Olipa kerran uhmaikä

Olipa kerran uhmaikä, joka raastoi välillä vanhempien hermoja kuin raastinrauta porkkanaa. Uhmaikä, joka saa toisinaan kyseenalaistamaan omat taidot ja kyvyt olla vanhempi.

Olipa kerran aamu uhmiksen kanssa. Aamun ensimmäiset herneet menivät nenään kun juuri oikeaa pupua ei löytynyt. Seuraava herne sujahti nenään väärästä lastenohjelmasta. Kolmas väärästä aamupalasta. Neljäs siitä, että uhmis halusi laittaa ulos mekon tuulipuvun sijaan, vaikka vettä satoi. Viides herne sujahti sukkelaan hampaiden pesusta. Sitten oltiinkin jo ulko-ovella, melkein voiton puolella, mutta lopulta uhmis tuohtui vielä Pekka Poudalle. Pekka oli ennustanut väärän sään – ”täällä on liian kylmä!”

Lasten kanssa on erilaisia vaiheita. Nyt on tällainen vaihe.

Katsomme Danielin kanssa toisiamme ja toteamme: tällaista tänään ja annamme hiljaisen tsemppaavan nyökkäyksen ”koita sinä selvittää tällä kertaa tämä tilanne”. Kasvatusoppaan termeillä: yritä sinä tällä kertaa sanoittaa lapselle hänen tunteensa. Haluaisin muuten nähdä sen patarauhallisen vanhemman, joka aina sanoittaa uhmiksen tunteita maltilla. Minä en siihen kykene.

Välillä uhmaikäisen edessä tuntee itsensä niin riittämättömäksi. Jollain tapaa jopa epäonnistuneeksi. Mikä tässä on, kun me ei vaan osata tätä hommaa. Välillä ihan itkettääkin, kun uhmiksen fiilis siirtyy itseenkin. Tunteilla on kykyä tarttua…

Samaan aikaan järjellä tiedän, mistä on kysymys. Ihana, etevä, herkkä, temperamenttinen, empaattinen, reipas, ajatteleva lapsi, joka ei osaa vielä käsitellä tunteitaan, vaan ne hyökyy yli. Niin ilot kuin surut. Niiden mittasuhteita tässä vasta opetellaan. Lapsi kehittyy omaksi persoonakseen uhmiksen kautta. Jotkut vähemmällä ja toiset enemmällä.

Taistelunsa kannattaa valita, näin ajattelen ja rohkenen sanoa sen ääneen. Kasvatusoppaiden kauniit periaatteet ovat muuttuneet suhteellisiksi arjen pyörteissä, tositilanteissa.

Joskus ehkä sanoin, että sänkyyn voi ottaa pari unilelua. Eilen taisin sanoa, että ota ihan mitä vaan, kunhan rauhoitut unille ja samalla imetin toisella tissillä vauvaa. Kaikesta ei kannata vääntää, koska nenään sujahtavia herneitä piileksii tällä hetkellä monen kulman takana. Sen sijaan kaikkea hyvää kannattaa korostaa ja näyttää lapselle, että tässä ollaan ja rakastetaan, vaikka maa järisee. Ja välille se kyllä järisee ehkä naapureillekin asti.

Haluan vaan lähettää äärettömän paljon tsemppiä kaikille uhmiksien äideille ja iseille tai heidän vaikutuspiirissään majaileville, joita raastinrauta aika ajoin syö. Kyllä tälläkin kehitysvaiheella on oma tärkeä tarkoituksensa, vaikket sitä joka hetki uskoisikaan. En minäkään. Teet silti ihan varmasti parhaasi.

Rakkautta kaikille osapuolille, ja mahtavaa, että uusi sukupolvi tietää, mitä elämältään haluaa.  Joskus se on pinsessamekko vesisateeseen.

Hilla

Instagramissa @hillasblog

You may also like

6 kommenttia

  1. Täälä kanssa kunnon uhmailu alkanut… 2v 2kk ja syksy-kombo.😳 Kurahousut, takki, kumpparit, pipo&hanskat, oon tyytyväinen jos puolet saa päälle ja loput mukaan.

    Mukana menossa myös 2kk vauva. Koululainen voi välillä hoitaa mun hommia jos näkee siinä oman lehmän ojassa. 😀 Välillä hänkin toki lähtisi ilman takkia ulos tai jotain vastaavaa..

    Kyllä se siitä!

    1. Ihana Essi!! Ihan nautatti tuo vika kommentti: Kyllä se siitä! Hehe. Tuolleen kyllä kannattaa välillä ajatellakin, jos ei ratkaisua aina löydy tai keksi, niin kyllä se siitä! Iloa ja tsempit teidän syksyyn kurahaalareiden kanssa, ne kurahaalarit voi joskus olla tyhmiä ja vaikeita, eikä äiti sitä tajua. 😀 -Hilla

  2. Ihana kirjoitus, niin rehellinen ja lohdullinen! Kiitos tsempistä, vertaistuesta ja aivan ihanasta blogista. Vaikutat mielettömän positiiviselta, fiksulta ja empaattiselta ihmiseltä. 😊

    t. 2v 4kk ikäisen uhmiksen ja 1kk ikäisen vauvan äiti

    1. Heippa Heta! Kiitos paljon, olipa kauniisti sanottu. Tässä elämäntilanteessa tuntuu oikealta jakaa sitä rehellisyyttä, koska uskon sen tuovan juurikin sitä lohdullisuutta ”että on sitä muillakin” 🙂 Kiitos sinulle kun tykkäät lukea ja viihdyt blogin parissa, siksi minä tätä juurikin teen. 🙂

      Sylin täydeltä myös onnea teidän perheelle uudesta ihmisestä. Vauvaonnen ihanuutta! <3 -Hilla

  3. Kuulostaa kyllä niin tutulta ettei tosikaan! Täällä väännetään ihan samanlaisista asioista 2v9kk tyttären kanssa myöskin käytännössä päivittäin. Herneet menee vuoronperään palkoineen nenään niin vanhemmilla kuin tyttärelläkin, ja aina sitten toinen vanhempi koittaa ottaa tilanteesta kopin. Onneksi siihen useimmiten kykenee edes se toinen. 😀 Ja täälläkin tömisee tanner toisinaan juurikin niin että myös naapuri saa ihan varmasti siitä osansa. Ihan jännittää miten hommat lähtee rullaamaan tässä huushollissa kun lokakuussa olisi perheenlisää meillekin tulossa. Miten ihmeessä pidämme miehen kanssa erittäin todennäköisen tulevan univelan kanssa hermomme kasassa uhmiksen kanssa, kun nyt jo ilman univelkaa tekee tiukkaa?!

    1. Heippa Henriikka ja voi että, vähän naurattaa ja samalla täältä myötätuntoiset tsempit sinne. Toisaalta on kai sekin voimavara, että näille asioille pystyy vähän vitsailla jälkeenpäin. ”Herneet menee vuoronperään palkoineen nenään niin vanhemmilla kuin tyttärelläkin, ja aina sitten toinen vanhempi koittaa ottaa tilanteesta kopin. Onneksi siihen useimmiten kykenee edes se toinen. 😀” Mutta tuon kyllä tunnistan!

      Kyllä te siitäkin ajasta sitten hienosti selviätte, kun on sen aika. Vauva-ajan univelka ja uhmisuhma ei ole kyllä mikään paras kombo, mutta olen elävä esimerkki, että kyllä se siitä. 😀 Ja täytyy kyllä sanoa, että meillä on auttanut hieman rajojen tiukentaminen ja se, että pidämme miehen kanssa yhtä johdonmukaisesti joissain tilanteissa. Sitten kun rajat on aina selkeät niin lapsi tyytyy niihin ja ei joka kerta kenkkuile. Lapsethan ovat erilaisia, mutta tämä on selkeästi toiminut meillä. 🙂

      Mukavaa syksyn jatkoa ja loppuodotusta sinne teille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *