltanokka. Mutta voi jestas, miten kivan uuden ”harrastuksen” olenkaan löytänyt. Suosittelen lämpimästi, vaarana hurahtaminen! Varsinkin näin loppuraskaudessa ihan paras harrastus, kun olo alkaa olla vähän tukala ja liikkumaan en siinä normaalissa muodossaan pääse. Kasvimaalta olen saanut samanlaista iloa.

Teen tässä samalla myös empiiristä tutkimusta, voisiko kasvimaalla syväkyykkimisellä haarat levällään olla suotuisia vaikutuksia synnytyksen käynnistymiseen. Hehe! Pikkuässän synnytys käynnistettiin vasta raskausviikolla 42, samaa en tällä kertaa toivo. Siitä syystä kasvimaalla kyykkiminen ja ähkiminen kuulunee tästä lähtien päiväohjelmaani. ;)

Tulevaksi viikoksi on luvattu niin lämmintä ja osin jopa helteistä säätä, että päätin tänään siirtää suurimman osan taimista kasvihuoneesta ulos kasvilaatikoihin kasvamaan. Kasvihuoneeseen saivat jäädä sellaiset kasvit, jotka nauttivat lämmöstä ja kosteudesta, kuten kurkku ja tomaatti.

Kaalien taimet puolestaan pääsivät tänään pihalle. Kukkakaalia, parsakaalia, lehtikaalia sekä savojinkaalia löytyy nyt meidän tontin laidalta hieman varjoisemmasta paikasta. Öttiäisten takia ne kannattaa suojata harsolla, näin olen lukenut. Olen kasvattanut suurimman osan taimista itse siemenistä, joten taimia on todella paljon – sanoisin, että vähän liikaakin. Mutta onpahan osalla taimista varaa nuupahtaa tai kuukahtaa kesän aikana.

Laskeskelin eräs päivä, että mun kasvimaalta löytyy himpun vajaat 30 eri kasvilajiketta. Ajattelin, että näin aloittelevana viherpeukalona laitan useampaa lajiketta ja opin sitten ensi kesää varten, että mikä kannattaa ja mikä ei.

Sen olen jo ainakin oppinut, että basilikaa ei taidoillani kannata kasvattaa itse. Muutama surkea taimi nousi siemenistä ja edelleenkin ovat sellaisia tulitikun kokoisia. Jäisi pestokastikkeet ohuiksi, jos näillä omilla basilikoilla pitäisi selvitä.

Toisaalta salaatit, perunat, kurpitsat, kurkut, kaalit, punajuuret, porkkanat ja retiisit ovat ilahduttaneet helppoudellaan. Ainakin siis tähän mennessä. Maasta nousee kivasti sitä, mitä sinne on 6 viikkoa sitten jemmannut.

Daniel on ollut viimeiset viisi päivää Ruotsissa kalastusreissulla kavereidensa kanssa, mutta tulee ensi yön aikana laivan kyydissä veneineen takaisin kotiin. Meillä on mennyt hyvin Pikkuässän kanssa kahdestaan, pari päivää oltiin mun vanhempien luonakin, mutta onhan se aina kiva saada puoliso takaisin kotiin reissusta. Varsinkin tässä vaiheessa raskautta. :) Blogitekstinkin kirjoittaminen meni vasta näin iltaan, koska taaperon kanssa päivän ohjelmaan ei voinut mahduttaa läppärin naputtelua.

Sen sijaan olen vastaillut moniin Pikkuässän visaisiin kysymyksiin päivän aikana. Muun muassa siihen, tuleeko äidin tisseistä sinistä vai punaista maitoa kun vauva syntyy? Kerroin, että luultavasti punaista, ellei jopa kermaa.

Tähän viikkoon mahtui helatorstaita, ystävän babyshowereita ja kaikenlaista muutakin extraa. Siksi on tosi kiva toivottaa huomenna arki ja maanantai tervetulleeksi.

Sunnuntaiterkuin,

Hilla

@hillasblog

  1. Huttu 2.6.2019 at 21:52 - Reply

    Onpa kasvit röyhähtäneet viikonlopun aikana. Voitte siirtyä kohta salaatin suhteen omavaraistalouteen☀️🌱.
    Hauskaa hommaa👍🌺

    • Hilla 4.6.2019 at 10:56 - Reply

      Heippa! Tää on just sitä, hauskaa hommaa. Ja jeps, salaattia ei tarvitse kohta kotiin kaupasta kantaa. Vielä pari lämmintä hellepäivää ja sitten maistellaan ekat. :)

  2. Milla Sukhilta 2.6.2019 at 23:04 - Reply

    Onpa ihanan kesäisiä kuvia, ja mitä suloisin kasteluapulainen!

    • Hilla 4.6.2019 at 10:54 - Reply

      Heippa Milla. <3 Ja kiitos. Kasteluapulaisesta on kyllä suuri apu, vaikka välillä vähän nopea onkin. :) Ihanaa kesää sinulle!

  3. Maija 3.6.2019 at 09:34 - Reply

    Pitäisiköhän noita vähän harventaa osaa, vai oletko harventanut? Esim peruna tarvitsee suht paljon tilaa eli olisin lähtökohtaisesti istuttanut niitä harvempaan, sillä niitä ei harvenneta. muut siemenestä istutetut kuten porkkana yms tulee harventaa kun varret pilkottavat.. yrtit ja salaatit voi olla tiheämmässä..toki voin olla myös väärässä :D ainakin itse olen harvennellut että on tilaa kasvaa 😊

    • Hilla 4.6.2019 at 10:52 - Reply

      Moikka! Joo, pitäisi harventaa, kaikkea. En vaan vielä ole ehtinyt. :D Ja perunat lähti niin ryminällä kasvamaan, että katselin samaa: niille tulee tuossa laatikossa ahdasta. Mutta kun ei meillä oikeen tätä perunamaalääniä isommin täällä ole, niin saavat nyt kasvaa tuossa ja katsellaan, miten mahtuvat. Ensi kesänä sitten vähän harvemmin. :) Porkkanoita ja punajuuria ajattelin harventaa vasta hetken päästä, kun ovat vähän isommiksi kasvaneet alut. Kivoja hetkiä kasvimaan parissa sinnekin! :)

Seuraa Instagramissa