Seurasin alkuviikosta uutisointia syntyvyyden laskusta. Aiheesta kirjoitettiin, sitä kommentoitiin ja se herätti keskustelua varmasti monissa kahvipöydissä. Aihe on monitahoinen, eikä tämäkään blogiteksti pyri ilmiötä selittämään, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa muutaman ajatuksen siitä, mitä aihe minussa tuorehkona perheellisenä herättää.
Syntyvyys on laskenut – miksi nuoret ihmiset eivät perusta perheitä enää siinä määrin kuin aikaisemmin? Eikö sopivaa kumppania löydy? Eikö perhe enää ole yhtä tärkeä arvo kuin ennen? Käyttävätkö naiset vahvemmin valinnanvapauttaan? Huolestuttaako ilmastoasiat, maapallon tulevaisuus ja väestön liikakasvu? Mietityttääkö lapsiarjen rankkuus ja siitä selviytyminen? Onko tukiverkosta puute? Onko urapaineet ja työelämän vaativuus sellaista, että siinä vaiheessa kun lapsille olisi ”paikka” onkin jo liian myöhäistä? Pelottaako tarinat lasten kanssa valvomisesta ja oman ajan menettämisestä? Mietityttääkö taloudelliset asiat?
Keskustelusta ei missään nimessä pitäisi myöskään unohtaa heitä, jotka lapsia todella haluavat, mutta eivät ole (vielä) lapsia saaneet. Heidänkin määrä on noussut, ja samalla tiedämme sen, että hedelmöityshoidot ovat henkisesti rankkoja ja yksityisellä puolella todella kalliita. Kaikki empatia ja voima heille, joita asia koskettaa.
Maikkarin kympin uutisissa haastateltiin maanantaina väestötieteilijää, joka kertoi, että epäröivien määrä on lisääntynyt, kun lisääntymisiässä olevalta henkilöltä kysytään haluatko tulevaisuudessa lapsia vai ei? Ennen on vastattu selkeämmin ”kyllä” tai ”ei”, nyt kasvua on tullut eniten vastaukseen ”en tiedä”. Se kertoo epävarmuudesta ja siitä, että asiaa todellakin punnitaan erinäisistä syistä. Ja toisaalta, hyvä myös niin, koska lapsissa ja heidän tulevaisuudessa on vastuutakin.
Uutisissa ratkaisuja kysyttiin poliitikoilta, mikä ei mielestäni asiaa ratkaise – tilanne on enemmänkin ilmiö. Väestötieteilijä pohti esimerkiksi sitä, onko Suomen valtiolta unohtunut viestiä nuorille, että tähän maahan on hyvä ja turvallista saada jälkikasvua. Ehkä niinkin. Väestötietelijä muistutti myös siitä, että väestönkehitykseen kuuluu tämäkin vaihe, jossa kasvu hiipuu. Minä mietin asiaa arvopohjalta: nykyaikana ihmiset elävät yhä vahvemmin omien arvojen mukaisesti: perhe, ura, ekologisuus, elämykset, vapaus, hyvinvointi, jne… Ehkä tuossa arvokentässä perhe on menettänyt arvoaan, vaikka se minulle henkilökohtaisesti onkin erittäin tärkeä arvo.
Joissain keskusteluissa jopa mietittiin sitä, että onko sosiaalisen median kauhukuvilla vaikutusta asiaan. Kun äidit ja isät puhuvat valvotuista öistä, uhmaiästä ja arjen rankkuudesta. En usko siihen, sillä nuoret ovat hyviä medialukutaidossaan ja ymmärtävät varmasti, että nuo asiat ovat vain osa perhe-elämää.
Minunkin kanavissani puhutaan asioista rehellisesti – siitä, mitä elämä ajoittain on, mutta yhtä usein iloitsen lasteni kanssa ja näytän sitä kaikkea hyvää, mitä lapset ovat minun ja Danielin yhteiseen elämään tuoneet mukanaan. Suurimman rakkauden, merkityksen ja kaikki ne arjen pienet ihanat hetket ja ilot. Toisaalta on myös vapauttavaa, että niistä kurahousuralleista, tahto-taaperoista ja väsymyksistä saa puhua, koska ne tuovat vertaistukea ja inhimillisyyttä heille, jotka parhaillaan kyseisiä hetkiä käyvät läpi.
Myös sydämellinen Hanna Väyrynen kirjoitti blogissaan tästä aiheesta ja puki asian kauniisti sanoiksi omassa tekstissään:
”Onko lapsiarki sitten raskasta? Kyllä. Valehtelisin jos väittäisin muuta. Se väsyttää ja se sitoo ihan eri tavalla kuin mikään muu aikaisemmin. Mutta samalla se antaa niin paljon enemmän, kuin mikään muu aikaisemmin. Ne onnen ja ilon hetket mitä myös koet lasten kanssa päivittäin on niin käsittämättömän syviä, ettei niitä kykene edes sanoin selittämään. Jokainen vanhempi tietää, että vaikka väsymystään valittaakin, niin samalla se pieni ihminen on elämäsi suurin ylpeyden aihe ja maailman rakkain asia. Heidän takiaan sinä haluat olla parempi ihminen. Heidän takiaan olet valmis tekemään ihan mitä vain ja yrittämään entistä kovemmin. Se ehdoton rakkaus on suurempaa, kuin olet koskaan aiemmin voinut kuvitella.” Stictly Style
”— Perhe on meille prioriteetti numero yksi. Tuskin kuolinvuoteellaan miettii, että tulipa vietettyä liian vähän aikaa töissä. Kyllä se ajatus pyörii silloin elämänsä tärkeimmissä ihmissuhteissa ja miten on tullut oltua läsnä. Vaikka vanhemmuus on ajoittain uuvuttavaa, on sen palkinto moninkertaisesti suurempi. Katsoessani lapsiani sydämeni hymyilee ja on pakahtua onnesta. Meille ei ole elämässä mitään suurempaa.” Stictly Style
Nyökyttelin Hannan tekstille tuntiessani itse niin paljon samoin. Kaksikuukautinen vauvamme nukkuu päiväunia parhaillaan vaunuissa tuossa ulkona, sydämeni on täynnä onnea ja nieleskelen kyyneleitä kun ajattelen, miten paljon olemme Danielin kanssa saaneet. Haluamme luottaa tulevaisuuteen.
Aihe on iso ja mielestäni on hyvä, kun siitä keskustellaan – toivottavasti avarakatseisesti ja kaikkien päätöksiä, ratkaisuja sekä tilanteita kunnioittaen.
-Hilla
Hyvää pohdintaa. Syitä syntyvyyden laskulle on varmasti lukuisia. Ite kans just 1,5kk tytön äiti ja samoja asioita pohdiskellu. Omalla kohdalla ensimmäinen syy oli kumppanin puute. Lähes 10v olisin halunnut lapsia, ennen kun löysin tulevan puolisoni. Sen jälkeen lapsi saikin nopeasti tulla. Nyt tässä vaiheessa koen kuitenkin paineita myös työelämän suunnalta. Olen määräaikaisella työsopimuksella ja toive toisesta lapsesta ois saada melko pienellä ikäerolla. Kovasti sitä kuitenkin miettii, jatkuuko työni, jos olen taas kohta äitiyslomalle jäämässä. (Vaikka tällainen raskaussyrjintä laitonta onkin.)
Kuitenkin nyt syntyvyyden ollessa ennätysalhainen, olen saanut silti usein positiivisia kommentteja, että ”onneksi jotku vielä hankkii lapsiaki”:)
Tällasia ajatuksia itellä aiheesta.
Heippa Juuli ja iso kiitos kun jaoit kokemuksiasi ja omia ajatuksiasi. <3 Kyllä vain, syitä on lukuisia, voi vain arvailla ja miettiä, mikä niistä taustalla eniten vai onko kaikkien summa yhtä paljon. Kuten sanoit, varmasti nuo työelämän paineetkin vaikuttavat monilla ja se, että työt ovat nykyään enemmän pätkätöitä ja määräaikaisia. Itsellänikin oli määräaikainen työsuhde ja sittemmin raskauden aikana vaihdoin vielä yrittäjäksi, mutta jostain syvältä kumpusi kuitenkin ajatus siitä, että asioilla on tapana järjestyä. <3 Kaunista syksyn jatkos sinulle ja teidän perheelle. /Hilla
Tämä aihe on erittäin mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Itse kuulun puolestaan siihen kategoriaan, joille lapset ovat tervetulleita, jos on tullakseen. Valitettavasti vielä niitä ei ole kuulunut ja pian alkaa biologinen kellokin tulemaan vastaan.
Emme kuitenkaan koe, että haluamme lapsia keinolla millä hyvänsä. Ja emme tiedä olemmeko valmiita käymään niitä rankkoja ja kalliita hoitoja läpi, kun se ei kuitenkaan takaa sitä positiivista lopputulosta.
Olen kuitenkin hyväksynyt sen, että jos lapsia ei tule niin sitten ei tule. Toteutan elämässä sitten muita unelmia.😊
Valitettavasti vielä aika usein meidät tässä yhteiskunnassa luokitellaan lasten kautta, yhteiskunta jakautuu aika kahtia ja lapsettomat pariskunnat koetaan jotenkin erilaisiksi ja ei perheellisten joukkoon kuuluvaksi. Lapsettomat pariskunnat ei saisi valittaa kiirettä, väsymystä tai ajan puutetta, kun heillähän on rahaa, aikaa ja mahdollisuus nukkua vaikka päikkärit.
Uskon, että lapsiperheiden elämä on eri tavalla rikasta kuin meidän lapsettomien, onhan itselläkin useampi sisarus.
Mutta minusta olisi tärkeää, ettei puhuttaisiin yleisesti tästä syntyvyys asiasta niin mustavalkoisesti, luokitella meitä joko tai, koska meidän kaltaisia on muitakin, ja välillä tuntuu pahalta, että meidät lapsettomat luokitellaan ”lapsi negatiiviseksi” ihmisiksi ja ei haluta lapsia, jos näin voi sanoa. Ja ei välttämättä pyydetä lapsiperheiden joukkoon, tai jätetään ulkopuolelle lapsi-keskusteluista, ihan kuin lapsettomat ei saisi sanoa omaa mielipidettä lapsiin liittyviin asioihin. Tämä on nimenomaan oma tunne ja kokemus asiasta.
Ja uskon, että osittain tämä johtuu siitä, kun asiasta on alettu puhumaan vastikään. Tämä on yhteiskunnassamme niin nuori asia, josta ei vielä osata puhua luonnollisesti. Ei siitä niin kauan ole aikaa, kun lapset oli aina ns. itsestään selvyys. En ainakaan muista nuoruudesta vastaava keskustelua mitä tällä hetkellä käydään lasten hankinnan ja syntyvyyden tiimoilta.
Ja minusta on hienoa, että nostat omissa kanavissa lapsiperheiden ilot ja surut esille. Ja kiitos tästä blogikirjoituksesta ja kannanotosta.
Toivon kaikille rohkeutta kuunnella sydäntä ja toteuttaa omia unelmia lasten kanssa tai ilman.😊
Heippa Anna ja kiitos paljon fiksusta, avarakatseisesta ja ajattelemisen aihetta antavasta kommentistasi. <3 Kaikkea hyvää sinne teidän lapsitoiveille, ja samalla ihailen sinun ajatusmaailmaasi: "Olen kuitenkin hyväksynyt sen, että jos lapsia ei tule niin sitten ei tule. Toteutan elämässä sitten muita unelmia.😊" Olet selkeästi työstänyt asiaa. Olen kanssasi samaa mieltä: elämää voi toteuttaa niin monella tavalla ja tavoitella myös muita unelmia. Perhe-elämä ei toisiaankaan ole se ainoa. Kiitos kun nostit tämän näkökulman kommentissa esille. <3
Tämä tosi oleellinen ja tärkeä asia huomata myös meidän perheellisten: "Ja ei välttämättä pyydetä lapsiperheiden joukkoon, tai jätetään ulkopuolelle lapsi-keskusteluista, ihan kuin lapsettomat ei saisi sanoa omaa mielipidettä lapsiin liittyviin asioihin. Tämä on nimenomaan oma tunne ja kokemus asiasta." Se kun on nimittäin totta, että helposti perheelliset ajautuvat tilanteensa takia yhteen - olenhan itsekin huomannut, että perheellisten kanssa tekeminen on lisääntynyt luonnollisista syistä, mutta lapsettomiakaan ei tietenkään pitäisi unohtaa missään tilanteessa tai keskustelussa. <3 Tämä on oikeasti ihan hyvä muistutus myös minulle! Välillä meinaan voi ajatella jotenkin niin, että ei tätä menoa lapsettomat jaksaisi katsella tms., vaikka eihän se nyt mustavalkoisesti niin ole. :)
Ja kyllä, tosi tuore ilmiö ja aihe tämä vasta, siksi keskustelu vasta kehittyy. Pääasia kuitenkin, että kaikilla olisi rohkeutta kuunnella sydäntään ja toteuttaa elämää, joka eniten tuntuu omalta. <3 Ihanaa syksyn jatkoa Sinulle ja puolisollesi.:) /Hilla