Pääsiäisviikon retki ja eväshetki Nuuksion kansallispuiston itäosissa.

Kaunis maisema, joka avautui polulta järvelle.

Auringonvalo siivilöityy iltapäivällä makuuhuoneen sälekaihtimien läpi.

Askartelimme wc-paperirullista pääsiäispuput.

Kasvilaatikoiden ja betonilaattojen uudelleen järjestelyä kotipihalla.

9 kk ikäinen hymyilijämme. <3

Sininen taivas Meikojärven yllä.

Aamupäivän juoksulenkki koko perheen kanssa. Lapset oli vaunuissa ja me juoksimme Danielin kanssa.

Grillikauden avaus ja parsat ristissä.

Isosisko omien sanojensa mukaan ”hassuttelee” pikkusiskolle.

Pääsiäiskranssin teimme koivunoksista, pajunoksista, peinistä koristemunista ja vaaleanpunaisista höyhenistä.

Kotoilua ja tulet takassa pääsiäisenä 2020. Tämä kevät muistetaan.

Pääsiäiseen mahtuu päiväunia ja köllöttelyä niin pienillä kuin isoilla.

Halusin tulla toivottamaan näiden keväisten kuvien kera teille hyvää pääsiäisen aikaa. Leppoisaa pääsiäistä vapaiden viettäjille ja tsemppiä heille, joille näihin päiviin osuu työpäiviä. Suurimmalla osalla pääsiäinen kuluu kotoillessa – nautitaan siitä.

Meidän pääsiäinen on sopiva sekoitus oleilua ja puuhastelua. Olemme kuopsuttaneet pihaa ja juoneet päiväkahveja terassin auringossa. Avasimme grillikauden ja kävimme yhdessä juoksulenkillä. Isosisko on etsinyt munia piiloista ja askarrellut yhtä ja toista liimaa säästelemättä.

Ollaan oltu kasana kotisohvalla ja pohdittu sitä, että onhan tässä ”pakotetussa kotoilussa” niin paljon hyvääkin. Nautittu perheenä tästä pääsiäisestä, joka jää monella tavalla mieleen ja muistoihin erilaisena, vaikka kuitenkin niin samanlaisena monen pääsiäisperinteen ja suklaamunan osalta. <3

Halit Sinulle!

Pääsiäisterkuin,

Hilla

Instagramissa @hillasblog

 

Seuraa Instagramissa