Juttelimme kotimatkalla lapsen kanssa, miten päivä oli sujunut päiväkodissa.

3-vee: Dagiksessa oli tänään vähän pahaa keittoa. Mutta päätin, että minä selviän tästä ja minä vain kestin sen.


Isoveljeni oli meillä kylässä ja soitti muutaman biisin huuliharpullaan. Illalla olimme menossa nukkumaan ja vaihdoimme vielä sängyssä vähän ajatuksia.

3-vee totesi: Lauri-eno soitti huuliharppua tosi hyvin. Ihan yhtä hyvin kuin Nuuskamuikkunen.

Pääsimme jotenkin keskustelussa aiheeseen, että minkä maan kansalaisia me olemme. Kerroin, että asumme Suomessa ja olemme suomalaisia.

3-vee: Ei ei! Ei me äiti olla suomalaisia. Me ollaan Stenlundeja.


Lapsi pomppi sohvalla, ja jonkun ajan kuluttua päätin sanoa, että sohvalla ei kyllä kuuluisi pomppia ja hyppiä tuolla tavalla.

3-vee: Äiti, en minä hypi. Minä vain pikki riikkisen ponnistelen. Se on eri asia.

Lapsi käveli pitkin kotia ja raahasi perässään vauvan vaippapakettia. Katselin hetken toimintaa, kunnes kysyin, että mitähän sinä teet?

3-vee: Tämä on minun työsalkkuni ja olen työmatkalla niinkuin iskä.


Lapsi pesi eräs ilta hampaitaan tomerasti ja peilasi samalla itseään peilistä ja totesi.

3-vee: Äiti, mä olen jo aika iso, kun osaan näitä aikuisten taitoja jo näin hyvin. Hampaiden pesu on aikuisten taito.

Isosisko auttoi minua vauvan syöttämisessä. Hän otti lusikan ja vei sitä kohti vauvan suuta sanoen: huhuu, täältä tulee auto nyt vauhdilla, avaa suu!! Kysyin, että noinko se syöttäminen onnistuu parhaiten?

3-vee: No tottakai, vauvan pitää tiet