ruuhkavuodet ja liikunta

Ruuhkavuodet ja liikunta – siinäpä yhdistelmä, jota monet vanhemmat pohtivat arjessaan ja yrittävät keksiä parhaita ratkaisuja, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Miten yhtälön saa toimimaan, mistä nipistää, mitä priorisoida, miten aikaansa käyttää, jotta arkipäiviin mahtuisi mukaan myös liikuntaa? Miten liikunnan saa mahtumaan ruuhkavuosiin? Kokosin tähän postaukseen muutamia vinkkejä, joita meidän perheessä on hyödynnetty, jotta molemmilla on ollut mahdollisuus päästä liikkumaan.

Vaikka nyt olenkin äitiysvapaalla, niin minulla on vielä todella tuoreessa muistissa aika, kun palasin ensimmäisen äitiysloman jälkeen takaisin työelämään ja tuntui, että vuorokauden tunnit meinasivat loppua kesken. Mihin kohtaan sen liikunnan saa mahtumaan, kun ennen lasta oli koko ilta aikaa vain itselle.

Tunsin ajoittain myös syyllisyyttä siitä, kun lähdin illalla urheilemaan lapsen päiväkotipäivän jälkeen. ”Jos menen nyt vielä lenkille, en ehdi viettää tätä ilta-aikaa lapseni kanssa”. Samalla tavalla tunsi ajoittain myös Daniel, tämä ei ollut vain äidin tunne, vaan ihan yhtälailla molemmat jaoimme saman tunteen. Silti tiesimme, että liikuntaa tarvitsemme ja siitä saatavaa hyvää oloa. Tarvitsemme hetken omaa aikaa ja energiaboostia treenien parista. Uskon, että näitä tunteita jakaa moni muukin ruuhkavuosia elävä vanhempi.

Lapsi hoitoon, töihin, töistä hakemaan lasta, ruuanlaittoa nälkäisille vatsoille, hetki yhteistä aikaa tai ulkoilua ja sitten olikin jo aika laittaa lapsi nukkumaan. Niinhän se arkipäivä kulkee useimmissa lapsiperheissä, joissa on pieniä lapsia.

Vuorokauden tunnit pitää käyttää tehokkaasti tai ainakin suunnitelmallisesti, jotta pääsee liikkumaan ja treenaamaan. Sanoisin, että löysimme viime vuoden aikana tähänkin hyvän balanssin, jos ja kun liikuntaa haluaa priorisoida. Samoja konsteja me tullaan käyttämään jatkossakin:

Ruuhkavuodet ja liikunta – näin ehdit liikkua arjessa

Kotijumppia ja kuntopiirejä

Kotitreeni, kotijumppa, kuntopiiri olohuoneen lattialla tai kotipihalla. Kotonakin saa tehtyä tosi tehokkaita harjoituksia, kunhan vaan viitsii kaivaa kahvakuulan ja patjan sieltä vaatehuoneen nurkasta esille. Ilman välineitäkin sujuu ja liikkeitä on netti pullollaan. Olen vasta päässyt kotitreenien makuun, koska ennen lapsia lähdin mieluummin kuntosalille treenaamaan. Kotitreenit säästää huimasti aikaa!

Liikuntaa koko perheen kanssa

  • Kuntopiiri lasten kanssa
  • Porrastreeni lasten kanssa
  • Yhteinen vaunulenkki
  • Yhteinen pyörälenkki
  • Yhteinen juoksulenkki vaunujen kanssa

Me ollaan perheenä liikuttu paljon myös yhdessä. Juostu juoksuvaunujen kanssa, pyöräilty perävaunun kanssa, kävelty rattaiden kanssa ja tehty porrastreenejä niin, että vuorotellen toinen menee ylös ja toinen odottaa sillä aikaa lapsen kanssa alhaalla ja palauttelee samalla. Vauvan voi ottaa mukaan myös kantoreppuun tai auton istuimeen porrastreeniä katselemaan. Kotitreenitkin sujuu hyvin lapsen tai lasten kanssa ja se on heistä useimmiten kivaakin, kun saa puuhata yhdessä vanhemman kanssa.

Hyötyliikuntaa kävellen ja askelia keräämällä

Hyötyliikunta toimii ruuhkavuosina. Minua hyötyliikunnan kanssa on motivoinut askelmittari, joka löytyy nykyään monista kelloista ja puhelimista. Askelmittari jotenkin konkretisoi sen, että liikuntaa todellakin kertyy. Äitiysvapaalla minulle saattaa kertyä päivän puuhasteluista 6000 askelta ilman minkäänlaista urheilua.

Jumppaa lasten kanssa hiekkalaatikolla

Hiekkalaatikolla lasten kanssa voi istua ja leikkiä, mutta saman ajan voi käyttää myös liikuntaan. Tehdä hiekkalaatikon vieressä kyykkyjä, punnerruksia, loikkia ja muita lihaskuntoliikkeitä. Lapsen voi ottaa reppuselkään ja käyttää häntä painona. Pikkuässä on niistäkin leikeistä mielissään.