Kaupallinen yhteistyö KIVAT.

Pyöriminen, hyppiminen, juokseminen, kiipeileminen, pysähtyminen, väistäminen, liukuminen, kinkkaaminen, laukkaaminen, ojentaminen, kieriminen, työntäminen, vierittäminen, loikkiminen, pompottaminen, kiinniottaminen, koukistaminen. Luettelin sinulle juuri lapsen motorisia perustaitoja, joille otollisimpia kehitysvuosia ovat ikävuodet 2-7. (lähde)

Kun miettii paikkoja, missä nuo motoriset perustaidot luonnollisesti ja helposti kehittyy, ei tarvitse kovin kauaa ihmetellä, miksi myös ulkoilu on pienelle lapselle niin tärkeää ja kehittävää.

Minulta silloin tällöin Instagram stoorien kautta kysytään, että mitä me puuhataan ulkona lapsen kanssa? Ja millä tavalla me saamme ajan kulumaan ulkona? Erinomainen kysymys, johon voisin vastauksena luetella metsäretket, hiekkalaatikot, leikkipuistot, keinut, liukumäet, kiipeilytelineet, metsät, kalliot, puunrungot, kannot, kivet, rannat, polut, pellot, ojat. Mutta itseasiassa vastaus on se, että leikki-ikäiselle lapselle kun avaa ulko-oven, niin leikkimahdollisuuksia on joka puolella.

Liike, liikunta, aktiivisuus, tekeminen, puuhaaminen ja kokeminen on pienelle lapselle todella luontaista – ulkoillessa nuo lapsen fyysiset tarpeet liikkumiseen pääsevät kukoistamaan.

Lapset kyllä keksivät ulkona tekemistä, mutta ollaksemme rehellisiä, meille aikuisille saattaa siellä hiekkalaatikon reunalla käydä joskus aika pitkäksi tai peppu tulla viileäksi istumisesta. Siihen ratkaisuna on osallistuminen ja yhdessä tekeminen. Leikkipuiston kiipeilytelineessä voi kiivetä isommatkit, lapsi voi potkupyöräillä aikuisen seurana, kyllä liukumäki isompaakin kestää.

Olen monesti huomannut sen, että kun heittäydyn mukaan, saan ulkoilusta itsekin enemmän irti. Aika kuluu nopeammin ja lapsikin on innoissaan. Pyllykään ei jäädy. Kaikki voittaa.

Lasten kanssa ulkoilemisessa on monenlaisia hyötyjä. Lapsi ja lapsen motorinen kehitys hyötyy siitä eniten, mutta sen lisäksi olen kokenut tärkeäksi myös sen, että ulkoilu rytmittää päivää tosi kivalla tavalla. Aamu-ulkoilun jälkeen nälkä kurnii lounaspöydässä ja kun illalla juoksee viimeiset energiat leikkipuiston liukumäessä, on ihana nukahtaa raukeana yöunille. Ulkona lapsi purkaa fyysisiä akkujaan ja kehittyy motorisesti siinä samalla.

Ulkoilussa on monenlaisia hyötyjä ja kun vielä varusteet on kunnossa sekä sormet ja korvat lämpimät, voi lapsi vain nauttia tekemisen riemusta.

Asumme Pohjolassa, missä syksyt on koleita, talvet kylmiä ja keväät märkiä – varusteiden, vaatteiden, päähineiden ja aluskerrastojen on oltava kunnossa, jotta ulkoilu on KIVAA!

Minun on ilo kertoa, että tänä syksynä ja tulevana talvena meidän tyttöjen päät ja korvat pysyvät lämpiminä Kivat-pipojen alla. Talvivaatteiden alle puemme Kivat-villahaalarit. Niiden kanssa on mukava nauttia ulkoilusta!

”Lasten luonnossa liikkuminen ja kaikenlainen ulkoilu on meille KIVATissa sydämen asia. Meidän tuotteissa kaikki yksityiskohdat on tarkkaan mietitty ja juuri siksi pienen käyttäjän meno saakin olla huoletonta.” (KIVAT)

KIVAT on juuri avannut uunituoreen uuden verkkokauppansa, josta löytyy muun muassa näitä kuvien villapipoja, kypäräpipoja ja villahaalareita, joiden laadusta Kivat tunnetaan – tuttu tuote jo omasta lapsuudesta. Pikkuässän päässä on tämä villapipo, Pikkuveellä puolestaan tämä silkkivillainen pipo. Tiedän, että näiden pipojen laatu kestää ja voin antaa pipot vielä eteenpäin seuraaville käyttäjille meidän lasten jälkeen.

Pääsin viime kuussa tutustumaan Tampereelle KIVATin tehtaalle, missä kaikki KIVAT-tuotteet valmistetaan. Muutamia fiiliksiä, kuvia ja videoita siltä reissulta löydät täältä. Sain nähdä, miten villapipo syntyy aina neuloksen valmistuksesta, ompeluun ja valmiin tuotteen pakkaamiseen saakka KIVATin tehtaalla ammattilaisten hyppysissä. Upeaa suomalaista työtä, jota viedään myös maailmalle.

Kun lapsella on lämmin ja ulkoiluvarusteet tuntuvat päällä mukavilta, on sen jälkeen helppo keskittyä oleelliseen: kiipeilemiseen, hyppimiseen, juoksemiseen, pomputtamiseen… niihin motorisen kehityksen perustaitoihin.  Leikkihän on lapsen työtä, kuten sanotaan.

KIVOJA ulkoiluhetkiä säällä kuin säällä!

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Seuraa Instagramissa

[instagram feed="25728"]