Heippa! Katsoin eilen iltauutisia ja siellä kerrottiin, miten korona-aikana ihmisten mediakäyttäytyminen on muuttunut. Kaikkia medioita käytetään entistä enemmän. Etenkin television katselu on lisääntynyt. Voisi kuvitella, että radion kuuntelu olisi vähentynyt, mutta sillekin on löytynyt kotioloissa paikka, vaikka suuri osa radion kuuntelusta tapahtuu autoissa, julkisissa ja siirtymämatkoilla.

Median kulutuksen lisääntyminen on näkynyt minunkin kanavissa. Blogiani luetaan ja yhtälailla kattavuus ja näyttömäärät ovat lisääntyneet Instagram-tililläni. Ihmisillä on nyt enemmän aikaa ja sitä kulutetaan myös mediaan. Synkempien uutisten rinnalle iloa taidetaan hakea somesta, kuten vaikkapa blogeista, vlogeista ja inspiroivista instoista.

Laitan tällä blogipostauksella hyvän kiertämään ja listaan muutamia omia suosikkejani blogien ja ihanien Insta-tilien maailmasta. Jos listasta löytyisi sinulle vaikkapa jokin uusi seurattava ja samalla saan omat inspiraattorini listattua yhteen postaukseen ja voin käydä heitä kurkkimassa tämän postauksen kautta.

Veikkaanpa myös, että seuraava lista, erityisesti ruotsalaisten lifestyle-vaikuttajien lista, avaa teille enemmän sitä, millaista sisustamista ja asumista ihailen ja millaiset kodit herättävät minussa ah-huokauksia. :)

Lifestyle-tyylisiä blogi ja insta-lemppareita

Snickarglädjens – Johanna Berglund

Elfving Garden

Ida Dahlgren.

Colorelle

Yayas – Johanna Ljungqvist

Sofia Wood

Kajsa Sven

Fröken Frida

Anna Kubel

Jasmin Bylund

Muutamia lempiblogeja Suomesta

Punainen Pihlaja

Modernistikodikas – Kerttu

Musta maalaistalo

Homevialaura

Still Life – Maiju Saw

Emilian Uusikuu

Mona Visuri

Viimeistä murua myöten

Viena K.

Simoda – Kaisa Turunen.

Anna Vihervaarasta

Lisbet.

Coffee Table Diary

Siinäpä muutamia koti-ja sisustuslemppareita ja listan ulkopuolelle jäi vielä monia muitakin. Kommenteissa saa jatkaa omien lemppareiden linkkailua ja jakamista. :) Joku toinen kerta voisin listata suosikkejani hyvinvointi-aiheisista blogeista ja instatileistä, joista saa iloa sen aihepiirin ympäriltä.

Palaillaan taas! <3

-Hilla

Instagramissa @hillasblog

Facebookissa @hillasblog

  1. Life with Satu 3.5.2020 at 21:02 - Reply

    Ihana mikä lista! Löysin niin monta uutta suosikkia. Itseasiassa sinunkin blogisi vasta hiljattain. Instassa olen seurannut jo pidempään, mutta nyt kun on aikaa kuluttaa medioita niin ehdin viikonloppuisin aidosti myös lukemaan enemmän blogeja. En ehkä kovin montaa enennän kuin aikaisemmin, mutta muutamia edes.

    Aurinkoista toukokuuta!

  2. Marjo 19.5.2020 at 06:38 - Reply

    Hei Hilla! Ja kiitos kauniista blogista ja näistä vinkeistä! ❤️ Jos hyvinvointi-aiheiset blogit kiinnostaa, niin olet enemmän kuin tervetullut kurkkaamaan kirjoituksiani. 🤗Esimerkkinä vaikka tämä :) http://www.hellelund.fi/kirjoitukseni-hidasta-elamaa-sivustolla/

Seuraa Instagramissa