Millaisen kuvan sosiaalinen media antaa vauvaelämästä?

Olen tässä pohtinut sitä, millaisen kuvan sosiaalinen media antaa vauvaelämästä. Ihan jo siitäkin syystä, että olen sitä kuvaa itse parhaillaan luomassa Instagramin ja tämän blogin kautta. Koska some on vain pieni pala kokonaisuutta, voi vauva-arjen saada näyttämään kuvien, stoorien ja blogin kautta ihan miltä itse haluaa: hattaraisen ihanalta vauvakuplalta tai unettomien öiden täyttämältä selviytymiseltä.

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että se ei ole täysin kumpaakaan, mutta suurimmalla osalla varmasti molempia, ainakin jossain vaiheessa. Kuten meilläkin.

Pieni vauva on ihana, täyttää äidin ja isän rakkaudella ja nostaa hoivavietin helposti tappiin. Toisaalta vauva määrää hetken lähestulkoon koko elämän rytmin, valvottaa vähän tai enemmän, itkeskelee kun ei osaa vielä puhua ja saa äidin ja iskän ajoittain turhautuneiksikin, kun emme keksi, mikä milloinkin auttaa parhaiten.

Äitiys on mieletöntä, sydän halkeaa onnesta ja pienen ihmistaimen avuttomuus saa nöyräksi. Mutta kyllä täälläkin vauva itkee välillä sireeninä, koittaessamme miettiä, mikä pientä sillä hetkellä helpottaisi. On nukutusrumbaa kahden kanssa, niskakakkaa, tissit suihkuaa maitoa kaaressa ja omat kädet välillä vain loppuu kesken.

Kaikki vauvatkin ovat erilaisia. Nyt vasta tutustun tähän uusimpaan ja hänen tarpeisiin. Hän on erilainen kuin isosiskonsa, samat kikat ja tavat eivät välttämättä toimi hänen kanssaan. Sen olen ehtinyt jo huomata.

Tunteita tulee laidasta laitaan, ärsytyksestä tyyneyteen, epävarmuudesta varmuuteen. Samalla se on sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Elämästä elämänmakuisen.

Synnytyksen jälkeen maailma muuttuu, mutta vauva-aika on lyhyt ja erityinen ajanjakso isommassa kuvassa.

Palatakseni kysymykseen, millaisen kuvan some antaa vauvaelämästä. Itse ainakin yritän antaa jokseenkin realistisen kuvan vauva-ajasta, niin blogissa kuin Instagramissa. Tai ainakin kertoa paloja siitä, mitä meillä on ja koetaan. Loppujen lopuksi sekin on vain pienen pieni osa kokonaisuudesta.

Toivon realistisuuden helpottavan ainakin jossain määrin niitä äitejä ja perheitä, joilla hetkittäin tuntuu vaikeammalta. Jokainen äiti ja perhe tekee varmasti parhaansa, vaikka välillä tuntisi riittämättömyyttä.

Nykyaikana perheillä ei myöskään ole yhtä laajoja tukiverkkoja ja sukulaisista ei ole välttämättä samalla tavalla apua kuin ennen vanhaan. Välillä yksin pärjääminen voi ottaa koville. Ja moni voi tässä ajassa tuntea, että on pärjättävä.❣️

Minä haluan seurata somessa aitoja tarinoita kauniiden kuvien lisäksi. Minäkin toki jaan visuaalisesti kauniita kuvia ja hetkiä, mutta niiden lisäksi meiltäkin löytyy pyykkivuoria, villakoiria ja puklutahroja. Teksteissäni ainakin yritän laittaa sanoja sellaiseen järjestykseen, että ne kuvaavat myös aitoa elämää, sitä mitä ajattelen ja koen. En usko, että villakoirat ja puklutahrat kuvissani toisi teille hirvittävästi lisäarvoa, mutta jokainen medialukutaitoinen ymmärtää niitäkin meiltä löytyvän.

Sekin on täysin totta, että vauva-arkeen mahtuu paljon kaunista, joka päivä. Haluan pitää omasta hyvinvoinnista ja kodistamme huolta siksikin, että se tuottaa minulle ja perheelle hyvää mieltä. Haluan pitää kiinni kauneudesta ja nauttia siitä vaaleanpunaisesta hattarastakin tässä vauva-ajassa. Koska sitäkin on.

Itse saan vauva-arkeen paljon iloa myös huumorista. Vitsailen ja nauran itselleni sekä perheellemme päivittäin, varsinkin niissä tilanteissa kun palapeli meinaa levähtää. Huumori on suunnaton voimanlähde minun ja Danielin tiimityössä. Musta huumori on parasta!

Haluan vain sanoa, että tärkeintä on sosiaalista mediaa selatessaan muistaa, että jokainen kuva ja sana täällä on valinta. Valinta, jonka joku on tehnyt kokonaisuudesta. Haluttu otos oikeasta elämästä. Niistä valituista paloista tämäkin blogi muodostuu, kuten kaikki muutkin.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni tänään vaunutellessani vauvaa unille metsätiellä.

Iloa, onnea, malttia, kärsivällisyyttä, huumoria tai voimia kaikille tähän päivään! 😘

Hilla

Instagramissa @hillasblog.

You may also like

4 kommenttia

    1. Kiva kuulla Anna-Maria! Sun ig-stoorit ovat niin ihanaa ja aitoa katsottavaa. Tykkään niistä. Aamut vauvan kainalossa. <3 Vertaistukea äitiydessä kyllä kaipaa usein. Pus ja kaikkea hyvää sinne teille! -Hilla

  1. Hyvä teksti! Mulla reilu vuoden vanha poika joka on aivan ihana hassuttelija ja ilopilleri. Samalla myös pikku uhmailija ja eroahdistuksesta kärsivä pikkubpalosireeni. Lähes koko tunteiden kirjo tulee koettua päivän aikana, niin äidin kuin pojankin kohdalla😅🙈

    Meidän alku oli TODELLA itkuinen. Poika itki ihan koko ajan jos ei saanut olla sylissä, eikä sekään aina auttanut. Vieraat ihmiset,äänet ja paikat sai pojassa aikaan aivan paniikinomaisen itkun ja meidän ekat kuukaudet kului kotona neljän seinän sisällä. Olin haaveillut vaunulenkeistä ja ihanista kahvitteluhetkistä vauvan kanssa. Silloin oli hetki kun en pystynyt seuraamaan esim. instagramissa muiden äitien tilejä, joissa käytiin lattella kaupungilla- puettiin itsensä ja vauva kauniisiin vaatteisiin jne. Tuntui tosi pahalta ja epäonnistuneelta kun ei oman vauvan kanssa pystynytkään niihin juttuihin mitä oli ihastellut toisten some-tileillä raskausaikana. Monta kertaa muistan kyyneleet silmissä katsoneeni kuvia ja ajatelleeni että eikö noiden vauvat ikinä itke tai saa raivokohtausta kesken kauppareissun- niin kuin meillä joka kerta. Nyt kun nuo ajat ovat ohi, osaa jo ajatella asioita toisin ja ymmärtää että se on vain osa totuudesta. Enhän mä itsekään jakanut niitä hetkiä kun itken vauvan kanssa kilpaa! Itselle some-maailma aiheutti kyllä ahdistusta ja epävarmuutta äitiyden alkutaipaleella. Tosi kiva kun kirjoitit tämän tekstin! Ja onnea vielä teidän koko perheelle ihanasta perheenlisästä❤

    1. Moikka Elisa ja terkut sinne hassuttelijalle ja ilopillerille <3, joka välillä saa myös äidin kiihkeäksi. 😀 Se on täysin ymmärrettävää ja tunnistan niin hyvin, mitä tarkoitat. Niillä "hulluimmilla" hetkillä sitä voi miettiä, että kenelläkään muulla ei varmaan ole tällaista, vaikka samalla tietääkin, että aika suurella todennäköisyydellä on. Somessa vaan sellaiset hetket eivät näy, ainakaan kuvissa. 😀 Kuten sinäkin totesit: "Nyt kun nuo ajat ovat ohi, osaa jo ajatella asioita toisin ja ymmärtää että se on vain osa totuudesta. Enhän mä itsekään jakanut niitä hetkiä kun itken vauvan kanssa kilpaa!" Sepä se.

      Ihana kuulla, että olet kuitenkin tajunnut alun jälkeen suhtautua näihin juttuihin vähän eri tavalla, ettei some turhaan aiheuta epävarmuutta tai ahdistusta. Sen sijaan iloa ja vertaistukea se parhaimmillaan antaa. Mukavaa (ja välillä myös hermoja kiristävää 😉 ) syksyä sinne teille ilopillerin kanssa. Kiva kun laitoit viestiä, vaikka mulla kestikin tovi vastailla. Pus! -Hilla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *